Uin kilsan 32 minuutissa ja sitten menin töihin, kun en muutakaan keksinyt ja aikanaan tulin kotio.
Tuskin pääsin kotiovesta sisälle, kun piti lähteä paketinhakuun maitokaupasta. Kun vihdoin kotona avasimme paketin, siellä oli tilaamieni lankojen lisäksi pikkupussi nallekarkkeja :D
Huomenna menen pienimmän kanssa balettiin katsomaan Pientä merenneitoa. Vaikuttaa mielenkiintoiselta :)
Nyt kuitenkin kaadun petiin, en jaksanut edes neuloa tänään. Kamala väsy, ei paljon haittaa täyskuut sun muut.
Niin, taas ollaan sunnuntai-illassa. Sinne meni, jotta vilahti, vaikka ehdinhän sentään tehdäkin jotain.
Eilen juttelin naapurinrouvan kanssa työpaikan tilanteesta, hän kun sattuu olemaan työssäkäyntikaupunkimme päättävissä elimissä suht korkealla. Kerroin hänelle oman käsitykseni asiasta, josta hän kiitti ja käymämme keskustelun aikana kertoi myös minulle uusia asioita, jotka ovat ikävä kyllä sellaisia, ettei niitä voida ihan villaisella vain painaa.
Tämän jälkeen rentouduin pesemällä keittiön sekä poikien huoneen ikkunat kuunnellen samalla BBCn kuunnelmaversiota Hyvistä enteistä. Sitten lakkasin varpaankynnet. Lisäksi istuin sohvalla katsomassa kaikenlaisia sarjoja ja neulomassa. Lopputuloksena sain katsottua Endeavour-sarjan loppuun, katsoin pilotin Wayward Pines-sarjasta ja aloitin Vallan linnakkeen, joka onkin mielenkiintoinen. Neuyleen suhteen kävi niin, että aloitin päättelykerrosta ja totesin, etten hyväksi vähän aiemmin neulomaan kirjailua, koska se oli vahingossa tullut tehtyä liian tiukaksi, joten olen nyt tänään purkanut sen.
Tänään olen käynyt leffassa pienimmän kanssa katsomassa Yksin Marsissa-elokuvan, joka oli todella hieno ja sitten olen pessyt pyykkiä ja käynyt saunassa. Kohta jatkan Linnaketta vielä hetken, vaikka iski aivan julma päänsärky. Luultavasti tuon työ-stressin laukeamisen vuoksi. Jos se jatkuu, en menen huomenna töihin.
Olen harvoin (enää nykyään) niin raivoissani, että itken, mutta tänään kävi niin. Onneksi pystyin pidättämään kotiin asti ja mies sai halittua rauhalliseksi, mutta vieläkin korpeaa. Kyse on työasiasta, josta en pysty täällä puhumaan. Liittyy siihen, miten meillä kohdellaan pitkän työuran tehneitä ihmisiä.. noin vertauskuvallisesti voin sanoa, että kengänpohjaan tarttunutta koiranpaskaa kohdellaan huomaavaisemmin. Mutta se siitä ja onneksi sain/saan taustatukea eräältä työ-ystävältä, joka osui oikeaan aikaan paikalle ja lupasi hänkin hiukan selvittää asiaa.
Kävin Kirjamessuilla ja niiden kylkiäisenä myös Ruoka&Viini-messuilla. Mukaan sain tartutettua muutaman kirjan, yhden seinäkalenterin (Kamala Luonto) sekä hiukan fudgea ja lakuja. Näin elävänä muutaman kirjailijan (mm. Sofi Oksasen, joka muistuttaa kerta kerralta enemmän Lenita Airistoa), mutta en koskaan heitä tunnista, sillä en juuri lue kotimaista. Tapasin ystävän, jonka kanssa kävin kahvilla ja purkauduin työjutusta. Oli mukavaa, mutta hän lähti kauemmas jo hyvissä ajoin ja minullekin messut riittivät parin tunnin jälkeen. Aina joskus ihmettelen, miksi vaivaudun edes menemään, kun nykyään ahdistun ihmispaljoudesta. Tosin tänään oli mielestäni melko yllättävän hiljaista.
