torstai 18. syyskuuta 2014

Eka kerta

Tänään meni sitten sekin neitsyys, sillä vihdoin vuosikausia vaanittuani sopivaa kurssia sellainen osui kohdalle. Hathajoogan alkeet kaupungin henkilökunnalle tarjoamana. Oli kivaa :) Opettaja sanoi aloittavansa rauhallisesti meidän kanssamme, sillä joukossa on tosi eritasoisia henkilöitä ja eri-ikäisiä ja hän haluaa välttää vammoja (kuten varmasti mekin). Näin alkuun keskitymme lähinnä saamaan Aurinkotervehdyksen liikkeet sujuvasti lävitse, niissäkin riittää tekemistä. Ainakin nyt tuntuu siltä, että jotain olen tehnyt; selkäfielissä tuntuu ja oudosti kramppaavat jalat on hieman paremman tuntuiset.

Kuvahaasteessa oli aiheena Persoona. En yleensä käsittele lemmikkejä persoonina, mutta nyt on kuitenkin tehtävä poikkeus. Kissamme Sysi on 18-vuotias vanhus, joka nyt kuulon huonontuessa huutaa entistä railakkaammin yrittäessään jutella. Mutta silloin nuorena kissana hän vahti vauvoja näiden nukkuessa ulkona ja hääti oravat pois häiriköimästä. Mökillä hän jaksaa vielä metsästääkin elävää ravintoa. Yrittihän kissa joskus meitäkin opettaa metsästämään, mutta totesi kai lopulta meidän olevan liian typeriä moiseen toimintaan ja jätti sikseen. Nämä kuvat ovat elokuulta, mökiltä. Hiukan hirvittää, kuinak selviämme siitä päivästä kun Sysikkiä ei enää ole.



Huomenna aion ensin imuroida kämpän ja sitten alkaa tenttiinluku. Yksi luentokin pitää katsoa. Ensi viikolla menee illat rattoisasti kaikenmaailman muissa hommissa ja torstaina olisi tentti. Jos läpi pääsen, olen tyytyväinen.

Illan ratoksi jotain vanhaa..



2 kommenttia:

  1. Jooga on oikeesti hieno harrastus mutta mä en voinut sille mitään että mä hytkyin lukiessani sanan "Aurinkotervehdys". Kuka noita asentojen nimiä keksii? Gurut? :D
    Sun on pakko toimittaa mulle koko joogasanasto jotta mä pääsen viljelemään niitä eri yhteyksissä ja hei, teen sen ilman mitään rienaavaa tarkoitusta koska mä tiedän että moni on saanut apua joogasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, no voithan sä itsekin kuukkeloida asanat :) Mä jäin nyt pohtimaan, et mikä siinä aurinkotervehdyksessä niin naurattaa.. intiaanitkin tervehtivät Aurinkoa aamuisin laulurukouksella :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)