Kaulani jonka keskellä on timantti

Olisikohan mukavaa, jos kaulan keskellä olisi timantti? Luulen, että minua ainakin se saattaisi häiritä. Mokoma terävä kivi raastaisi esimerkiksi aina nukkuessa tyynyyn. Paidankaulukset jäisivät siihen kiinni, puhumattakaan kaulahuiveista. Aika ikävä olisi moinen.

Johanna Tukiaisella on sellainen. Ainakin hänen uusimman blogikirjoituksensa mukaan. En kyllä ymmärrä, millä lihaksilla kys. henkilö on joskus voinut saada ylioppilaspapereihinsa L:n keskiarvon (jos muistan oikein). Toisaalta eipä ihan hirveästi jaksa kiinnostaa.

Sitäkin tässä joutessani pohdin, tietääkö Tuksu GOOMin olevan yksi pahimmista ryyppäjäisjuhlista Yliopistoissa. Ainakin GOOM-risteily on kuulemma sellainen, että laivasiivojatkin oksentavat sen jälkiä korjatessaan. Luulisi heidänkin olevan kumminkin aika kovettunutta porukkaa.

No jaa, hällä väli. Enää puolitoista tuntia kotiinpääsyyn. Tuskin maltan odottaa.

Monikäyttöinen villatakki ja muita ihmeitä

Minulla on tylsää päivystysvuorossa. Haisuli nukkuu ja muut kaksi naputtavat menemään niin, että näppis savuaa. Käväisinpä sitten tutkimassa uusimmat Tuksu-uutiset, joita ei ollut, joten sitten Hymyn sivuilta linkkasin itseni Saana Parvinaisen blogiin. Voi hyvät hyssykät. Ei olis pitänyt.

Saana iloisesti pulputteli, kuinka ihania ovat Tiger of Sweden-vaatteet. Monikäyttöinen villatakki, pitsimekko jne. Mietinkin tässä, että mitä tarkoittaa monikäyttöinen villatakki? Minusta se oli aivan tavallinen beige 3/4-pituinen villatakki, joka maksoi melkein 200 rahaa.

Monikäyttöinen tarkoittaisi minulle sitä, että vaatetta voisi pitää monella eritavalla tai pukeutua siihen eri tilaisuuksiin. Jotta niin voisi tehdä, villatakin tulisi olla myös a)halpa tai b)itsetehty eikä mikään design-tuote.

No, joka tapauksessa olipa rouva Parvinaisen blogi kyllä muutenkin melkoista tajunnanvirtaa vaikkakaan ei ihan yhtä kamalaa kuin Tuksusen blogipurskahdukset. Nuori rouva mainitsi jossain kohdassa ihastuneensa lapsensa isään 14-vuotiaana ja häijynä keski-ikäisenä akkana ajttelen, että eipä ole tainnut sen jälkeen paljoa kehitystä tapahtua. Olenco ilceä vai olenco ilceä?

Kirjat

Pidän kirjoista. Joo, sepä yllätys :)  Olen koettanut e-kirjan lukulaitetta, mutta se oli hankala. En tykännyt. Ensinnäkin ruutu oli liian pieni, luin sivun nopeasti ja olisi pitänyt koko ajan painaa nappia. Niin, koko ajan pitäisi painaa jotain nappia. Nappulat ovat raivostuttavia. Niitä on ihan riittävästi muutenkin, ei niitä tarvita pilaamaan lukunautintoa.

Rakastan paperin kahinaa kääntäessäni sivua. Ylipäätään pidän kirjan tunnusta käsissäni. Eräs professorini sanoi myös, että kirja on ylivoimainen käyttöliittymä. Miten oikeassa hän onkaan! Ainoa mikä meitä töissä harmittaa, ovat hankalan kokoiset kirjat, jotka on aseteltava hyllyyn kummallisesti tai pakko laittaa ne hyllyn päälle, kun eivät muualle mahdu. Joitain standardeja pitäisi kustantamoittenkin noudattaa. :P

Vielä linkki kaikille kirjanrakastajille: http://bookshelfporn.com/

Tietokoneista

Työpaikalla vaihdettiin vihdoin minullekin Kaupunkiverkko. Ihan kiva toki... Tosin kun samaa konetta käyttää muutama muu päivystäjä lisäkseni, niin en ihan ymmärtänyt homman tärkeyttä. Entinen helppokäyttöisyys hävisi eli nyt joudumme jokainen kirjautumaan omilla tunnuksillamme koneeseen ja asentamaan ohjelmat yms pikakuvakkeet uudestaan omannäköisiksi. Plus tietysti minun taustakuvani hävisi, se oli aika rentouttava maisemakuva Grand Canyonilta. *niisk*

Halusinpa sitten kuunnella työkoneelta musiikkia. Olin lähettänyt Laiskalle vaimolle musiikkia s-postitse, joten ajattelin että siinähän se helposta latautuu Mökäpleieriin. Noh, eipä latautunut. Kunnes tajusin mennä asiakaskoneelle tikun kanssa. Latasin musat tikulle ja siirsin tikun päivystyskoneelle. Ai kun soi makiasti säkkipillit <3 Nyt en tosin voi kuunnella asiakkaiden vuoksi. Huaah. Voi minua raukkaa.

