keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kevyesti keskellä viikkoa

Alkuviikko on vilahtanut ohitse rattoisasti. Maanantaina käväisin uimassa ja paransin ennätystäni niin , että nyt pääsin kilometrin 31:een minuuttiin. Sama aika se toki on näin kirjoitettuna kuin viimeksi, mutta minulle se on ilo siksi, että oli tipalla, ettei se ollut tasan 30 minuuttia. Kellonviisari nimittäin heilahti juuri ennen loppuvetoja tuohon, niin olkoon. Tuntui hyvältä.

Tiistaina olin luennolla, viimeinen peruskurssin luento. Enää pitää tehdä se onneton proosa-analyysi enkä ole edes aloittanut analysoitavaa kirjaa lukemaan. Ehtiihän tuota.. Huomenna alkaa seuraava ja samalla viimeinen kurssi.

Olen tavannut tällä viikolla yllättävän määrän vanhoja tuttuja. Siis sekä ihan vuosien vuosien takaisia että uudempia vanhoja. Oikein hauskaa. Eilen tapasin erään rouvan urani alkuvaiheilta ja lopulta hänkin sanoi minulle, että kyllä hänkin alkoi vähitellen muistaa minut. Hän nimittäin oli silloisen työpaikkani lähi-yläasteen äikänopettaja ja teimme aika paljonkin yhteistyötä.

Tänään kävin keskimmäisen kanssa kipsinpoistossa. Kyllä oli mukavaa! Nyt pitää vielä olla hiukan varovainen käden kanssa, minä ja lääkäri olimme hiukan sitä meiltä, että pyöräily ei ehkä ole ihan vielä hyvä ajatus.

Ennen keskimmäisen treffaamista ostin itselleni oikein teinix-korvakorut lauantain keikkaa varten, en erotu niin paljon muista teineistä :) Korvakorut ovat sellaiset höyhenpörhelöt, jotka ulottuvat suunnilleen solisluihini asti :D

Loppuun vielä se tärkein eli sain runo-analyysista arvosanaksi 3/5! Olen ällikällä lyöty. Olin ihan varma-varma, että saan korkeintaa ykkösen ja sitten tuo. Huhhuh. Color me surprised.

Minkähän piisin keksisin.. haa, laitankin tähän Jaredin Oscar-puheen :P Oscarhan tuli tästä roolista.

2 kommenttia:

  1. No nytpäs olikin kauhiasti kaikkee kivaa!!! Tahtoo nähdä höyhenpörhelöt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, ehkä myöhemmin tällä viikolla :D Jos uskallan laittaa oikein bilekuvan esille ;P

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)