keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tilulii

Eilinen keikka oli mahtava. Hieman kateuttaa, kun tuollainen eläkeikäinen ukkeli jaksaa painaa kahden ja puolen tunnin keikan tauotta. No, yhden piisin ajan hän makasi lattialla laulamassa. Mutta oikeiasti oli kyllä hieno kokemus.
loppupuolen valoshowta

Kiva ystäväni ja hänen oikein kiva miehensä toivat minut kotiin, vaikka varoitin asuvani aivan kaupungin toisella laidalla. Se oli erinomaisen mukavaa, koska en olisi mitenkään ehtinyt illan viimeiseen metroon ja olisin ollut kotona vasta joskus puolenyön jälkeen. Näinollen saatoin edes esittää hereilläolevaa töissä :P

Tulimme äsken Uutelasta, jossa tapasimme pienimmän luokkalaisia ja heidän vanhempiaan makkaranpaiston varjolla. Oli todella kivaa, vaikka satoikin ja oli hiukan vilakkaa kuten suomalaiseen kesään kuuluukin.


Uutelassa

Piti olla mustikanvarpuja kukkineen, mutta jotain roskia vain on varsissa. Plaah.
Esikoisen piti mennä Suokkiin tapaamaan riparikavereitaan, mutta jätti sateen takia menemättä ja oli sitten unohtanut avaimet kotiin lähtiessään. Soitti meille, missä keskimmäinen on ja ihmetteli kuullessaan tämän olevan matkalla kotiin Särkänniemestä. Meidän professori jälleen vauhdissa..

Joka tapauksessa olen aika hyydytetty nyt ja aion mennä nukkumaan mahd pian.

Yksi asia tuli vielä mieleen; eurovaalimainoksissa minua huvittaa suuresti mm. Eija-Riitta Korholan (kok.) mainoslause, joka kuuluu jotakuinkin 'Isänmaan puolesta'-tyyliin. En saa nyt sanatarkasti sitä päähäni, mutta joka kerta sen nähdessäni mietin, mahtaako Mannerheim kääntyä haudassaan. Että niinkun ihan oikeasti, voi herramunjee sentään.

Illan piisinä korvamato, joka iski ajomatkalla Uutelaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)