Olen muutamana viikkona pannut merkille nuoren miehen, joka juoksee metrolle minun tullessani iltavuorosta. Siis hän tulee vastaani aika lailla puolivälissä matkaa. Maanantaina näin hänet aamusta, hän juoksi takaani ja ohittikin, hihattomassa paidassa ja sellaista tasaista tahtia, jota jaksaa juosta kauemmin kuin sprinttejä. En ymmärrä, miksi hän ei voi lähteä vaikka viittä minuuttia aiemmin, jottei tarvitsisi juosta koko matkaa. Yleensäkin minusta myöhästyminen on vain paha tapa, josta kyllä oppii pois jos tarpeeksi haluaa. Ainakin minä opin.
Juoskoon juoksija-Einari pitempiä matkojaan, minä teen vain pikaspurtteja metroon jos on tarvis.
Nyt illalla tullessani kotiinpäin eläinlääkärimme seisoi putiikkinsa (talonsa) parkkialueella katselemassa kahta kissa, joista ilmeisesti toinen ainakin oli hänen. Menin hänen ohitseen ja lähestyessäni kissoja kutsuin niitä, jolloin toinen vilahti heti kauemmas toisen jäädessä paikoilleen istumaan. Juttelin sille rauhallisesti ja kyykistyin, annoin kissan haistella kättäni ja sain rapsutettua sitä otsasta hiukan, mutta se oli aika arka. Annoin sen jatkaa käteni haistelua ja yritin rapsuttaa uudestaan, mutta silloin se hypähti kauemmas. Eläinlääkärimme oli seurannut tapahtumia ja sanoi, että tämä kissa ei anna oikeastaan kenenkään koskea itseensä, hyvin harva saa silittää sitä.
Ehkä minä olen kissakuiskaaja, ainakin useimpien kissojen kanssa olen tullut toimeen enemmän tai vähemmän hyvin. Alla piisi, jonka Freddie Mercury teki kissalleen (ja jonka olen varmastikin laittanut tänne jo muutaman kerran aiemminkin) :)
Sanonko? Tyypillinen tiistai, oikein syvältä sieltä minne ei aurinko paista eikä kuu kumota.
Hetken jo luulin, että tämä tiistai olisi erilainen. Oli ihan mukava päivä töissä ja luennollakin ja vielä ystävä käväisi kahvilla. Mutta sitten jysähti. Voi per***nsuti, kirjaimellisesti. Pienin on onnistunut pyydystämään jostain kihomatoja. Ne ovatkin meille aivan uusi tuttavuus. En kyllä olisi ihan ykkösvaihtoehtona kaivannut niiden tuttavuutta.
Tajusin eilen illalla, että viime päivityksestä onkin aikaa jo muutama päivä. Olin illalla sen verran merisairas, että keskityin lähinnä vain olemaan.
Viime keskiviikkona tulin töistä ja metromatka oli varsin hupaisa. Minua vastapäätä istui vanhempi nainen, joka alkoi yllättäen jutella kaikenlaista ja se oli ihan mukavaa. Vieressäni istuva virolaissyntyinen vanhempi rouva sekaantui keskusteluun myös ja aika kului rattoisasti. Tämä ensinmainittu nainen lähti pois Kontulassa ja vieruskaverini sanoi olevansa kehitysvammahoitaja, vaikkei tuntenutkaan juttukaveriamme. Moni luulee kehitysvammaisia juopoiksi tai idiooteiksi, mutta heitäkin on monenasteisia. Tämä nainen pärjäsi itsekseen ihan hyvin.
Torstaina olin poissa töistä, sillä olo oli huono. Pökerrytti ja oksetti yhtäaikaa, keskimmäisen alkuviikosta potema tauti ilmeisesti yritti isekytyä minuun. Onneksi meni ohitse ja perjantaina lähdimme Mariellalla kääntymään naapurimaan pääkaupungissa.
Merimatka oli silkkaa tuskaa meikäläiselle ja jouduin ensi kertaa elämässäni nukkumaan akurannekkeiden kera laivamatkalla. Aamulla istuessani pallomeren laidalla näimme pienimmän kanssa sateenkaaren. Se oli kaunis.
Eilen illalla vielä kissaperkele puri minua vasempaan peukaloon, niin että veri lensi. Kissaparan kynsi oli jäänyt kiinni kylpytakkiini ja yiritn irrottaa sitä, jolloin arvon katti hyökkäsi kiinni peukkuun. Varmaan jokin dementiakohtaus sekin, sillä kissa ei ole koskaan ennen tehnyt moista.
