perjantai 30. toukokuuta 2014

Juhlan tuntua

Taas yksi lukuvuosi loppuu koululaisilla. Meillä on ykkösluokan, kutosen ja ysin päättäjäiset. Näiden lisäksi kolmet yo-juhlat, kun ystäväpariskuntien esikoiset kirjoittivat ylioppilaiksi. Huhhei. Tänä keväänä jakaannun vain kutosen ja ykkösen luokkiin, mies menee yläkoulun juhliin. Esikoinen halusi yllättäen hankkia puvun, vielä viime kesän rippijuhliin sellainen ei käynyt.

Eilen kävi keskimmäisen kummitäti lainaamassa meiltä kuoharilaseja. Lisäksi leivoin eilen illalla porkkanakakun, tosin ilman päällistä koska ei ollut tuorejuustoa varastossa.

Tänään olen imuroinut kaikki ne järkyttävät villapallerot, jotka imeytyivät sisälle viime viikonloppuna, kävin kaupassa pienimmän kanssa ja tein makaroonilootan. Olen myös leiponut kaksi kuivakakkua tarkoituksena antaa yksi keskimmäisen opelle. Ensimmäinen versio hiukan kärähti pinnasta, joten syömme sen itse. Olen myös tehnyt erilaisia kortteja opettajille, ylioppilaille kirjoitan vain jonkin lauseen lahjakortin kanteen. Ei jaksa muuta.

Viikonloppuna olin aikeissa tehdä Keyn limettipiirasta ihan esikoisen peruskoulun päättämisen kunniaksi. Yleisön pyynnöstä siihen pitäisi tehdä marenkipäällys, mutta taidan tehdä pieniä marenkeja joita kukin voi laittaa oman palasensa päälle.

 Pitäisi varmaankin kohta kellistyä petiin, esikoisen juhlat alkavat kahdeksalta ja alakoulun yhdeksältä. Uaah. Ainiin.. ensimmäiset promokuvat erään henkilön kesän näytelmästä Lontoossa tulivat esille. Aloin jälleen pohtia loppukesälle kulttuurimatkaa suosikkikaupunkiini.


4 kommenttia:

  1. Sinä se olet varsinainen tarmonpesä!
    Mua ottaa päähän kun en osaa leipoa mitään koska tuo makeanhimo käy sangen kalliiksi kun sitä tyydyttää kaupan antimilla.

    Herran jo taidan tietääkin mutta mikähän mahtaa olla näytelmän nimi? :D

    VastaaPoista
  2. Leipomaan oppii kun ottaa keittokirjan käteen ;)

    Näytelmä on Arthur Millerin 'The crucible', en tiedä suomenkielistä nimeä sille.

    VastaaPoista
  3. "Ei jaksa muuta" vaikka olet häärännyt vaikka mitä :D

    Pokkanakakku on hyvää! Viimeksi tytsyjen synttäreille tein. Mä olen alkanut sen mehevyydestä huolimatta kaipaamaan jotain lisäksi, siksi tein viimeksi marjasoosin. Sopii aika täydellisesti einiinmakea paseerattu vattu eli vadelmasoosi sen kanssa.
    On teillä huomenna monta juhlaa!
    Just vaimon kanssa tuumin mihin voitaisi mennä huomenna kuokkimaan kun ei ole yksiäkään valmistujaisia kellään. Mut eipä kotona himmailussa vikaa ole kun ei taida kehdata kuokkavieraaksi ryhtyä :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo vadelma, pitää kokeilla joskus.

      Katsotte naapurista jonkun ylioppilaan ja menette rohkeasti sekaan :P

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)