maanantai 19. marraskuuta 2012

Pienet ongelmat

Istun töissä ja koetan keksiä jotain kirjoitettavaa tähän. Tyhjä valkoinen ruutu on suunnilleen yhtä inspiroiva kuin vessapaperi ennen pyyhkimistä.  Tai sen jälkeen.

Ilmastointi puhaltaa taas päin naamaa, silmät kuivuu ja kurkkuun sattuu, vaikka on kaulahuivikin ollut kaulassa jo kolme tuntia. Eli heti siitä, kun tähän läsähdin.  Lisäksi Haisuli tuli istumaan iltaa, hänen vuokrakämpässään alkaa putkiremontti ja hän käy täällä täyttämässä kuponkeja uutta kämppää varten. Ei muuten haittaisi, mutta hänen suosikki-istumapaikkansa on juuri se kone, jonka takaa ilmastointi puhaltaa. Niin. Silmät valuvat vettä, vaikka onneksi Haisuli on tainnut käydä Arlassa viikonloppuna. Katku on ollut joskus pahempikin.

Olen Sanan kimpussa eli yritän väkertää aukioloaikalappuja onnettomalla tekstinkäsittelyohjelmalla, joka on markkinoiden parasta antia. Hahhaa. Kyllä on Gates nauranut partaansa monesti saatuaan koko pallon kusetettua. Vielä pahempi on excel, siihen en suostu koskemaan pitkällä tikullakaan. Eräs ystäväni väitti aivojensa päästäneen kliks-äänen sillä hetkellä, kun hän ymmärsi miten se paholaisen taulukko-ohjelma toimii. Jotenkin voin kuvitella.

Kunpa olisin kissa. Saisi maata lämpimässä, nukuskella, käydä katsomassa ruokakuppia ja kommentoida isäntäväelle. Vaan ei auta, kolmen vartin päästä kipitän metrolle ja metrolta kotiin. Onneksi huomenna voin jäädä vesirokkopotilasta päivystämään.


4 kommenttia:

  1. Aivosi ovat jo huomisessa "vapaapäivässä" eivätkä suostu tuottamaan mitään ja se sallittakoon. Muutenkin, ei sitä aina tarvitse olla veret seisauttavia postauksia. Olen muutaman kerran ollut lähellä tilannetta jossa olisin näpytellyt vain sanan "Huminaa" ja lukuisia pisteitä sen perään. Pää on kertakaikkiaan ollut tyhjä. No, huomenna kaikki on paremmin - jopa Haisuli on kaikonnut mielestä. :)

    VastaaPoista
  2. Siis excelhän on parasta mitä voi olla! Minulle ehkä se kaikkein tärkein työkalu, ei päivää ilman exceliä =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että mä olen liikaa humanisti ymmärtääkseni sitä :D

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)