torstai 17. toukokuuta 2018

Junpe

Tänään oli viimeinen pilates tälle keväälle. Ensi syksynä se siirtyy tiistai-illalle ja vaikka tykkään sekä ohjaajasta että opettajasta tosi paljon, voi olla etten pysty tiistairyhmään erinäisistä syistä. Pitää yrittää sumplia sitä vielä työ-iltavuorojen suhteen.

Wilma paukuttaa viestejä hulluna, kyseessä on 5-luokkien yhteisen leirikoulurahaston varojen jako nyt, kun leirikoulu on ensi viikolla ja on siis maksettu. Rahaa jää rutkasti yli, vaikka oppilaat tosiaan kävivät jo Linnanmäellä ja söivätkin siellä näillä rahoilla. Olen huomannut, että nuorimmaisen luokan vanhemmat eivät ole juuri ottaneet osaa keskusteluun, jossa laineet käyvät jo suht korkeina, vaan katsovat miten käy. Suht yksimielisiä keskustelussa on oltu siitä, että rahat jaettaisiin luokille lapsimäärän mukaan. Jos niin käy, niin ehdotin luokkamme vanhemmille WA-ryhmässä, että niillä rahoillahan voisi hankkia opettajalle lahjan, kun hän nyt ei seuraa lapsia kutoselle eri kouluun. Kunnollinen läksiäislahja olisi kiva ja onneksi nuo muut 'meidän luokan' vanhemmat tuntuvat kannattavan ajatusta.

Kysyin pienimmältä, oliko koulussa puhuttu mitään eilisestä ja hän kertoi, että hissantunnilla puolet luokasta oli mennyt jonnekin, koska 'marttyyriope' piti heille puhuttelun. Olin ihan hiljaa, mutta myöhemmin puhuin asiasta miehen kanssa. Olemme yhtä mieltä siitä, että kyseinen opettaja ei oikein hallitse hommaa. (Edelleen olemme samaa mieltä siitä, että hän tuhosi pienimmän kouluinnostuksen aika helvetin hyvin, vasta oikeastaan tänä vuonna innostus on palannut.)

Piti vielä lisätä: Pilatestunnin jälkeen katsoin puhelinta, että vanhin veljeni oli soittanut. No, soitin takaisin ja hän sanoi, että oli vahingossa ottanut mun numeron. Eipä haitannut, juteltiin sit hetki ja oli ihan mukavaa. Yleensä hänen kanssaan juttelu on hiukan tuskallista, kun hän pitää pitkiä taukoja enkä aina tiedä jatkuuko juttu vielä, mutta nyt ei ollutkaan mitään sellaista. Oli kiva kuulla heidän kuulumisiaan Ähtäristä asti :)

Nyt on pakko laittaa tähän loppuun korvamato, joka iskeytyi tänään päälle. Nupit kaakkoon!


4 kommenttia:

  1. Hieno biisi! Mulla onkin kihnuttanut korvamatona se iänikunen Pihasoittajien Viulu-ukko.
    Omituisia opettajia kyllä. Onko reksille puhuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan ihastunut FOBiin <3

      Nyt täytyy sanoa, etten yhtään tiedä. Tuttavan nuorimmainen on kys open luokalla, mutta en ole kysellyt/kuullut heiltäkään mitään.

      Poista
  2. Onneksi kohta on kesäloma - koululaisilla siis!!!

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)