sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sunnuntai-illan ratoksi

Ajattelin pari riviä kirjoittaa. Taas on hetki vierähtänyt viime kirjoituksesta, mutta aina ei vaan jaksa. Lisäksi tänään on kaksi vuotta siitä, kun laskimme Äidin uurnan Porvoon hautausmaalle. Sekin vähän laskee mielialaa.

Torstai-illan poetry open mic-illan jälkeiset ruusut, kuva otettu luurin macro-toiminnolla

Vappu oli ja meni, tuntuu kuin siitäkin olisi jo suunnilleen kuukausi eikä vasta viikko. Töissä ei tapahtunut mitään ihmeitä, ellei siksi lueta yhden kokouksen peruuntumista. Keskiviikkoiltana kävin työ-ystävän kanssa leffassa katsomassa Ready Player One'n uudelleen, koska hän ei ollu sitä vielä nähnyt ja minusta se kesti toisenkin katsomisen. Torstaina oli toiseksiviimeinen pilateskerta ja perjantaina töiden jälkeen kävin kampaajalla. Nyt on taas lyhyt ja vaalea fleda.


Lauantaina menin miehen kanssa katsomaan Grease-musikaalia keskimmäisen koululle, keskimmäinen oli esityksen rumpalina ja hyvin veti. Salaa meiltä oli opetellut, mutta ainakin ura keikkamuusikkona on mahdollinen jos ei muuta löydy.

Sanoin miehelle sekä keskimmäisen parhaan kaverin vanhemmille, että hiukan on muuttuneet nämä päiväkodin esitykset tässä vuosien varrella. Heidän keskimmäinen poikansa esitti valmentaja Calhounia MAGA-lippis päässä :P Olemme tosiaan tutustuneet jo päiväkotiaikoina, sillä heidän vanhin poikansa oli esikoisen hyvä ystävä koko alakoulun ajan.

Totesimme kaikki esityksen päätteeksi, että on sitä nähty huonompiakin esityksiä ihan Kaupunginteatteri-tasolla. Nuoret lauloivat tosi hyvin ja tekemisen ilo välittyi. Keskimmäisen tyttöystävä oli myös mukana, tanssi ja lauloi taustajoukoissa oikein kivasti.
 
Sirius kävi ensin kissanminttupuskassa, sen jälkeen oli hyvät hyppelyt

Tänään keskimmäinen lähti koulun retkelle Lontooseen, josta tulee perjantaina kotiin. Tiedossa siis suht hiljainen alkuviikko vain nuorimmaisen ollessa kotona. Esikoinen tulee keskiviikkoiltana ja lähtee torstai-iltana takaisin, on viikonlopun kiinni ja tulee ma-ti taas kotiin.

Menen katsomaan viimeisen jakson Star Trek Discoverystä, olen tykännyt tosi paljon.

 
Narsissit auringossa, macro
Kaupunkijääkäri, vähän päälle kuukausi jäljellä



Loppuun korvamato. Jep.

8 kommenttia:

  1. Niin se aika kuluu, hurjaa, kohta se jääkäri jää kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Syyskuun alussa muuttaa pois.

      Poista
    2. Oi voi, teillä on sama edessä... Mä saan omani taas äitienpäivänä (käymään) kotiin <3

      Poista
    3. Meillä tuo on kasarmilla ensi viikonlopun, tulee sitä ennen Helatorstaiksi kotiin.

      Söin lounasta esikoisesi kummitädin kanssa :)

      Poista
    4. Oih, maailma on pieni! Oliko palomiehiä läsnä? *kröhöm*

      Poista
    5. Hän oli juuri palannut Sisiliasta :)

      Oli siellä niitäkin :D :D

      Poista
  2. Vähiin käy aamut ja pian raikaaa yksi erällinen Ohi on!! Sirius mintuissaan;DD

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)