torstai 7. marraskuuta 2019

Valkeaa marraskuuta

Tai ainakin torstaita.

Tiistaina soitteli lääkäri siitä kilpirauhasesta ja kuten odotinkin, verikokeista tuli aivan priimalukemat eli ei niin minkäänlaista mitään arvoissa. Lääkäri kysyi haluanko, että hän laittaa lähetteen kirurgille, joka voisi katsoa mitä kilpparille voisi tehdä ja sanoin joo, koska ajattelin nyt katsoa tämän loppuun saakka.

Kävin pilateksessa ja kuulin, että yksi ryhmän vanhemmista naisista, joka kävi aina tyttärensä kanssa, oli saanut sairaskohtauksen ja menehtynyt edellisviikolla. Hän oli siis noin 60-vuotias, tytär on varmaan vähän päälle kolmekymppinen. Todella kurja juttu. Itse pilates meni kivasti ja meillä oli sijainen, joka oli oikein hyvä myös. venyttelimme mm. reiden ulkosyrjän sidekudosta ja se tuntuu edelleen.

Keskiviikkona lähdin töistä jo puoli kaksi, koska menin Tikkurilaan näyttämään paria luomea ihomuutosvastaanotolle. Minusta oli vähän hassua katsella terveysaseman odotusaulassa Casualtyä, mutta onneksi oli kirja mukana eikä tarvinnut odotella kovin kauan. Sekin oli hassua, että molemmat lääkärit huusivat mua yhtäaikaa eli toisinsanoen ehdin juuri mennä ekan huutelijan perässä tutkimushuoneeseen, kun toinen alkoi huudella mua ja se mun lääkäri kävi sitten sanomassa, että ehti jo. No eniveis luomissa ei ollut mitään, ovat ihan tavallisia rasvaluomia ja niitä voi hoitaa perusrasvalla, jolloin saattavat jopa pienentyä tai hävitä kokonaan. Huh.

Tulin sieltä sitten kotiin tavallista aikaisemmin ja postimies oli tuonut mun Good omens-dvd:n postilaatikkoon. Voi että se on hyvä! Katsottiin miehen kanssa ekat kaksi osaa ja säästetään huomiseen seuraavat. Mies ei yleensä jaksa katsoa sarjoja pahemmin, mutta tykkäsi että kirja on hyvin saatu siirrettyä tv-sarjaksi, arvatenkin Gaimanin ansiosta.

Nyt aion kellistyä petiin. Huomenna aamulla on kokous Pasilassa ja sen jälkeen menen käymään ystävän luona. Pääsen ajelemaan melkein koko 69:n reitin läpi, jeee.

Allaolevassa videossa on pelottavia lastenloruja :)


6 kommenttia:

  1. Hyvä, että luomista ei ollut huolta ja kilppari . kannattaa katsoa loppuun asti niin kuin aiotkin.

    Öitä!

    VastaaPoista
  2. Se voi terve ja itestään huolehtivakin ihminen nuin vain mennä :(

    VastaaPoista
  3. Lumi oli kyllä niin tervetullutta vaihtelua. Tosin lähdin torstaina aamulla todella aikaisin kuuntelemaan yhtä luentoa ja huomasin lumen vasta kun avasin oven. Olin melkein jo myöhässä silloin. Palasin takaisin etsimään talvikenkiäni, mutta löysin vain kaikkien muiden talvikengät. Niinpä menin ensimmäisen lumipäivän balleriinoilla :D Olin tosin autolla liikkeellä, mutta tuleehan sitä kävelyä jonkin verran.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut talvikengät käytössä jo pari viikkoa, tennarit on turhan liukkaat nollan pinnassa :)

      Lumi olisi saanut olla pitempäänkin maassa.

      Samoin sinne!

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)