keskiviikko 29. elokuuta 2018

Syksy saa

Saa hyvinkin, nimittäin ihmiset sairastumaan. Viime viikon olivat pojat ja mies flunssassa ja nyt se iski minuun, olen tänään ollut kotona sairastamassa ja eilen läksin töistä jo puolenpäivän aikaan. Eilen käytinkin sitten tilaisuutta hyväkseni ja silitin kaikki viikonlopun pyykit ja ompelin kaksi paitaa melkein valmiiksi. Aion jatkaa ne huomenna loppuun, tänään en ole jaksanut/htinyt.

Lauantaina iski migreeni, mutta kauppareissu oli tehtävä. Lähinnä seisoin kärryjen vieressä niistä kiinnipitäen ja mies haki mitä tarvittiin. Sunnuntaina sentään olin jo päänsärytön ja tein keskimmäisen kanssa amerikkalaistyylisen omenapiirakan, johon freesattiin omenanpalat pannulla. se oli oikein hyvää.

Tänään kokeilin ensimmäisen kerran ikinä Sarlotkaa ja se oli myös oikein hyvää. Lisäksi erittäin helppo resepti, mikä on aina plussaa.


Olen huomisenkin kotona, ääni ei kestä ollenkaan puhumista.

5 kommenttia:

  1. Oi voi, paranemisia sinne <3

    Meilläkin on kuopus ollut puolikuntoinen ja kotosallakin nyt pari päivää. Tää syksy on taas näemmä tämmöistä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kylmät säät tulivat hiukan äkkiä, viikossa laski lämpötilat parikymmentä astetta.

      Poista
  2. Oi kaikkia omppuherkkuja! Sarlotka on mulle ihan uusi tuttavuus. Aika monta munaa nielee, vähän niinku pannaritaikina.

    Parane pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä kanista laitoin, oli aika sopiva tuohon tavalliseen irtopohjavuokaan. Me ostetaan tukusta aina sellaiset sata kanista kerralla, niitä kuluu.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)