En jaksa kovinkaan vieläkään keskittyä tähän kirjoitteluun, pää on taas täynnä pumpulia. En tehnyt tänään oikein mitään, kirjoitin yhden luvun tarinasta loppuun ja aloitin seuraavaa, siinä se aika kuluukin mukavasti kun paimentaa hahmoja. Yleensä nimittäin ne eivät tee niinkuin pyytää, vaan ihan jotain muuta.
Hiukan tällainen olo väsymyksen vuoksi
Mutta tässä päivän video, se oli minusta hupaisa. Hiukan ovat saaneet pojat pohtia koreografiaa.
Huikea video eikä varmasti ole mennyt ihan ekalla otolla :D
Aina ei jaksa kirjoittaa ja kun oma elämä luo ne omat haasteensa, niin sitten on lopputuloksena sellaista sillisalattia mitä oli mm. Luostarissa tarjolla.
Sitä ollaan taas oltu reissussa? Älä vaadi itseltäs liikoja, eihän sielu kulje samaa matkaa kuin koneet, odottele rauhassa :)
Mutta kirjottelet, lukuja - kirjotatko sä kirjaa? Jos, niin onneksi olkoon! Ihailen ihmisiä, jotka oikeasti saa asioita aikaiseksi eikä vain haikaile (kuten eräs vaihdevuotinen painonpudottaja bipolaari...) Lystikkäät koreografiat, kyllä.
Juu, tultiin kotiin viime keskiviikkona aika tasan maapallon toiselta puolen. Kivaa oli ja jotenkin tuntuu, etten välittäisi jos joutuisin muuttamaan siinne pysyvästikin :P
Kirjoittelen kaikenlaista, lähinnä pöytälaatikkoon. Aloitin muutama vuosi sitten fanifiktioilla ja siitä se lähti.
Huikea video eikä varmasti ole mennyt ihan ekalla otolla :D
VastaaPoistaAina ei jaksa kirjoittaa ja kun oma elämä luo ne omat haasteensa, niin sitten on lopputuloksena sellaista sillisalattia mitä oli mm. Luostarissa tarjolla.
Pöh. Sun jutut on hyviä aina :)
PoistaSitä ollaan taas oltu reissussa? Älä vaadi itseltäs liikoja, eihän sielu kulje samaa matkaa kuin koneet, odottele rauhassa :)
VastaaPoistaMutta kirjottelet, lukuja - kirjotatko sä kirjaa? Jos, niin onneksi olkoon! Ihailen ihmisiä, jotka oikeasti saa asioita aikaiseksi eikä vain haikaile (kuten eräs vaihdevuotinen painonpudottaja bipolaari...) Lystikkäät koreografiat, kyllä.
Juu, tultiin kotiin viime keskiviikkona aika tasan maapallon toiselta puolen. Kivaa oli ja jotenkin tuntuu, etten välittäisi jos joutuisin muuttamaan siinne pysyvästikin :P
PoistaKirjoittelen kaikenlaista, lähinnä pöytälaatikkoon. Aloitin muutama vuosi sitten fanifiktioilla ja siitä se lähti.