Ehkä pitäisi kokeilla tätä palvelua. Jos se helpottaisi tähän hätään :P
Tämä päivä on tökkinyt ihan urakalla.. (ja torakalla.. tämä on ns. sisäpiirivitsi ja perustuu Olli Jalosen Kara tolla-nimiseen kirjaan). Eniveis olen aivan kypsä.
Töissä oli jokseenkin mahdotonta tehdä mitään, saati töitä, tietokoneella. Se nimittäin tökki. Yhdenkin s-postin avaamista taisin odottaa viitisen minuuttia.. Tehokasta työaikaa?
Kotona alkoi myös tökkiä vähän kaikki ja hetken jo harkitsin pienen kunnollisen ulvontatuokion vetämistä, mutten sitten viitsinyt. Parhaillaan pohdin, menenkö huomenna pilatekseen vai en, kun sekin loppuu niin hel****n myöhään. Eijjaksais..
Miten voi aina olla maanantai? Tai ainakin tuntuu siltä. Miten olen ikinä jaksanut tehdä viisipäiväistä työviikkoa? Varsinkin poikien ollessa pieniä. Voi elämä. Pitääkö huolestua, kun odotan leikkauksen jälkeistä kuukauden sairaslomaa kieli pitkällä siksi, ettei tarvitse lähteä kotoa mihinkään?
Pitäisikö oikeasti huolestua? Tosin kun vihdoin vain sitkeästi lähden ovesta ulos (joka arkiaamu), päädyn lopulta sinne, minne oli tarkoituskin. Mutta kun ei kiinnosta. Ja itseni tuntien se ei ole kovin hyvä merkki.
No, huomenna joka tapauksessa keskimmäinen tulee aamulla työkaveriksi, koska on taksvärkkipäivä.
Loppuun minua pari päivää piinannut korvamato. Yritän vaihtaa sitä johonkin muuhun välillä.
Kävin keskiviikkona vanutettavana thai-hieronnassa, se oli ihana. Olin melkein nukahtaa, vaikka makeasti täti-ihminen minua käsittelikin. Yhdessä vaiheessa tajusin hänen seisovan takareisieni päällä :) Vaan kyllä helpotti, sekä iskiaskivut että hartiajumit ovat melkein hävinneet.
Torstaina olin poikain keralla Heurekassa. Siellä esiintyi kansainvälisen tiedeshow'n voittajapari kahteen eri kertaan ja nämä olivat viimeiset näytökset, joten teinitkin lähtivät mielellään mukaan. Oli kyllä ihan mielenkiintoista meidän kaikkien neljän mielestä.
Sattumalta hokasin siellä myös entisen esimieheni, joka oli tyttärensä ja tämän jälkikasvun kera liikkeellä. Vaihdoimme muutaman sanan, se oli ihan ok. Joka tapauksessa koko päivä meni ja olin aika kypsä, koska sisäinen introverttini oli asennoitunut ihan erilaiseen syyslomaan, mutta se siitä.
Lähdimme vihdoin kotia kohti ja asemalla kävin kahden nuoremman kanssa ruokakaupassa, koska esikoinen halusi mennä jo edeltä kotiin. Istuessamme bussissa puolivälissä kotiinpäin esikoinen soittaa, että oli mennyt väärään bussiin (sama numero jatkaa lentokentälle) ja oli siis vasta lähdössä kotiinpäin sieltä toisesta päästä. Voi herranen aika... Vähän mietin, voiko tuota päästää mihinkään Cerniin edes. Sanoin miehelle, että hankin tuolle sellaisen selkärepun, jossa on naru. Niitä, joita näkee pikkulapsilla, etteivät karkaa vanhemmalta. Alkoi ihan oikeasti vähän huolettaa tuon professorin kanssa, kun se ei juuri seuraa ulkomaailmaa. Tuli se kuitenkin sitten ehjänä kotiin puolisen tuntia meidän jälkeen.
