lauantai 23. maaliskuuta 2013

Sohvailua

Eilen oli jo hiukan helpompi päivä selän kanssa, mutta eipä kahta ilman kolmatta. Tänä aamuna läksimme miehen kera tukkuun ruokaostoksille ja kuinka ollakaan ollessani menossa autoon istumaan tukijalka lipesi ja rojahdin varsin kivuliaasti autonistuimelle. Sattui niin maan perusteellisesti, ettei tosikaan. Ihan itku pääsi.

Tukussa raahustin miehen perässä kuin vanha mummo ja kotiin päästyä olen vain maannut sohvalla kauratyyny takapuolen alla ja katsonut 'Being human' tv-sarjaa. Tykkään siitä kovasti, suosikkikääpiöni leffapikkuveli on pääosassa vampyyrina. Mitchell (Aidan Turner) koettaa kovasti pysyä kaidalla tiellä ja olla käyttämättä ihmisiä ravinnonlähteenä.

Se etu on tietysti tästä raihnaisuudesta, että on ihan oikea syy olla tekemättä kotihommia. En pysty edes kissaa ruokkimaan, sillä sen ruokakipot ovat alakaapissa. Onneksi on noita pikkuorjia, joista tosin vanhin on nyt partioretkellä metsässä palelemassa. Yöpyvät raukat laavussa.

Ainiin, maaliskuun tämän päivän tarinan otsakkeena oli lempikirja. Minulla on niitä monta, jostain syystä. On hyvin vaikeaa eritellä vain yhtä tai edes kahta. Kymmenenkin teki tiukkaa. Tärkeimpien joukossa ovat kuitenkin Waltarin 'Turms kuolematon', Esquivelin 'Pöytään ja vuoteeseen', Garcia Marguezin 'Sadan vuoden yksinäisyys', Tolkienin 'Taru' ja vielä Robin Hobbin 'Liveship traders'-trilogia. Oikeastaan Hobbin kaikki kirjat ovat erinomaisia, mutta tämä on se itselleni tärkein. Hobbin Megan Lindholm-nimellä kirjoittama 'Alien Earth' oli myös vaikuttava lukukokemus.

Kävin eilen pienimmän kanssa elokuvissa katsomassa Räyhä-Ralfin, joka oli ihan hauska leffa. Sen alussa näytettiin Disneyn mustavalkoinen käsinpiirretty lyhytfilmi 'Paperman', joka oli aivan mahtava.

Loppuun vielä vähän leffamusaa :P ja takaisin sohvalle loikoilemaan.




8 kommenttia:

  1. Hyvä, että sulla on niitä pikkuorjia ;)

    Minullakin on vaikeuksia nimetä suosikkikirjaa, mutta esim. Waltarin pienoisromaanit ovat sellaisia, jotka taisin joskus lukea kaikki yhteen putkeen, kun niiden kieli oli niin kaunista.

    VastaaPoista
  2. Joo, se on ton selän kaa sillee, et pien väärä liike, ni jo vetää ihmisen kippuraa ja sattuu paljon. Harmillista, paranis ny se sun selkäs jo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Mulla oli tosiaan aiemmin krooninen iskiasvaiva vuosikaudet, ristiselästä isovarpaaseen särki ihan helkkaristi.

      Poista
  3. Toivottavasti juiliminen peräpäässä lakkaa pian.

    Olinkin ihan unohtanut tuon Pöytään ja vuoteeseen. Täytyypä taas lukaista. Ja eikö siitä leffakin aikanaan tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Juu, mutta leffa ei ollut minusta yhtä hyvä kuin kirja :)

      Poista
  4. Voi rakkaani sua ja sun selkääsi, sä näytät kulkevan kärsimyksestä toiseen :/

    Lupaat levätä ja hei, nythän on hyvä syy pistää "humanoidi" töihin! (muistat kai mistä on kyse?) ;D
    Väität kivenkovaan että se tekee hyvää sun selällesi ja toimenpide pari kertaa päivässä, kiitos.

    Parantavia pusuja <3

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)