sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Aurinko

Aiemmin en pitänyt kovastikaan auringosta enkä oikein sopeutunut yli 25 asteen lämpötiloihin, vaan tulin lähinnä kiukkuiseksi (kuin ampiainen). Iän myötä sekin on muuttunut. Viime kesänä käydessämme Death Valleyssä (toistamiseen) kehuin miehelle, kuinka kerrankin on mukavasti lämmin. +45C asteen lämmössä.

Parin viikon päästä pääsen taas lämmittelemään, samaan paikkaan kuin viime helmikuussa. Sielläkin pitäisi olla sopivasti jonkin verran yli +30 astetta. Tuskin maltan odottaa :P

Muuten voisin kertoa, että olen taas ollut koko viikonlopun upoksissa Keski-Maassa ja lukenut fanficcejä. Hmm. Jotkut osaavat kirjoittaa, se täytyy myöntää.


6 kommenttia:

  1. En tiedä mihnä mänette, mutta kateellinen oon silti. Lämpöön, aurinkoon, ei vois parempaa olla! Nauttikaa - ja niinhän te teettekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nautimme kyllä :) Tällä kertaa mukaan tulee esikoisen kummitäti alle 2v-poikansa kera. Saadaan liikuntaa kun juostaan mukulan perässä :D

      Poista
  2. Voi hitsi, minäkin olen kateellinen. Täällä lunta pukkaa, muttei onneksi pakkasta ihan just nyt.

    Nautinnollista lomaa kateudest huolimatta, jahka se koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vielä olisi kolmisen viikkoa rämmittävä nietoksissa.

      Poista
  3. Auringon lapsena en voi muuta kuin yhtyä Mennan ja Marjaanan sanoihin eli kade olen. Mitään en vihaa niin paljon kuin kylmyyttä ja sitten kun ajattelee että toiset ne vaan auringossa makailee, niin se ei tiedä muuta kuin entistä suurempaa halua pois täältä valkoisesta persereiästä nimeltä Suomi.
    *Suunnittelee piiloutumista matkalaukkuun*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et taida ehkä mahtua.. voit käydä mun Flickr'istä katsomassa kuveja viime keväältä :P

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)