Tänään sitten lähdinkin töistä jo hyvissä ajoin ehtiäkseni kahdeksi pienimmän koululle palaveriin. Palaverissa keskustelimme siitä, mistä aiemminkin eli Pienin on 'haastaa' opettajan. Opettaja kertoi, että Pienin on luokan lahjakkain mutta
ei tottele yksinkertaisia käskyjä vaan vaatiii perusteluja. Sitten keskusteltiin siitä ja
koulupsykologi ehdotti lisätehtäviä, esim. seuraavan tason juttuja ja palkitsemissysteemiä, johon lapsi piirtää hymynaamoja sen mukaan miten on mennyt ja sitten sovitaan palkinnosta tai jonkun edun tms. menetyksestä. Toivotaan, että se auttaisi. Sanoin mielipiteenäni asiaan sen, että lapsi turhautuu kun on tylsää ja haluaa huomiota jollain tavoin (koska ne huonommin osaavat vievät kaiken huomion nyt) ja psykologi oli samaa mieltä kanssani. Äsken peitellessäni Pienintä sanoin, että me kaikki pääsisimme niin paljon helpomalla, jos hän vain tekisi kyselemättä sen, mitä opettaja pyytää tekemään. Vaikka se olisi kuinka tylsää, niin joskus on vain jaksettava sitä tylsääkin. Kyllä sitten välillä on taas ihan kivaakin.
Nyt olen kaikesta niin äärettömän väsynyt, että menen nukkumaan. Pyysin Esikoista tyhjäämään ja täyttämään tiskikoneen, koska on hänen vuoronsa, ja aloin itkeä kesken kaiken. Bring on the dancing horses ja hyvää yötä.
Stressasimme turhaan työkaverin kanssa tämän aamuista ruotsin kielen kuullun luulemista, sillä se umpiruotsalainen kolleega oli sairaana ja tämä toinen osaa kyllä ihan rahvastakin. Meillä oli kuitenkin oikein rattoisa tuokio keskustan kulttuurimaisemissa ja pois lähtiessämme sain vielä kadulla opastaa muutamaa turistia kohti erästä kallioon louhittua kirkkoa (jonka katolla lapsena leikin).
Se asia, minkä eilen unohdin, oli eräs persoonallisuustesti. Ystävä kertoi saaneensa lyhenteen INFJ ja minä muistin saaneeni saman. Se on kuulemma harvinaisin noista 16 eri versiosta (kirvesmurhaajaa), mutta ilmeisesti kirjalijat ja bloggaajat ovat tämän kirjainyhdistelmän kärjessä. Joka tapauksessa tein testin pariinkin eri kertaan eri sivuilla ja sain kaikista saman, joten kai se on vain uskottava sitten.
Illalla kotona tein pienimmän pyynnöstä riisimurosuklaata. Hän on parin viikon ajan kaivannut sitä, ihan hyviähän niistä tuli. Muuten en olekaan tehnyt oikeastaan mitään, neulonut ja katsonut erään elokuvan fanitapahtuman streamauksen juutuupista näin jälkikäteen. Tulisipa joulukuun 11s päivä pian, pian!
Nyt taidan mennä neulomaan ja katsomaan töllöstä 'Olipa kerran'-sarjaa. Siis tämä:
En nyt varsinaisesti aio rutista, mutta olen onneton keksimään ostikoita. Helpointa olisi tietysti vain laittaa aina viikonpäivä, mutta se kävisi tylsäksi ennen pitkää.
Kävin aamulla taas uimassa. Onneksi menin ajoissa, joten olin jo puoliuvälissä urakkaa kun se rata, jolla uin, muutettiin koululaisille varatuksi. Siirryin sitten pappojen sekaan viereiselle radalle ja se meni ihan hyvin. Uin perinteisen kilometrini 32:ssa minuutissa. Hieman nopeammin siis kuin viimeksi ja se vähän tuntuu hartioissa, mutta mukavalla tavalla.
Taaperrettuani töihin tämän aamuisen vedenpaisumuksen lävitse tajusin sentään laittaa tennarit kuivumaan patterin alle. Olin jopa ollut sen verran hereillä, että otin varasukat ja ne olikin mukava vaihtaa märkien tilalle. Laitoin varsinaisen tavaranäyttelyn patterin päälle kuivumaan, sillä myös kangaskassi oli aivan litimärkä. Onneksi sen kassin sisällä oleet uimakamppeet eivät juuri vedestä säikähdä.
Työpäiväkin meni suht kivuttomasti. Saa nähdä huomenna, heti aamusta on kokous toisella kotimaisella enkä tiedä jaksanko keskittyä siihen. Sinällään on pakko keskittyä, koska meitä on yhteensä neljä osanottajaa. Mietin jo sanovani toisille, että 'puhukaa te vain ja minä kuuntelen'. Varsinainen kuullunluuleminen. No, kaipa se siitä.
Jotain piti vielä sanoa, mutten enää jaksa muistaa mitä se oli. Lähdenkin tästä katsomaan mitä 'Once upon a time'-sarjassa tapahtuu.
Joo.. tänään oli esikoisen 15-vuotiskahvit. Ihan vain kummit, mummi ja appiukko. Yhdet kummit puuttuivat ja pienin vieras oli oma kummipoikani.
Ette varmasti usko, mutta rasittavin kaikista on appiukko. Myös poikansa mielestä. Hän saapui ensinnäkin kaksi ja puoli (2+½) tuntia etuajassa, mikä ei todellakaan yllättänyt. Onneksi häntä ei häiritse, että meillä on vielä imurointi kesken ja osa leivonnaisista menossa uuniin. Hän istuu ja jaarittelee omiaan eikä kuule mitä me puhumme, vaikka kuulolaite on täysillä. Lisäksi hän syö 15:ttä eri lääkettä ja arvelemme niiden yhetisvaikutuksen olevan enemmän terveyttä haittaava kuin edistävä.
