tiistai 9. syyskuuta 2014

Suojelu

Nimittäin työsuojelu. Vielä huominen samaa asiaa ja sitten on kuukauden tauko. Onneksi oli kivoja ihmisiä, etten tuntenut itseäni aivan oudoksi piruksi vieraassa helvetissä, kuten isäni olisi sanonut. Ihmisistä ensimmäinen tuttu oli meidän monivuotinen siivoojamme (en koskaan muista näitä hienompia nimityksiä) ja toinen oli eräs (nykyinen) työkaveri Kantsusta, nuori mies joka oli juuri palannut isyyslomalta :)


Päivän kuvahaasteen nimi oli 'Oranssi'. Sattumalta käydessäni Itiksessä bongasin nuo iloiset värit Tallinnanaukiolla.

Kotiinpäästyä laitoin pyykit pyörimään ja kuinka ollakaan menin ripustamaan ne jo kahdeksalta enkä vasta puoliltaöin. Nimittäin pyykkikone oli hajonnut jättäen viimeisen linkouksen tekemättä ja oli paljon märkää pyykkiä. Sillä aikaa kun väänsin vesiä vaatteista mies tutkaili konetta ja sai kuin saikin sen korjattua. Onhan tuo konekin jo vanha, ostettu Kantin avajaisista kun esikoinen oli vastasyntynyt, hyvin on palvellut. No kerran on vaihdettu moottori ja kerran laakerit, kun toimintasavut tulivat ulos, mutta ylipäänsä ihan kelpo kone.

Sellaista piti vielä pikaisesti kommentoida, kun Katen ja Wiljamin raskaus on aika vaikea, että näin jossain kommentin, jossa sanottiin ettei siinä asemassa oleville irtoa säälipisteitä. Kyllä minulta vain irtoaa. Kyllä kuninkaalliseenkin sydämeen sattuu, jos tulee keskenmeno. En vain ymmärrä tuollaista kommentointia. Minusta se on todella ilkeää.

Loppuun hiukan vanhaa kunnon Plattersia.


4 kommenttia:

  1. Säälipisteitä irtoaa täältäkin. Katella oli jotain ongelmaa jo ekan raskauden aikaan ja nyt toinen tuntuu olevan vaikea heti alkuun. Kyllä se on siinäkin asemassa melko epämukavaa olla 9 kk tuskissaan, jos saa pelätä, kuinka raskauden käy ja jos on kaikenlaisia vaivoja. Lisäksi kuinka paljon on sekin aiheuttanut aikoinaan Katelle stressiä, kun se joku Georgen syntymän aikaan tiedot vahingossa radiojuontajille vuotanut hoitsu riisti henkensä. Kyllä on vaikea kuvitella mitään kamalampaa tuoreelle äidille, kuin se, että hänen raskautensa ja lapsen saantinsa takia joku onneton raukka tappaa itsensä. En todellakaan ikinä haluaisi vaihtaa osia kuninkaallisten kanssa, niillä on ihan toisen tason stressit kaikinpuolin kuin taviksilla, vaikka rahaa ja asemaa riittääkin.

    VastaaPoista
  2. Huomenta!
    No sehän on hyvä jos saat edes hetken taukoa mikäli paussi tarkoittaa taukoa kaikesta ja sä pystyt hillitsemään itsesi muuten, ettet lue tulevia juttuja näin etukäteen.
    Tuo isäukkos sanonta on muuten aika osuva kun sitä ajattelee koska melkoisia piruparkoja tässä ollaan kaikki ja kaikilla on myös se oma, henkilökohtainen helvettinsä.

    Sulle erittäin hyvää keskiviikkoa - koitahan rakas jaksaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru :) Isälläni oli paljon hauskoja sanontoja, kuten myös hänen äidillään.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)