Kävin tänään pienimmän ja tyttökaverini kera katsomassa 'Kuinka koulutan lohikäärmeeni'-elokuvan kakkososaa. Olihan se ihan hauska vaikka aika kliseinen, mutta tyttöystäväni mielestä kerrankin elokuvassa oli riittävästi lohikäärmeitä. Siihen voin yhtyä :) Vanha ajatukseni siitä, että lohikäärmeet ja kissat ovat suht samanlaisia, vain vahvistui.
Reissussa näimme vain tällaisia pieniä lohikäärmeen sukulaisia. Ottaisin tuollaisen kotiinkin, jos vain mies suostuisi.
Soitin veljellenikin tänään, lähinnä mökin pakastimesta ja mitä sinne mahtuu. Hän kertoi heidän hankkineen mökille jonkinlaisen dvd- ja vhs-soittimen, joten pitänee pakata joitain leffoja mukaan. Aloin juuri pohtia pitäisikö ottaa Star trekin BorgBox-VHS-paketti.. pojat eivät ole nähneet sitä... hmm...
Enivei, nyt taidan kellistyä petiin. Huomenna pakkausta ohjelmassa.
Meinasin kirjoittaa jotain, mutta unohdin jo mitä se oli.
Aamupäivällä kävi ystävä ja varasimme hotellin Lontoosta kävelymatkan päästä teatterista. Ei tarvitse yömyöhällä lähteä seikkailemaan busseilla ja ties millä. Tuo on myös hotelli, jossa meidän perhe on ollut muutaman kerran, joten tiedän sen olevan siisti ja hyvä. Teatterikipale on siis tämä, jos se ei ole vielä selvinnyt. Tilasin ja sain jo kotiinkin Millerin näytelmänkin luettavakseni ennen kuin menemme.
Kävimme tukussa ostamassa ruokaa yms mökkikeikkaa varten miehen ja pienimmän kera. Meinasin nukahtaa sinne, ei ollut kivaa. Paluumatkalla kävin hakemassa neljä pakettia oikeata kahvia (Nordströmin Rekoa) Ääsmarketista. Ihanaa <3
Tämän illan olen koomannut koneen ääressä. Lukenut kaikenlaista ja kuunnellut musiikkia. Kohta pääsee onneksi nukkumaan.
Vihdoin olemme kotona ja kissakin on, mies ja isommat hakivat sen nyt päivällä. Kuulemma oli ollut lieviä vaikeuksia saada pojat ulos Panssarimuseosta (meidän lapset!) ja kissa olisi mielellään jäänyt hoitolaan, kuten aiemminkin. No, kaikki ovat kuitenkin kotona nyt.
Kotimatka kesti kaikkine odotteluineen noin 30 tuntia, joista kalleimmaksi tuli kuuden tunnin vaihto LAn kentällä. Minä nimittäin löysin aivan ihanan käsilaukun ja tarvitsin sen ehdottomasti. Se nimittäin on juuri sellainen, jota olen ajatellut Lontoonreissulle.. siihen mahtuu sateenvarjo yms sälä ja se on edustavan näköinen sitten teatterissa. *köh* Pojat rypistelivät hiukan, kun puoli tuntia ennen portille vääntäytymistä kävin iskemässä lopputaalat laukkuliikkeen tiskiin (plus pankkikortin).
Samalla kentällä istuskellessamme huomasin erään nuoren miehen, en oikein tiedä miksi, mutta kunhan sattui silmään. Oikein mukavan perienglantilaisen näköinen ehkä 30v, en ajatellut hänestä sen enempää ja jossain vaiheessa panin merkille, että hän oli vaihtanut paikkaa jonnekin ihan siitä lähettyviltämme. Istuessamme koneessa lähtökuopissa minun vieressäni oli tyhjä paikka ja viime minuuteilla siihen rynnisti tämä nuori mies. Jotenkin hupaisaa :) Hän oli hurjan kiltti ja kohtelias, oikein malliesimerkki. Hyvin Kasvatettu selkeästi.
Lontoon vaihto olikin vähän tiukempi, mutta ehdimme hyvin vaikka meinasimme jo hukata toisemme. En muistanut tarkistaa tapaamispaikkaa mieheltä ennen kuin erkanin pienimmän kanssa, mutta löysimme toisemme viime hetkillä. Pieni vinkki kanssamatkustajille: Harrodsin myymälä on suht varma nakki meikäläisen kohdalla.
Me ja matkalaukut löysimme toisemme Helsingistä, laudat eivät. Ne ovat kuulemma tulleet puoliltapäivin Helsinkiin, mutta eivät vielä ole kotiutuneet. Kaipa ne huomenna tulevat..
