tiistai 8. toukokuuta 2018

Siriuksen seikkailut ja muita tarinoita

Eilen istuin työpöytäni ääressä iltapäivällä neljän jälkeen, kun puhelin soi. Katsoi, että numeroa ei löydy ja mietin, vastaanko - ettei olisi puhelinmyyjä. No vastasin sitten ja siellä olikin mukavan kuuloinen naisääni.

"Saakohan teidän kissa olla yksinään ulkona?"
"Ööh.. joo? Poika päästi sen tultuaan koulusta." (mietin, onko kissa käynyt hiekkalatikolla tms..)
"Juu, kun se tuli meille sisälle vaikka oma kissa on pihalla." (.."niin, olet sinä sellainen ihana kisu" kuului puhelimen toisesta päästä)
"Aijaa, sepä hassua."
"Niin, missäs te asutte? Kun me ollaan tässä S-tiellä" ..(suunnilleen parinsadan metrin päässä meiltä, ensimmäinen poikkitie.)
"Siinä R-tiellä, ei kovin kaukana. Se on varmaan tullut pihojen läpi. Laittakaa vain takaisin ulos, kyllä se kotiin löytää."

Se siitä puhelusta, mukava täti oli kyllä. Soitin sitten pienimmälle, että menee pihalle huutelemaan Siriusta kotiinpäin. Pienin sanoi, että Sirius oli mennyt sadevesiviemärin kautta tien alitse ja ilmeisesti jatkanut siitä sitten suoraan eteenpäin pihojen läpi, kuten olin arvellutkin.

Illalla Sirius vielä puolusti reviiriään kovin äänekkäästi sitä yhtä isoa harmaata kissaa vastaan, joka tässä on vileksinyt. Hyvä kisu :)

Olen eilen ja tänään pyöräillyt töihin, kahden päivän saldo on n. 53 kilometriä. Ihan mukavasti ja kaikkein parasta on, että satula on aivan mahtava. Ostin siis pari viikkoa sitten sellaisen memory foam-satulan ja se on kyllä hintansa arvoinen jo nyt. Toivon saavani tänä kesänä ajettua parin kesän takaisen 300km ainakin ja ehkä ylikin.

Viikin arboretumin laitamilla

Istuin parvekkeella nauttimassa sen käytettävyydestä nyt. Käyttöaste remontin jälkeen on kasvanut noin 100%.

Mutta nyt menen silittämään yhden paidan itselleni huomiseksi ja sitten varmaan kaadun petiin.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sunnuntai-illan ratoksi

Ajattelin pari riviä kirjoittaa. Taas on hetki vierähtänyt viime kirjoituksesta, mutta aina ei vaan jaksa. Lisäksi tänään on kaksi vuotta siitä, kun laskimme Äidin uurnan Porvoon hautausmaalle. Sekin vähän laskee mielialaa.

Torstai-illan poetry open mic-illan jälkeiset ruusut, kuva otettu luurin macro-toiminnolla

Vappu oli ja meni, tuntuu kuin siitäkin olisi jo suunnilleen kuukausi eikä vasta viikko. Töissä ei tapahtunut mitään ihmeitä, ellei siksi lueta yhden kokouksen peruuntumista. Keskiviikkoiltana kävin työ-ystävän kanssa leffassa katsomassa Ready Player One'n uudelleen, koska hän ei ollu sitä vielä nähnyt ja minusta se kesti toisenkin katsomisen. Torstaina oli toiseksiviimeinen pilateskerta ja perjantaina töiden jälkeen kävin kampaajalla. Nyt on taas lyhyt ja vaalea fleda.


Lauantaina menin miehen kanssa katsomaan Grease-musikaalia keskimmäisen koululle, keskimmäinen oli esityksen rumpalina ja hyvin veti. Salaa meiltä oli opetellut, mutta ainakin ura keikkamuusikkona on mahdollinen jos ei muuta löydy.

Sanoin miehelle sekä keskimmäisen parhaan kaverin vanhemmille, että hiukan on muuttuneet nämä päiväkodin esitykset tässä vuosien varrella. Heidän keskimmäinen poikansa esitti valmentaja Calhounia MAGA-lippis päässä :P Olemme tosiaan tutustuneet jo päiväkotiaikoina, sillä heidän vanhin poikansa oli esikoisen hyvä ystävä koko alakoulun ajan.

