maanantai 12. marraskuuta 2012

Blondit asialla

Minä ja työtoverini siis.

Saamme iltavuoroistamme iltalisää, työkaveri saa sen rahana ja minä olen vaihtanut sen plussaminuuteiksi. Puhumme siis päätähuimaavista lisistä. Niin päätähuimaavista, ettemme työkaverin kanssa edes ole tajunneet koko vuonna, ettemme ole moisia lisiä saaneet.

Ne kun pitää erikseen anoa. Siis henkilöstösihteeri lähettää työajanseurantalomakkeen meille, siitä pitäisi itse laskea kys. tunnit ja ilmoittaa joko taloushallintoon (=rahaversio) tai henkilöstösihteerille (=aika). Tätä ei oltu meille kerrottu, vaan elimme siinä ihanassa uskossa, että kaikki työt on meille maksettu, kunnes viime viikolla työkaverini valaistui.

Tämän iltavuoron aikana olen laskenut koko kuluneen vuoden iltalisä-minuutit. Niitä tulee sen verran, ettei minun tarvitse joululoman vapaapäiviä varten tehdä kuin kaksi päivää sisään. Niillä saan sitten pidettyä kaksi viikkoa 'lomaa'. ('Lomaa' siksi, että saan oikeasti kuunnella kaksi viikkoa poikasten kitinää.) No ei vaan ihan kiva oikeasti :)

Tämän tuulipäivän kunniaksi yhden suosikkiyhtyeeni Wind-kappale.




8 kommenttia:

  1. Vaikeuksien kautta voittoon! Eiks vaan olekin hienoa kun ei välipäivinä tarvitse lähteä? Kyllä siihen iloon muutaman kitinän kuunteleekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä oikeasti kiva, kun ei tarvitse raahautua aamutuiskussa mihinkään :)

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle!

    Minäkin saan iltalisiä - jos anon palkanlaskijalta erikseen - ja jos teen sen kerran kolmessa kuussa, saatan jopa huomata tilipäivänä jotain positiivista kehitystä. Eli hyvin vähän näistä todella kertyy.

    Joululomasta tulee helpolla mukavan pitkä (kituaika olla lasten kanssa pakkasta paossa kotona ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuo iltalisät on niin pienet, että sen palkkakuitin tulostaminen ja lähettäminen varmaan maksaa enemmän :P

      Jos haluat nähdä meidän 14v-kuvan, niin löydät sen pari kirjoitusta alempaa Karvoista :)

      Poista
    2. Kävin kurkkimassa - ihan on ikäisensä teinin näköinen. Meidän pojalla on rastat ;-)

      Poista
    3. Niin katsoin, kivalta näyttivät nekin :)

      Poista
  3. Onhan se mukavaa kun yllättäen tulee lisää vapaapäiviä. Tänä vuonna jouluaattokin on maanantaina;)

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)