Tapasin eilen ystävän. Tutustuimme aikoinaan istuessamme kaksi vuotta samoilla tunneilla opiskelemassa kirjastoalaa. Silloin en vielä tuntenut häntä hyvin, hän on kymmenen vuotta minua vanhempi.
Sitten tutustuimme uudestaan työskennellessämme samoissa kirjastoissa ja aloimme käydä silloin tällöin yhdessä kahvilla ja satunnaisesti elokuvissa. Olemme käyneet myös kuuntelemassa 30 Sekkaa Marsiin yhdessä, jopa kahdesti. Ystävyytemme käynnistyi hiljalleen.
Sittemmin hänestä on tullut minulle Hyvin Tärkeä Ihminen. Hän on minulle enemmän isosisko kuin 'oikea' isosiskoni ja ainoa ns. tyttökaverini, jonka kanssa keskustelemme meikeistä ja koruista ja sen sellaisesta. Ymmärrämme toisiamme hyvin puolesta sanasta ja meillä on aina hauskaa. Luulen, että hän myös tuntee minut paremmin kuin kukaan muu.
Tutustuimme eilen ja tänään hän on ystäväni. Toivottavasti huomenna vierailemme toistemme luona rollaatoreinemme. Kiitos Ystävä, että olet.
Nyt sanon heipat teille maaliskuun alkuun saakka. Voin kertoa sen verran, että jos lompakossa on kolme miljoonaa niin lompakko ei taivu kiinni. Nähdään!
Muistelen joskus lukeneeni artikkelin, jossa verrattiin televisiota nuotioon. Samalla tavalla se kokoaa ihmiset ympärilleen jakamaan iltaa ja pimeää. Pohdiskelin, mikä olisi tämän hetken nuotio. Ihan itsekkäästi ajattelin, että sehän voisi olla vaikka netti, sillä meillä ei olla katsottu tv:tä enää vuosiin. Toki käytämme laitetta elokuvien katseluun, mutta tv-lähetyksiä emme pysty vastaanottamaan ilman antennia.
Partioajoilta muistan, kuinka hauskoja olivat iltanuotiot. Varsinkin johtajien ohjelmat olivat ihan parhaita, ne olivat usein sekä fiksuja että hauskoja huumoripläjäyksiä. Monta hienoa hetkeä on tallentunut muistiin juuri iltanuotion ansiosta.
Loppuun tämä Ismon piisi, jota olen kauan kaivannut Juutuupiin. Sanat ovat ihanat :)
Tänä aamuna töissä vein tulleita lehtiä rekisteriin. Yksi lehdistä oli Kuntalehti, jonka kannessa illisteli Jutta. Minusta Jutta oli taas oma itsensä, sellainen suoraan navetasta reväisty ja yllään vanhasta lakanasta tehty ryppyinen paita. Tukan väri hämmensi, sillä se oli melkolailla valkoinen ja gildatyylinen kampaus.
En oikein päässyt perille, onko Jutta neliömäinen vai pyöreä. Tosin politikka on kai enimmäkseen neliömäisten asioiden survomista pyöreisiin reikiin tai toisinpäin. Huvittavinta minusta on edelleen se, että politiikka terminä tarkoittaa yhteisten asioiden hoitoa.
Sain äsken hallitsemattoman naurukohtauksen erään amerikkalaisen blogikaverin valentine-päivityksen vuoksi. Tai lähinnä kuvan takia. Sikäli kiva, että migreenin jälkimainingeissa pystyin moiseen suoritukseen. Tai ehkä sen takia.
Kirjalle ei tee hyvää seistä syrjällään, vaikka joskus ei olekaan muita vaihtoehtoja. Sen sijaan kirjojen muovittamisessa kämmentä on pidettävä syrjällään, jotta saa parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Olipa kovin syrjäistä, enkä oikein kovin keksinyt moisesta sanasta mitään hupaisaa. Nyt voinkin odottaa sydän syrjällään, miten eräs kääpiö henkilö suhtautuu lapasiin, jotka hänelle tein ja tänään lähetin. (Kuvan saa nähtäväksi jossain toisaalla bloggerissa.)
Aioin tehdä tämän jo eilen, mutta kooman syvyysaste oli paha enkä jaksanut tehdä oikein mitään. Niinpä vastailen näihin kysymyksiin nyt.
1. Miksi? Siks kun mä haluuuuun. Eli tylsyyttä paetessa.
2. Vasen- vai oikeakätinen? Oikea, pahasti. Ainakin jos pitää käsin kirjoittaa, niin vasemmalla ei vain pysty tekemään järjellistä viivaa.
3. Siviilisääty? Miksi? Aviossa, eihän siinä muuttunut mikään muu kuin nimi (omani, josta en tykännyt erityisemmin). Asuntolaina sitoo luultavasti paremmin yhteen kuin avioliitto.