Totesimme kaikki esityksen päätteeksi, että on sitä nähty huonompiakin esityksiä ihan Kaupunginteatteri-tasolla. Nuoret lauloivat tosi hyvin ja tekemisen ilo välittyi. Keskimmäisen tyttöystävä oli myös mukana, tanssi ja lauloi taustajoukoissa oikein kivasti.
 
Sirius kävi ensin kissanminttupuskassa, sen jälkeen oli hyvät hyppelyt

Tänään keskimmäinen lähti koulun retkelle Lontooseen, josta tulee perjantaina kotiin. Tiedossa siis suht hiljainen alkuviikko vain nuorimmaisen ollessa kotona. Esikoinen tulee keskiviikkoiltana ja lähtee torstai-iltana takaisin, on viikonlopun kiinni ja tulee ma-ti taas kotiin.

Menen katsomaan viimeisen jakson Star Trek Discoverystä, olen tykännyt tosi paljon.

 
Narsissit auringossa, macro
Kaupunkijääkäri, vähän päälle kuukausi jäljellä



Loppuun korvamato. Jep.

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Ihan pihalla

On mennyt suunnilleen koko loppuviikko, Jared pisti pään ihan sekaisin :P

Oikeastaan syytän kyllä väsymystä, sillä ke-to-välisenä yönä nukuin alle 6 tuntia. Olin kotona keikan jälkeen vasta puoli 1 ja aina kestää hetken, ennen kuin pääsee petiin. Torstaina kävin kuitenkin pilateksessa, joka oli ihan törkeän rankka ja meninkin illalla nukkumaan jo 9:n jälkeen. Perjantai olikin huomattavasti helpompi päivä riittävien unien ansiosta, mutta illalla menin leffaan ystävieni ja pienimmän sekä hänen ystävänsä kanssa.


Uusi Avengers : Infinity War jätti täysin pöllämystyneeksi. Ilmeisesti emme olleet ainoita, koska ainakin twitterissä ihmiset ovat toivoneet leffan jo nähneitä olemaan spoilaamatta. Aika hyvin on ilmeisesti onnistuneetkin. Ainakin yksi tuttava kysyi multa fasen mesessä, että mitä ihmettä leffan lopussa tapahtui :D No, onneksi seuraava Avengers tulee jo ensi keväänä ja sitä ennen Ant-Man ja Wasp-leffa, jossa on ihana Evangeline Lilly. Täytyy vielä sanoa, että parrakas Kapteeni Amerikka on aika ihq.. *löyhyttelee viuhkalla kasvojaan*, Buckysta en sano mitään myöskään.


Tänään olen ollut pihalla touhuilemassa. Kävimme myös viemässä keskimmäisen sekä tyttöystävänsä koululle, sillä on musikaalin ensi-ilta :) Menemme katsomaan sen tässä jonain päivänä, nuorison toiveesta emme menneet vielä tänään.

Mies ja minä jatkoimme sitten matkaa hautausmaille, Malmille isäni haudalle ja siitä Honkikselle miehen isän haudalle. Lisäksi kävimme shoppailemassa kissanhiekkaa ja kesäkukkia Tokmannilta, löysin myös ihanat piikkipallot itselleni sieltä. Kotiuduimme, söimme ja menin vielä istuttamaan kesäkukat laatikkoon oven eteen. En ole vielä koskaan laittanut kukkia vielä tähän aikaan ulos.

 Saatte taas käännellä päitänne. Hemmetin blogger.