Sunnuntaina lähden poikien kanssa mökille, sillä mies vihaa mökkeilyä ja hänen lomansa on nyt lopussa. Soitin Äidilleni ja hänellä on aika paha mieli, sillä veljeni vaimoineen ja kissoineen (noin viisi, kissoja siis) ovat mökillä sunnuntaihin asti. Veljeni oli pitänyt hakea Äiti mökille perjantaina, mutta ei hän kuulemma ehdi/jaksa/viitsi vaan vie Äidin sitten maanantaina. Minuahan tämä ei haittaa niin kauan kuin he tosiaan häipyvät sunnuntaina aika ajoissa. Äitini vain olisi halunnut olla paikalla meidän tullessamme, mutta sanoin ettei huolisi, tiedän kyllä paikat jne. Mies puolestaan haluaisi viedä meidät aika aikaisin, koska hän joutuu ajamaan edestakaisin ja koska kaikkien lomat loppuvat nyt, saattaa paluuliikennettä olla. Veljeni kissojen vuoksi me taas emme viitsisi olla mökillä kovin kauan Sysin ja heidän kanssa, koska Sysi stressaa vieraita kissoja. Sukulaiset... huokaus.
Olen tosiaan sitten elokuun loppupuolella, noin viiden viikon päästä,
lähdössä Lontooseen teatteriretkelle.. Huomenna matkaseuralainen tulee
käymään ja katsomme hotellia, lentoliput ja teatteriliput on jo ostettu.
Tosin matkaseura ehdotti, että voisimme päivystää teatterin takaovella
koko viikonlopun emmekä tarvitsi koko hotellia :P
Että terve vain täältä kaukaa jostakin. Olemme viettäneet rentoja päiviä rannoilla ja eilen teimme pienen kävelyretken saaren läntisimpään nurkkaan.
Yksi rantakohde oli konservointi-luonnonsuojelualue, jossa kävimme joululomalla ensimmäisen kerran. Siellä oli nytkin mukavaa, saimme auton jopa parkkipaikalle ja mies sai yhdellä kommentillaan japanilaisturisteista meikäläisen nauramaan vedet silmissä vartin. Se vain yksinkertaisesti osui juuri nappiin. Mies ja isommat snorklasivat, pienin sukelteli uimalasien kera ja minäkin näin jonkin merenelävän ihan paljain silmin.
Eilisellä kävelyllämme seurasimme vanhaa, nyt jo purettua sokeriruoko-junarataa luonnonsuojelualueelle. Näimme delfiinejä, jotka näyttivät vallattomilta, ja yhden hylkeen päiväunillaan ja joitain lintuja, jotka olivat kaivaneet pesänsä kärjen hiekkadyyneihin. Kotona tarkistin paikallisesta opaskirjasta alueen oikeaa kirjoitusasua ja selkisi, että tiput olivat albatrosseja.
Tämän päiväinen rantakokemus oli aikeissa kääntyä ikäväksi, sillä melkein heti saatuamme aurinkovarjomme pystytettyä tuli etsintäpartio näyttämään (huonolaatuista) valokopiota jostain kadonneesta nuoresta miehestä. Etsintäpartio jatkoi matkaansa, mutta sen jälkeen ohitsemme käveli pari sukelluspartiota. Onneksi (?) he palasivat parin tunnin päästä rantaan ilman mitään. Naissukeltaja näytti aivan hyytyneltä, ja mies sanoikin, että siinä on homma, jossa varmaankin toivoo olevansa löytämättä mitään. Ehkä se etsittävä oli vain viettänyt tavallista railakkaammin itsenäisyyspäivää ja on jo mennyt kotiinsa, muutahan ei voi toivoa.
Huomenna keskimmäinen täyttää 13 vuotta. Edelleen muistan, kuinka oli kaksi kätilöä ja kolme lääkäriä seuraamassa, kun pinnistin herraa ulos. Tuo kun halusi tulla peppu edellä maailmaan. Vieläkin hän on ns. varmistaja, ei mielellään tee uusia asioita ellei ole varma onnistumisesta. Virallisesti meillä on siis huomisesta lähtien kaksi teini-ikäistä.
Kävimme tänään illalla miehen kanssa kahdestaan kaupassa viettämässä laatuaikaa. Autossa mainitsin Lontoonreissusta ja yllättäen mies oli ihan ookoo sen suhteen. Saa nähdä onnistunko.
Olen luullut, että meillä kotona on kaapit täynnä tavaraa. Nyt, tutustuttuani näihin tämän loma-asunnon kaappeihin, olen aivan hiljaa. Tai no, en nyt hiljaa, mutta olen entistä motivoituneempi siivoamaan kotona kaapit. Täällä kaapit ovat nimittäin epätoivoisen täynnä. Mies sanoi jo, että kun minä alan harkita näiden kaappien siivoamista, niin tilanne on paha. Tietenkään en voi alkaa raivaamaan täällä, se ei kuulu vuokrasopimukseen.