Porkkanakakun kanssa oli tulla kriisi, jälleen. Minulla on sen kanssa jonkinlainen kirous, sillä yleensä jokin menee pieleen. Tällä kertaa olin ostanut (mielestäni) tuorejuuston, mutta sitäpä ei ollutkaan jääkaapissa kun aloin sitä kaivata. Kerrankin aloin etsiä sitä hyvissä ajoin, joten kun sitä ei löytynyt eikä ollut kuitissakaan, mies lähti etsimään avoinna olevaa kauppaa ja löysikin. Kakku pelastui ja jopa onnistui ja minä pyyhin kyyneleet.
Toinen yllätys oli se, että sain puhelinsoiton miehen sedän vaimolta. En ole puhunut hänen kanssaan pariin vuoteen sattuneesta syystä, joten en ollut ihan hirveän ilahtunut. Hän olisi halunnut jutella kauemmmin, mutta olin juuri kaatanut kahvin kuppiin ja sanoin, että nyt ei käy. Silloin hän pyysi anteeksi käytöstään! Olin yllättynyt ja mies oli vielä yllättyneempi, kun kerroin hänelle. En aio kuitenkaan edelleenkään ruveta miksikään sydänystäväksi tämän ihmisen kanssa, mutta on toki mukavaa jos toinen myöntää virheensä ja jopa pyytää anteeksi.
Pienin juoksutti kummipoikaa ja molemmat väsähtivät. Perinteiseen syntymäpäivätapaan kummipoika lähti kotiin väsymyksestä itkien äitinsä sylissä. Olen edelleen onnellinen, että lapset kasvavat eikä minulla ole enää mahdollisuutta lisääntyä. En yksinkertaisesti jaksaisi. Näiden omien ensimmäiset kolme kuukautta ovat täysin hämärän peitossa, en muista kuin joitain välähdyksiä ristiäisistä. Onneksi on valokuvia.
Mies kävi äsken murtautumassa naapuriin parin muun naapurin kera. Viereiseen taloon alkusyksystä muuttanut perhe on reissussa ja koiranhoitaja oli onnistunut lukitsemaan itsensä ulos ilman avaimia tai kännykkää. Onneksi olimme vielä hereillä ja mies lähti katsomaan mitä asialle olisi tehtävissä. Koska asumme tällaisessa kylässä, jossa kaikkia autetaan (meitäkin autettiin sekä rakennusaikana että myöhemmin) oli luonnollista pyytää pari ulkona juoruillutta naapuria mukaan ja hetken kuluttua koiravahti oli jälleen sisällä. Sivuovesta.
Yritän miettiä, minkä piisin valitsisin tähän loppuun. Koska en keksi mitään järkevää, laitan trailerin tv-sarjasta, joka pyöri sinäkin iltana ennen kuin tuli lähtö synnärille.
Lounastin kummipoikani ja äitinsä kera. Kummipoika sai kohtauksen, kun uskoin hänen 'ei'-sanaansa ja tein hänen puolestaan yhden asian. Onneksi kriisi unohtui, kun talossa tällä hetkellä hommiaan hoitavista sotamiehistä yksi auttoi pikkumiestä. Pikkukaveri tuijotti avustajaansa suu auki ja kaikkia meitä muita nauratti. Onneksi valtion vihreissä oleva nuori mies nauroi myös.
Päivä kului rattoisasti muutenkin, vaihdoin yhden näyttelyn ja ehdin puhua sekä puutaheinää että asiaa työkaverien kera. Illalla piti olla luento, mutta se oli (onneksi) peruttu, joten tulin kotiin ja
nautin täytelakuja sillä aikaa, kun mies kärsi naamiaisasukaupassa
kahden nuorimman kera. Siellä oli ollut kuulemma varsin ruuhkaista :P
Onneksi työviikkoni on nyt ohi ja voin keskittyä viikonloppuun orientoitumiseen.
Loppuun tähän päivään sopiva piisi. Kyseinen elokuva on meidän perheen jouluelokuva. Olemme kummallisia :) Ja Jack Skellington on ihana *huokaa*.
Löysin kaikkitarvitsemani kirjat töistä ja melkein muutuin orangiksi niitä kotiin raahatessani. Koska en väsymykseltäni ole jaksanut lukea nyt niitä, otan jonkun metrokirjaksi huomiseksi.
Esikoinen alkoi katsoa yhtä lempielokuvistani. Harmittaa, etten jaksa katsoa sitä nyt vaan menen mieluummin nukkumaan. Onneksi leffa on oma ja voin katsoa sen ihan milloin vain. Parasta leffassa on tietysti ihanan Jasonin lisäksi Jackie Chan, joka on aivan huippuhauska :) Niin ja huomasin, että leffa taitaa olla kokonaisuudessaan juutuupista katsottavissa *vink*
Mutta nyt minä lähden ihanaan lämpimään vesisänkyyn katsomaan unia. Huomiseen, nassukat!