Ihan Suden kiusaksi laitan loppuun yhden suosikkibiiseistäni 30STM:n pojilta.




tiistai 24. huhtikuuta 2018

Vanhoja ystäviä ja uusia tuttavia

Menin töiden jälkeen ammattiyhdistyksen virkistysjaoksen kokoukseen. Kuulostaa jokseenkin hassulta tuo litania :D

Tapasin vanhan ystäväni Teron sekä pari muuta kirjastoaikojen tuttavaa ja sain pari uutta tuttavaa, mikä on aika hauskaa. Juttelimme kaikenlaista enkä onnistunut saamaan kuin yhden nakkihomman :P

Huomenna!! IIH!!




maanantai 23. huhtikuuta 2018

Onni on

kuulla, että lähettämäsi neuleet on otettu ilolla vastaan :)

Lähetin serkkuni pienelle pojalle villatakin ja serkulle itselleen villasukat, ne polvimittaiset ja hän kertoi, että oli juuri aikonut pyytää kyseisiä pukimia multa, olisi maksanut langatkin :)

Nuori mies oli ihastunut ikihyväksi villatakin kissanapeista <3 Korttikin näyttää olevan hyvin kiinnostava.

Tänään olen istunut töissä kevään viimeisen iltavuoron, jonka kunniaksi kävin aamulla uimassa sen perinteisen kilometrini 32 minuutissa.

Loppuun tämä korvamato, joka soi päässä ihan koko ajan.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Hyppäys

Ajattelin ottaa mallia ystävästäni Laiskasta vaimosta ja julkaista pöytälaatikkoni pölyisiä arkistoja. Lukemaan pääsee tuosta yläpalkista, jos kiinnostaa. Melkoista chick-littiä on luvassa.. Jostain syystä en juuri lue sitä, mutta useimmat tarinani kääntyvät siihen suuntaan ennemmin tai myöhemmin :P

Chick-litistä puheenollen olen koko viikonlopun kuunnellut erästä hyvin kevyttä äänikirjaa, jonka toinen lukija on Richard. Huhhuh.. Voisin sanoa, että onneksi joka toinen luku on naisen lukema, muuten voisi aivot sulaa (tai pitäisi ostaa lisää pikkuhousuja) .

Eilen imuroin kämpän tanssahdellen Fall Out Boyn kanssa ja pesin pyykkiä, myös uimapukukankaat, piirsin kaavat ja katselin Broadchurchin kolmoskautta, joka on todella hyvä. Sirius oli koko päivän ulkona vaanimassa paksua hiirtä, joka asuu kuistimme alla. Näin hiiren aamulla ja jestas se oli paksu.




Tänään leikkasin osan kankaista ja leivoin unelmatortun, lisäksi tein lakritsimanteleita. Mies paistoi pihvit ja sitten olikin taas aika esikoisen lähteä kasarmille.


Loppuun vielä vähän discoa.


lauantai 21. huhtikuuta 2018

Kumman valitsisit?

Työkaverilla oli syöpä selkärangassa. Alunperin piti leikata vain yhtä nikamaa, mutta kasvainta ei olisi saatu kokonaan pois, joten alkuvuodesta otettiin sitten kunnolla kolme nikamaa sekä selkäydin siitä matkalta ja asennettiin 'tunkki' sijalle. Nyt sitten alle 60-vuotias on loppuelämänsä pyörätuolissa. Hän on valoisa ihminen ja on (jo) asian kanssa sinut, mutta aloin itse miettiä, että jos osuisi omalle kohdalle niin saattaisin mieluummin pitää liikuntakyvyn ja elää lyhyemmän ja kivuliamman elämän, kuin viettää seuraavat parikymmentä vuotta pyörätuolissa.

Kumman sinä valitsisit?

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Illan ratoksi

Korjaus edelliseen eli sen ravintolan nimi on todellakin PANEMA. Työkaveri valisti, kun ihmettelin I-kirjainta.

Tässä illansuussa kävimme miehen kanssa viettämässä laatuaikaa keskimmäisen vanhempainillassa. Tapasin entisen luokkakaverini Ellu, jonka poika on samassa ryhmässä keskimmäisen kanssa. Vaihdoimme muutaman sanan ennen tilaisuuden alkua ja myöhemmin kaupassa totesin miehelle, että meillä oli ihan yhtä paljon puhuttavaa Ellun kanssa nyt kuin lukioaikoina. Eli eipä juuri yhtään.

Sanoin huomanneeni fasesta, että hänen kavereissaan on hammaslääkärini vaimo ja Ellu kertoi, että he olivat kurssikavereita tämän kanssa. Ihmettelimme Suomen pienuutta :D