Yritin liittää kuvan tähän postiin, mutta se ei edelleenkään onnistu suoraan luurista eikä nyt olen edes läppäriä mukana. Saatte siis odottaa siihen, että kotiudumme.
Eilen ja tänään piti lähteä rannalta sateen vuoksi pois. Tosin sade on mukavan lämmintä +30-asteista vettä. Ei haittaa. Lähirannan juomakojua hoitava setä on joo alkanut tervehtiä meitä iloisesti, hän kun istuu rannalla kaiket päivät seuraamassa ihmisiä.
Yläkerran naapurin setä toi meille säkillisen perunoita ja porkkanoita sekä omenoita, joku hänen ystävänsä kasvattaa niitä. Hänen vaimonsa on lupautunut kuskaamaan meidät lentokentälle sitten parin viikon päästä, kun lähdemme kotia kohti.
Katselin jälleen eilen illalla Lontoon taetterilippuja, vielä löytyy paikkoja. Nyt puuttuvat oikeastaan enää lentoliput. Voi, miten toivoisin tämän haaveeni toteutuvan.
Vihdoin olemme perillä, itse asiassa jo toista kokonaista päivää.
Saatuamme kamamme ja löydettyämme auton kävimme ruokakaupassa. Vihannesosastolla alkuperäisasukas kysyi, mistä olemme jne ja lopulta hetken juteltuamme päädyimme hänen kanssaan siihen lopputulokseen, että kyllä tärkeintä elämässä ovat muistot ja perheen kanssa vietetty aika.
Äsken toisessa ruokakaupassa kassaneiti halusi kätellä meitä, kun olimme saapuneet niin kaukaa. Ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä, ehkä sen vuoksi pidämme paikasta.
Eilen nuorimmainen innostui kokeilemaan pientä lautaa, boogie boardia, ja on nyt innokkaasti hinkumassa mereen. Lainasimme nyt aamusta lomakämpän aurinkovarjoa ja rantatuolia ja täytyy sanoa, että rannalla on minustakin varsin mukavaa.
Rupeamme kohta ruoanlaittopuuhiin. Ulkona on +31 ja riikinkukot naukuvat äänekkäästi (aamuyöstä saakka).
Eli siis en ole vielä pakannut kuin omat vaatteeni ja pienimmän vaatteet olen läjittänyt valmiiksi laukkuun heitettäväksi. Odottelen tässä saunan lämpiämistä.
Tämä päivä on mennyt jalkojen päälle, niinpä selkä on hajoamispisteessä ja on pakko istua sen aikaa, että saa laskut maksettua.
Mies ja isommat veivät kissan ja sillä aikaa minä pienimmän kanssa ensin tyhejnsin ja täytin tiskikoneen, sitten pienin meni omiin juttuihinsa ja minä tiskasin käsitiskit, pesin yläkerran lattiat ja vessan. Samalla pyykkäsin kolme koneellista lakanoita ja pyyhkeitä. Olen myös leiponut Keyn limettipiirakan ja marenkeja suklaahippuyllärillä ja silittänyt pyykit sekä antikarvoittanut koipeni.
Nyt pitäisi vielä valita matkalle lähtevät kirjat ja reppuun pakattavat kamat. Onneksi huomenna lähtö on puoliltapäivin eikä ihan kukonlaulun aikaan.
Loppuun hauska video, jonka löysin eilen.
P.S. Mies onnistui säikäyttämään pienimmän niin, että se sai hysteerisen itkukohtauksen. Huoh. (Olen sen verran väsynyt, että ensin aloin nauraa ja sitten itkeä.)
P.S. 2 Unohdin mainita, että mies toki pakkaa omat kamansa ja isommat pojat omansa. Minä olen huono palvelija :P
Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä... eikun siis loman eka päivä. Se on kulunut lukiessa, pyykätessä, kokatessa ja imuroidessa, ehdin tehdä luurille uuden maakuupussinkin ja menettää hermot moneen kertaan sekä lapsiin että ompelukseen.
Päättelin, että jos selviän tästä kesästä ja varsinkin kolmesta mökkiviikosta kahden teinin, pienimmän ja 84-vuotiaan äitini kanssa suht järjissäni, aion lähteä sinne Londoniumiin. Olkoon mies kuinka vastahakoinen tahansa. Vaikka tietysti mieluummin lähtisin niin, että mies puoltaa. Ei se ihan hirveästi nikotellut, kun tästä ideastani mainitsin nyt illalla.
(isäni tapasi sanoa 'kaik on vastaan, saha vain puoltaa', kunhan nyt piti latoa sekin tähän.)
Nyt taidan mennä koisimaan. Huomenna mies ja isommat vievät kissan Kirkastusjuhlille. Eli Aitoon kissahoitolaan :D
Alla yksi minun ja pienimmän suosikkipätkistä, Sylvester-kissa on aika mahtava tyyppi :P