4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemiäsi valintoja muuttaisit? Kaikkia kokemuksiani olen tarvinnut tähän pisteeseen päästäkseni.
5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi? Keski-Maassa.. aah siis tässä tosielämässä.. no vaikka Havaiji oli ihan kiva, vaikka vähän kallishan sekin oli.
6. Toiveammattisi? Olen siinä. Minulle on kerrottu, että olen ollut aiemmassa elämässäni kirjastonhoitajana Alexandrian kirjastossa sen kuuluisan tulipalon aikaan. Toivottavasti tikut eivät olleet minulla...
7. Paras kehu jonka olet saanut? Aiemmin mieheni teki pääsääntöisesti ruokaa meille, minä harvemmin ja kerran hän sanoi, että minun tekemäni makaronilaatikko oli parempaa kuin hänen. Silloin tunsin itseni varsin mestarikokiksi :)
8. Ensimmäinen suudelmasi? Päiväkodin pihallaMiskan kanssa. Kaikki tytöt tykkäsi Miskasta. 9. Hunaja vai etikka? Hunaja on syötäväksikelpaamatonta eli jäljelle jää etikka. Tosin etikkaakin käytän lähinnä pyykinhuuhteluaineen asemesta.
10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan? Sitä, kun menin sairaalaan katsomaan isääni kolme viikkoa hänen sydänkohtauksensa jälkeen ja hänet oli peitetty lakanalla. Oli aivan ihana kirkas kevätpäivä, talitintit tipahtelivat puista.
11. Tämä on saamasi haaste bloginkirjoittajalta jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän? Miten niin en tunne? Lukemalla jonkun kirjoittamaa tekstiä oppii aika pian tuntemaan ihmisen ominaisluonteen tekstin takana. Vastasin, koska oli tylsää niin ja kääpiötkin nukkuvat. Hups.
Ja vielä päivän sana eli tomu. Jos ette ole lukeneet Universumien tomu-trilogiaa, niin suosittelen. Lämpimästi. Avoimesti kun siihen tarttuu, voi oppia jotain uutta. Vähän kaikesta, mutta enimmäkseen maailmasta.
Nykyään liikutun helposti, sekä ilosta että surusta, kaipauksesta ja onnesta.
Meni noin kaksikymmentä vuotta, että annoin itselleni luvan siihen. Tai oikeammin ei liikuttumiseen vaan ihan itkemiseen. En itkenyt koskaan kouluvuosina enkä ennen vanhimman pojan syntymää juuri milloinkaan, isäni ja isoäitieni kuolemaa lukuunottamatta. Syynä siihen oli se, että isosiskoni sanoi minulle ollessani ehkä 7-vuotias, etteivät isot tytöt itke. Olin sitten itkemättä. Voin sanoa, että aina se ei ollut helppoa. Joskus sattui pahasti, mutta purin hampaat yhteen ja olin kuivin silmin.
Muistan vieläkin, kun esikoista odottaessani menimme katsomaan 'Enkelten kaupunkia' ja silloin padot murtuivat. Se oli jotain outoa ja kamalaa, ennen kuin ehdin saada nenäliinan esiin olivat kyynelet jo ehtineet kauluksesta sisään.
Sen jälkeen onkin ollut helppoa vetistellä ties missä. Minua ei juurikaan hetkauta kanssaihmisten katseet, vaan annan vesien valua. Mitäpä minä heistä välittäisin, eikä tässä maassa kukaan tule kysymään 'mikä sulla on?'. Ei koskaan.
Äitini on vanhus. Hyväkuntoinen ja mieleltään virkeä vielä yli 80-vuotiaana. Itse hän väittää olevansa vaivainen, vaikka käy usein vesijuoksemassa ja kävelee päivittäin muutaman kilometrin sauvoineen tai ilman.
Myös appiukkoni on vanhus, alle kahdeksankymppinen kahdesti synnyinkodistaan lähteneenä ja sotalapsena eläneenä hänkin on kuitenkin suht hyväkuntoinen. Hieman muistivikaa ynnä muuta pientä alkaa kuitenkin olla ja vanhuus alkaa kääntyä rasittavuuden puolelle.
Aina joskus mietin, kauanko itse olen täällä ja kuinka hyväkuntoisena. Minusta on hassua kun puhutaan työurien pidentämisestä sillä verukkella, että ihmiset elävät pitempään, kun samaan aikaan työikäisistä käsittääkseni suurin osa on erilaisialla työperäisillä sairauslomilla. Vasen käsi ei todellakaan tiedä oikean käden touhuista minkäänlaista harmainta aivastusta.
Loppuun yksi miljoonasta suosikistani. Oi Morrissey :)
