lauantai 16. marraskuuta 2013

Lavvantai

Eilinen kului kaikenlaisissa riennoissa. Ostin mm. liput yhdelle keikalle, joka on toukokuussa ja kävin leffassa katsomassa uuden Thor-elokuvan. Se olikin huomattavasti parempi kuin aiempi kalkkunaversio ja Loki oli hurmaava. Pätkässä oli myös muutama kohta, joita saattoi naureskella vielä illalla kotona.

Tänään olen lukenut Volter Kilven kirjan 'Bathseba', joka oli yllättävän nautittava kokemus jo pelkän kielen vuoksi. Tosin sain lukemisesta järjettömän päänsäryn, joka talttui vasta kun mies hieroi niskaani. Ystävä kävi kahvilla ja illalla katsoin poikien kanssa Hobitin ykkösosan ee-version, joka oli  varsin nautittava. Ihmettelin jälleen, miksi muutama tarinan kannalta erittäin tärkeä kohta oli jätetty pois teatteriversiosta.

Huomenna taidan keskittyä Jotuniin ja runoihin. Viikolla en juuri jaksa paneutua klassikoihin, sillä ehdin lukea lähinnä metrossa nykyään.


2 kommenttia:

  1. Jessus sentään mutta sullakin täytyy olla huikea määrä noita luettuja kirjoja tililläsi! Ajatteles jos ne kaikki pinottaisi yhteen paikkaan...

    Valaises taas typerää (juu, menen ihan just lukemaan sen edellisen vastauksesi :D) ja kerro mikä on ee-versio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä. Tämän vuoden saldo on jo nyt 66 kirjaa, mutta kun ajattelee että yläasteikäisenä vetäisin ehkä 15 kirjaa viikossa, niin on hidastunut tahti kyllä :P

      EE on siis Extended edition, jossa on 15 minuuttia lisää kuvattua materiaalia, joka on leikattu pois leffaversiosta. Luultavasti saat ne juutuupista katsottua kaikki.

      Ja siihen aiempaa kommenttiini liittyen, saa nähdä saatko sitä sittenkään. Näyttää siltä, että siitä syntyy jotain pitempää. Mutta Lätkis on siinä kyllä, tosin vähän eri nimisenä ja taitaa siinä seikkailla apotti Petrus myös, ainakin vilahtaa jossain :P

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)