Mutta ihan oikeasti, mitä järkeä on ns. virkaverkosta, jos sen voi kiertää noin näppärästi? Sama kun ihmettelin ATK-henkilölle, että kuinka hoidan nyt sitten virtuaalimaailman kirjanäyttelyt niin hän vastasi, että onhan sinulla huone täynnä asiakaspäätteitä. Aivan.

Ikävä

Aina välillä se iskee. Ikävä. Ikävä, joka kohdistuu henkilöihin, joihon se ei nyky-yhteiskunnan standardien mukaan saisi kohdentua. Ihan siksi, että nuo ovat jo toisaalla suhteissaan. Eli naimisissa ja pitkässä avoliitossa.

Tiedän senkin, että kun kerron rakastaneeni heitä jo aiemmissa elämissäni niin se herättää vähintään kulmien kohottelua. Miksi? Miksi pitäisi tyytyä tähän yhteen ainoaan elämään? Miksi pitäisi tyytyä vain yhteen rakkauteen? Olen sitä mieltä, että ihmiselle on olemassa monta erilaista mahdollista paria. Nykyisessä yhteiskuntarakenteessa on vain helpompi valvoa yksilöitä, kun kaikki noudattavat samoja sääntöjä (hohhoojoo). Edes teoriassa.


Katselen sadetta, luistelijat näyttävät surkeilta.

Kaupunki

Me-lehteä tavailin ja alkoi niin taas nyppiä.

Hitto vieköön, kun en lähtenyt sen yhden basistin matkaan enkä kelpuuttanut poromiestäkään Pallasten takaa (enkä varsinkaan sitä Tuksun exää, onneksi sentään silloin parikymppisenä jotain epäilyksiä heräsi). Enpä sitten istu elämässä slow lifea jossain takapajulassa eivätkä lapsiraukkani saa tehdä tallitöitä aamuvarhaisesta eivätkä leikkiä pellolla koko päivää. Eikä ole kyllä sijoituslapsiakaan.

Minä olen kaupunkilaistyttö. Rakastan kaupunkiani, Helsinkiä. Eräänä aamuna viime viikolla katselin Hesarilla leipäjonoa ja sekin oli minusta kaunista ja kaupunkiin kuuluvaa. Samoin kuin vesilätäkkönä lillivä Brahen kenttä ja ulvovat paloautot. Ehka kaikkein eniten rakastan aamuisin katsoa metrosta Kuliksen sillalta joko Viikinlahtea tai Johanneksen kirkon torneja, jotka kauniisti piirtyvät pilviin.

Ystäväni Laiska vaimo sanoikin minulle joskus, ettei voisi kuvitellakaan minun asuvan maaseudulla. Toden sanoakseni en minäkään. En pysty kuvittelemaan mitään hirveämpää, kuin asua jossain tiettömien taipaleitten takana vaikka minusta onkin mukavaa käydä maaseudulla. Mutta että olisi sidottu sinne! Huhhuh.

Että onneksi olen ihan tavallinen lähiössä asuva keski-ikäinen kukkahattutäti.

Ismon nimipäivä

Tänään olis ollut Ismon nimipäivä enkä sitten kuitenkaan kehdannut onnitella sitä naamakirjassa. Voi minua :(  Onneksi joulukuun puoliväli tulee pian. Menen Tavastialle Ismoa katsomaan. On siellä vissiin pari muutakin mutta mulle se on Ismo.

Ja nyt muistinkin, että piti kopioida yhdesta vanhasta Imagesta Ismon haastattelu. Sillä on ihanat kädet. Oi.

Kiirettä pitää

Niin on ollut kiirus ja väsy, etten ole suorastaan muistanut päivitellä! Kiire on onneksi koskenut vain vapaa-aikaa, työthän hoituu vaikka vasemmalla kädellä. Köh. Jopa ne virtuaaliset hoituivat vihdoin, kun sain rahaa työkaverilta. Siis virtuaalirahaa.

Toisen työkaverin kanssa podimme yhtäaikaista dementiaa. Melkein olis itkettänyt jos ei olis naurattanut niin helkkaristi :P Kaikki unohtui, niin lauseiden loput kuin ne vähät sanatkin. Huhhuh. Se oli melkoinen päivä.

Väsymystähän se unohtelu on suurimmaksi osaksi. Ajatukset jää matkan varrelle isoihin rattaisiin pyörimään. Onneksi ihania ystäviä on näkynyt sekä kotona että työmatkan varrella. Muutama pitäisi vielä tavata livenä ennen joulua.

Nyt menen koomaantumaan töllön eteen, Teho-osaston 12 kausi on jo puolivälissä. Ehkä jo ennen ensi kesää saan kaikki 15 kautta katsottua läpi :P