torstai 8. marraskuuta 2018

Kurssilla

Tervehdys!

Olen ollut koko viikon JHL:n kurssilla ja huomenna on vielä viimeinen puserrus. On ollut tosi kivaa ja mielenkiintoista ja hauskaa, kivoja uusia ihmisiä ja paljon asiallista ja asiatonta juttelua. Eli varsin antoisa viikko siis.

Kursseilun lisäksi kävin tiistaina ystävän ja pienimmän kanssa katsomassa Bohemian Rhapsodyn ja olihan se hyvä, sitä ei voi kieltää. Kukaanhan ei voi korvata Freddietä, koska hän nyt vain oli niin karismaattinen jne mutta Rami Malek on hyvä roolissaan, kuten muutkin bändin jäseniä näyttelevät tyypit. Elokuva ei ole dokkari, mitä joku kriitikko jo ehti itkemään, mutta eihän sen ollut tarkoituskaan olla sitä. Eniten pidin elokuva loppupuolen Live Aid-keikan alkuperäismateriaaleista.

Tuli kamala hinku lähteä Lontooseen katsomaan Carnaby Streetin Queen-valoja.

Keskiviikkona kävin Kulttuuritalolla ystävän kanssa katsomassa Seynabo Sey-nimistä ruotsalaista laulajatarta, joka oli todella hyvä laulaja. Ääniala oli laaja ja hieno, pidin kovasti. Se, mistä emme kumpikaan pitäneet, olivat strobovalot - migreenitaipuvaiselle vaaralliset, samoin epileptikoille. Ihmettelimme hieman, ettei niistä mainittu missään mainoksissakaan.


Tänä aamuna kyllä hiukan väsytti. Niinpä olikin erittäin järkevää käydä kurssin jälkeen tapaamassa ystävää Tikkurilassa kahvilla, sain häneltä lankaa ja jaoimme yhdessä hyvät naurut :)






8 kommenttia:

  1. Nyt ehkä olis aika rauhoittua viikonlopun viettoon?!?

    VastaaPoista
  2. Strobovalot on kamalat. Samoin sellanen kirkas valonheitin, joka pyyhkii yleisöä, siihen ei pysty ees varautumaan kun se jo räjähtää verkkokalvolle.

    VastaaPoista
  3. MInä menen toistamiseen katsomaan Freddiä. :-)
    Ystäväni haluaa sinne, mutta sanoi ettei yksin huvita mennä. Totesin siihen, että jos huolii mut seurakseen, niin lähden katsomaan sen uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Minua alkoi himottamaan enemmän tuo Boheamin Rapsody :)
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)