keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Keskellä viikkoa

Vihdoinkin on keskiviikko, tiistai olikin pitkä kuin nälkävuosi vaikkei pahemmin ryppyillytkään.

Maanantai meni ja saimme postitse nuorimmaiselle kutsun Allergiasairaalaan jo kuun lopussa, tosi nopeasti tulikin paperi. Keskimmäisen tyttöystävä tuli yökylään, koska kummallakaan lukiolaisella ei ollut kokeita enää tiistaina. Olivat sitten aikansa kuluksi aamulla imuroineet yläkerran ja tyhjentäneet tiskikoneen. Siihen on syynsä, miksi pidän tyttöystävästä ;)

Eilen tosiaan olin ensin töissä ja sen jälkeen pilateksessa, jonka jälkeen menin vielä tunniksi scifi-kirjallisuuspiiriin. Aiheena oli nimittäin Ursula K. LeGuin ja Philip K. Dick, joista varsinkin ensinmainittu on suosikkikirjailijoitani.

Tänään olikin huono olo jo valmiiksi ja olo vain paheni. En ole varma, onko se 'vain' flunssaa (pienin on todella tukkoinen) vai altistuksesta johtuvaa. Jouduin nimittäin eilen ennen pilatesta ottamaan avaavan lääkkeen, sillä salilla on jotakin. Lähdin töistä aikaisemmin, sillä epäilin lämmön taas sahaavan edestakaisin ja olinkin kotona jo puoli kolmelta.

Saimme keväällä italialaiselta kirjeystävältäni postipaketin, jossa oli mm. paccheri-pastaa ja nyt vihdoin tein niistä sapuskaa.  Sen lisäksi olen jo jonkin aikaa himoinnut punajuuri-aurajuustovuokaa, joten tein sitäkin. Ja sitten tyhjensin leivontakaappia.

Paccheri-pastaa jauhelihatäytteellä ja mozzarellaraasteella

Punajuuri-aurajuustovuoka

Kaurakeksi

Syksyn värejä


8 kommenttia:

  1. Awwww, punajuuri-aurajuustovuoka kuulostaa niin hyvältä (mullakin on resepti sellaiseen, joskus jouluna olen tehnyt korvatakseni laatikot jotka meillä ei tee kauppaansa)!

    Altistus- sun muut jutut sitten taas ei kuulosta niin hyvältä. Kurjaa!

    VastaaPoista
  2. Mulle ei olekaan tullut punajuurenhimoa (vielä) tänä syksynä. Aurajuustoa kyllä menee tasaisesti...
    Paccheri piti googlettaa - olenkin miettinyt, miten sellaisista tehdään ruokaa, mutta nähtävästi noin :)

    VastaaPoista
  3. Paccheri on ihan vieras käsite minullekin. Täytyypä myöskin googlettaa.

    Punajuurisinihomejuustovuoka on kyllä ihanaa. Mieheni kertoi inhoavansa punajuuria. Se inhoaminen loppui kyseiseen vuokaan.
    Minäkään en ole ollut mikään punajuurien himosyöjä, mutta noin paistettuna ja joissakin muissakin muodoissa se kyllä uppoaa erinomaisesti.

    Mä olen ihan sekaisin päivissä ja elän taas maanantaita. Eilen oli juhlapyhä (Saksan yhdistymisen muistopäivä) ja mieskin oli päivystämässä, eli oli erittäin rauhallista ja hyvin sunnuntaimainen olotila. Mutta ihanaa, että huomenna onkin perjantai ja TAAS on viikonloppu edessä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuuri on kovin aliarvostettu. Itse en juuri pidä punajuuresta etikkasäilykkeenä, mutta esmes borsch-keitto on aina ollut yksi herkuista.

      Kiva, että sun viikot menevät nopeasti :) Mulla on perjantaina uuden kampaajan testaus.

      Poista
  4. Googlettamaan menin myös,vaikka arvelinkin kyseessä olevan cannelonin tyyppinen pasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun ruokablogin mukaan sitä saa ilmeisesti Turusta jostain kokkipuodista. Minusta on metkaa, että siihen nähden kuinka paljon täällä syödään makaroonia, niin niitä on aika vähän erilaisia. Tuo oli kiva uusi tuttavuus :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)