Tänään kävimme näyttämässä pienimmän varpaissa olevaa ihottumaa lääkärisedälle, jolla olemme käyneet aiemminkin. Hän vilkaisi varpaita ja sanoi, että saattaapa olla sientä! Jätimme näytteet labraan ja viikon päästä kuulemme alustavan arvion, mutta varsinaisessa sienitunnistuksessa menee kolme-neljä viikkoa. Pakkohan se on hoitaa pois kuitenkin.
Tulimme kotiin, tein ruoan ja läsähdin sohvalle katsomaan Endeavour-sarjaa, joka meni ohi niin vuosina, kun en katsonut töllöä mistään. Jossain vaiheessa streamaus tökkäsi sen osalta ja vaihdoin Spooksin ekaan kauteen. Sekin on hyvä, mutta odottelen pääseväni seitsemänteen kauteen, jossa on myös Richard :P
Nyt menen katsomaan tuon yhden osan loppuun ja jatkan neuletta. Alan olla voiton puolella huivissani :) Loppuun tämän illan korvamato.
Olen ollut sen verran väsy enkä ole jaksanut istua koneella, etten ole päivitellyt. Lisäksi eilen oli lievästi sanottuna jälleen yksi pettymystä aiheuttanut henkilökuntakokous, jossa meille ei oikeastaan edes kerrottu varsinaisesta asiasta mitään. Puhuttiin niitä näitä ja niin.. omasta mielestäni ei ole korrektia viraston johtajan moittia meidän lähiesimiestämme meille ja jäi jokseenkin paha maku suuhun.
Tänään kuitenkin Allergiasairaalan keuhkolääkäri soitteli ja kyseli olotiloja. Kerroin, että on edelleen outoja juttuja. Hän sanoi, että keuhkoissa ei ole vikaa eikä verikokeiden tuloksissa ollut mitään viitearvoja ylittävää. Niih.. kerroin pef-mittauksesta, jonka aloitan ensi viikolla ja hän sanoi pitävänsä minut vielä A-sairaalan kirjoilla helmikuun loppuun jos tulee jotain tarvetta lisätutkimuksille. Ihan hyvä.
Nyt illalla kävin kahden ystävän kanssa katsomassa 'Tale of tales'-elokuvan ja täytyy sanoa, että oli metka. Kuvaus oli todella kaunis ja kaikki kolme satua oli todella mielenkiintoisia, hiukan maagillisia ja outoja. Ea suosittele todellakaan ihan ehkä yläaste-ikäisellekään plus on ehkä hyvä olla nähnyt jotain muutakin kuin kassamagneetteja.
Huomenna töiden jälkeen menen hierontaa, varoitin jo miestä että jos tulee vastaan niin varautuu kaapimaan mut maasta :)
Nyt taidan katsoa hetken jotain ja sitten kellahtaa petiin.
Ihan pakko kertoa, että vihdoin viimein sain itseni pihalle tutkailemaan kukkapenkkejä. Olen koko syksyn aikonut tehdä niille jotain, mutta en oikein tiennyt mitä. Nyt tiedän.
Ensinnäkin kaikki on kaivettava ylös ja suojattava sekä rikkaruohoilta että kuivuudelta. Isointa rajataan lisää, jolloin kuivin osuus seinän vieressä poistuu kokonaan ja jäljelle jää vain ns. hyvä osa, joka tosin nyt on täynnä ruohoa. Ruoho on koko homman konna, se on valloittanut kaikki muutkin penkit ja siksi nekin on raivattava eli kaivettava ylös.
Tämän päätöksen jälkeen pyydystin kylvetin parit kotilot, keräsin persiljat pakkasta varten ja haravoin. Kävimme miehen kanssa viettämässä laatuaikaa puutarhaliikkeessä, josta emme kuitenkaan ostaneet mitään koska alkoi nyppiä.
Tulimme kotiin ruokakaupan kautta, nautimme päiväkahvit (ihan koko perheen kera), lämmittelimme jonkin aikaa ja sitten mies teki nami-hampurilaisia. Minä olen neulonut ja katsellut Mr. Selfridgeä.
