tiistai 1. tammikuuta 2019

Nyt se alkaa

Kaikki yhtäjalkaa!

Ei vaan tervehdys jälleen. Olen palannut Keski-Maasta ja ihan omista lukukekkereistäni. Joulu joutui ja meni, samoin teki vuodenvaihde.

Tapaninpäivänä esikoinen lähti kämpilleen ja keskimmäisen tyttöystävä tuli meille ja on ollutkin melkein koko ajan. Ihan kivaa on ollut, kun hän on sujahtanut tähän meidän perheeseen niin hyvin mukaan.

Laitoin tuonne yläpalkkiin viime vuonna lukemani kirjat. Saan yhteistulokseksi 74, 75 tai 76 kirjaa riippuen, mistä niitä lasken. Ihan sama. Tänä vuonna asetin tavoitteeksi 80 kirjaa, saa nähdä sitten kuinka onnistun. Olen kyllä aikonut taas lukea enemmän ja surffailla vähemmän. Aion aloittaa vuoden lukuhaasteeni lukemalla vihdoin loppuun Hararin Sapiens-kirjan, joka on ollut kesken hävyttömän kauan. Nyt siitäkään on enää vajaat 100 sivua jäljellä.

Lisäsin myös Pöytälaatikkoon yhden vanhan joulutarinan, kirjoitin sen joskus kauan sitten.

Katselin ensin koko Hobitti-trilogian ja sen perään Tarut, lisäksi olen aloittanut Marvel-maratonin katsomalla ensin Jessica Jones-sarjan ja sen lisäksi kolme ensimmäistä Marvel-elokuvaa. Eilen illalla katselin Moulin Rouge-elokuvan Siriuksen seurana, kun muut menivät ulos rakettihommiin. 

Joitain kuvia tältä joululomalta. Keskimmäinen on treenannut juurileipäänsä ja nyt alkaa jo olla ihan tosi tosi hyvää. Itse olen treenannut lähinnä neulepuikkoja ja nivelet ovat hiukan särkyiset nyt. Kävin sunnuntaina ystävän luona kahvilla ja juttelemassa ja oli oikein kivaa sekin :)

Vehnä-juurileipä siementen kera

Ruis-juurileipä

Viime vuoden viimeiset neulomukset

Keskimmäisen ja tyttiksen tänään tekemät piirakat

Ja aina vain tämä vanha Fingerpori jaksaa naurattaa :D


22 kommenttia:

  1. Kiitos taas Fingerporinauruista ;-)

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta! <3

    Ihania kuvia tai siis kuvauskohteita. Tuli nälkä ja sormia alkasi kutisemaan sukkakuvan kohdalla. IHANAT sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :)

      Itse asiassa ne ovat säärystimet, ja kiitos :)

      Poista
  3. TUO leipä se varmaan oli, joka meillä tässä yhtenä iltana tuoksui.... Tai sitten tuoksu tuli tuolta Fazerilta... ;)

    Oletko kokeillut niitä Prymin Ergonomics puikkoja? Olen kuullut, että ne olisi nivelystävällisiä.

    Nuo säärystimet on kyllä ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fazer se meilläkin usein tuoksuu, keksitehdas on kylän koulun vieressä :)

      Mulla on paritkin kantikkaat puikot, mutta niitä ei voi aina käyttää. Seiskaveikka on sen verran paksua, että loppuu puikosta pituus :P

      Kiitos!

      Poista
    2. Mun mielestä ne Prym Ergonomicsit eivät ole kantikkaat. Itselläkin on nimittäin cubicseja setti, mutta joskus katsastin noita Ergonomicsejakin, että voisi kokeilla. Niissä on sellainen pallura siinä puikon kärjessä.

      Poista
    3. Noissa Prymin Ergonomicseissa on näköjään pyöröpuikkojakin, jos niillä neulot :)

      https://www.pitsijapalmikko.fi/kauppa/puikot/prym-ergonomics-pyoropuikot-80-cm/

      Poista
    4. Noita Cubicseja olen ostanut, tulee kalliiksi vaihtaa kaikki :P

      Poista
    5. Haaveilen noista Prymin kaapeleista, olisi niin helppoa vaihtaa vain puikon päät aina eikä olisi miljoonaa erimittaista pyöröä viemässä tilaa. Ne kun saisi vielä cubikseina niin kyllä kelpaisi. Noita Ergoja pitää kyllä kans tsekata, jostain syystä vähän karsastan sitä pisaranmuotoista päätä.

      Poista
    6. Mä tykkään myös noista Cubicseista, nekin tuntuu kädessä mukavilta.
      Itse kokeilin meidän käsityöpiirissä noita Prymejä ja totesin saman; tuo pisaranmuotoinen pää ei oikein tuntunut ainakaan yhdella kerralla hyvältä.

      Silloin kun menin sinne työkokeiluun käsityöliikkeeseen, sain ihan ensimmäisenä käteeni Zingin puikot ja rakastuin niihin saman tien :) Olen ostanut niitä ja luopunut pikkuhiljaa mummulta perityistä harmaista puikoista..
      Vielä on yhdet kokeiltava: ne ChiaoGoot :D

      Poista
    7. Puikkoja ei voi olla koskaan liikaa!
      Mulla on pyöröpuikkoina aivan ihana setti ProKnit: n puisia puikkoja (jos en ihan väärin muista, ovat ruusupuuta) sillä vaihdettavalla vaijerisysteemillä. En luopuisi niistä mistään hinnasta. Vaikka hintava setti onkin, niin en voi kuin suositella. Jo niiden säilytyslaatikko on niin kaunis, että senkin takia kannattaa jo ostaa. :-D

      Poista
    8. Hah, siis KnitPron setti. Joka kerta mietin, miten päin tuo on ja aina menee väärin.

      https://das-wollschaf.de/osshop/catalog/product_info.php?products_id=1592

      Poista
    9. Katri, ne on just ne mun himoitsemat :D

      Poista
    10. Mä ymmärsin kyllä :D Pitäis saada lottovoitto :P

      Poista
  4. Ihanat leivät:)
    Sulla on ollu ihan mainiota, kun oot saanu vaan Keski-Maassa lomailla!

    VastaaPoista
  5. Mahtava lukemien kirjojen määrä viime vuonna. Syvä kumarrus sille.
    Valokuvista päätellen olo on todella maukas ja hauska :D

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)