keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Murjaanien kuningas

Tähän aikaan vuodesta erään lähilukion oppilaat harjoittelevat tiloissamme tulevaa joulujuhlaansa ja niinpä tässä eräänä päivänä syöksyimme innoissamme katsomaan harjoituksia, kun Tiernapoikien tutut sävelet kajahtivat halleissamme. Nuoriso mykistyi yllättävästä suosiosta, mutta jätettyäämme heidät jälleen rauhaan aloittivat uudelleen. Tuli kovin jouluinen olo.

Treenaamme syömisiä joulua varten. Tänään olen syönyt töissä kolme joulutorttua ja palan suklaakakkua. Ihan hiukan alkaa tuntua tönköltä, mutta sehän toki kuuluu asiaan näinä päivinä.

Esikoinen lähti (ja saapuikin jo) Tokioon joulun viettoon. En tiedä, miksi hänen yksinään matkustamisensa minua niin kovin jännitti, kaverit olivat menneet jo edeltä. Niin vain oli hyvin mennyt kaikki, suora lento ja Tokiossa junailut. Kaipa jotain olemme tehneet oikeinkin.

Muuten tänne Kattilaan ei kuulu sen ihmeempiä, nuorimmainen on kovassa yskässä ja odotan saavani sen tai jonkin muun flunssan iskostettua itselleni viimeistään ensi viikolla. Tähtien sotaa olisi tarkoitus mennä vahtaamaan joku päivä.

Sirius nukkui sikeästi silmä auki toljottaen, hiukan häiritsevää oli se
Maanantaiaamun kuuuu



8 kommenttia:

  1. Eiiii, tuo Sirius, aika hurja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aika creepy. Heiluin sen edessä ja katti vaan tuijottaa.. :/

      Poista
    2. Kuopus käyti täsmälleen samaa adjektiivia, kun näytin kuvan hänelle ;-)

      Poista
  2. Ihana kuukuva! Ja Sirjuksen kuva aika pelottava... koiratkin nukkuu joskus silmä(t) auki, mutta yleensä niistä näkyy vaan valkuaista. Ei sillä että se yhtään sen vähemmän häiritsevää olis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on aika vekkuleita :)

      Kiitos kuukuvan kehuista, mua niin ärsytti kun just silloin purjehti pilvi siihen ja autoja tuli ja.. :)

      Poista
    2. Joo no kuusta ei silleen paljon näy, mutta värit on upeat!

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)