keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kohtaamisia

Ihan normaalien asiakaskohtaamisten lisäksi tänään oli aika hauskoja sattumia parikin.

Joku henkilökunnasta kaipasi kirjaa, joka piti hakea Kallion kirjastosta ja niinpä kipitin sinne. 'Uhrauduin', koska päivä oli kaunis ja tiesin saavani istua sisällä iltaan asti. Olin menossa lainaamaan kirjaa ja kuljin portaita alas henkilökunnan työhuoneen ohi ja huvikseni katsoin jos joku tuttu olisi ollut töissä siellä.

Miehen täti seisoi ikkunan toisella puolella tekemässä sisähommia :D Koputin ikkunaan ja hän päästi minut työhuoneeseen ja juttelimme vartin verran kaikenlaista, sekä sukulaisista että työstä. Hän oli aiemmin toisessa kirjastossa, mutta on nyt vaihtanut tänne joten saatamme nähdä toisenkin kerran.

Pääsin takaisin töihin kirjoineni ja ehdin hetken hengähtää, kun tuli palohälytys.

Ei muuta kuin kaikki ulos pihalle. Eräskin kanta-asiakas meinasi, että hän menee vain tuonne nurkkaan jonne hälytys ei niin pahasti kuulu, mutta ikäviä olimme ja komensimme kaikki ulos. Aika kiltisti ihmiset lähtivät.

Pihalla juttelimme sekä asiakkaiden että muiden työntekijöiden kanssa ja oli ihan mukava vaihtaa muutama sana niidenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ihan joka päivä tule juteltua. Olemme eri kerroksissa ja 'suljettu osasto' on vähän jokapäiväisen reittini ulkopuolella.

Hetken päästä pääsimme takaisin sisälle ja loppuillasta kuulin sitten, mikä hälytyksen oli aiheuttanut. Erästä isoa naulakkoa oli oltu siirtämässä toiseen paikkaan. Kyseinen naulakko on melkein mattotelineen kokoinen ja sen toisessa ylänurkassa on koukku. Se koukku oli painanut palohälyttimen nappulaa ja siitä siis tämä paloharjoitus. Ilmeisesti olivat soittaneet paloasemalle (siihen melkein nurkan taakse), koska kesti melkein 10 minuuttia palomiesten tulo ja heitäkin oli vain kolme palomestarin autossa. Silloin yksi kaunis kesäpäivä tuli sentään koko letkuauto.. *krhm* 

Tein illan ratoksi vielä suklaamarenkeja, koska limettipiirakasta jäi valkuaiset yli. Kuvan saatte huomenna, jos on vielä kuvattavaa jäljellä.


10 kommenttia:

  1. No jo juoksutti;D
    Tunnustus - olen hävittänyt eli hukannut oikean käden susi-lapasen. Laitoin parin taskuun kun oli keväisen lämmin, saavuin kotiin ja laitoin lapaset, pipon ja kaulaliinan hyllyyn. En löytänyt lapasta lun lähdin liikkeele seur pv. Tämä tapahtui noin 3 viikkoa sitten, en ole köytänyt lapasta vaikka kuljin kulkemani reitin tosi tarkkaan. Hävettää...nyyh!perkele, toinen tekee hienot käpälänlämmittimet ja toinen menee ja hukkaa!!
    Olen vähintäänkin pettynyt itseeni, ja tällä kertaa ilman ironiaa, sarkasmia tai muuta vastaavaa. =(

    VastaaPoista
  2. Kymmenessä minuutissa olis ehtiny roihuta jo hyvät liekit. Turhautuukohan palomiehet, kun suurin osa niiden hälytyksistä on tuollaisia? Kerran saatiin työpaikan saunailtaan palomiehet, kun sauna oli unohtunut päälle ja joku neropatti sitten jäähdytti sitä leväyttämällä oven auki huoneistoon.

    Scissor Sisters ♥ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta ilmoittivat samantien et on väärä niin ei ollut kiirettä palollakaan :)

      Niih.. vaihdoin puhelimen soittoääneksi 'Any which way'n :P

      Poista
  3. Meillä on kerran tullut palohälytys kun siivoojaan mopin (ylä)pää on kaatunut palohälytysnappiin. Kaikenlaista ;-)

    Meidän palomiehet on kaikki niin tuttuja, ettei niitä voi kuolata ;-)

    Jahei, etkös sä voi käydä siellä asemalla myös syömässä, jos liian ikävä tulee?

    VastaaPoista
  4. Tätä lukiessa tuli mieleen, että voihan Riesa... tämän piiiitkän sairaslomani aikana pelastuslaitos on muuttanut melkein työpaikkaa vastapäätä, tien toiselle puolelle. Ottaakohan ne kesällä aurinkoa siinä pihalla ilman paitaa... Meidän kahvihuoneesta nimittäin suora näkymä niiden pihalla - pitäis vaan hankkia uudet rillit...
    Ja ne varmaan käy syömässä joko siinä meidän talon alakerrassa tai naapuritalossa - mäkin kävisin, eväiden kuskaamista vois vähentää. Pahuksen Riesa, mitä kaikkea kiusaa tää aiheuttaakin - tääkin vielä! Vähemmästäkin ihmisen mieli kärsii :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sua :( Sun pitää tehdä vierailu joku kaunis kesäpäivä sinne tsekkaamaan rusketusraidat ;)

      Poista
  5. Tää Ronnie omaa kyllä kohtuu hyvät keuhkot:
    https://www.youtube.com/watch?v=m_Vh3e2RlDM
    Hieman ronskimpi versio alkuperäisestä joka sekin on aivan järkyn hyvä!! Hyvä biisi on hyvä biisi=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, en jaksanut kuunnella (kuten en Rainbowia muutenkaan) :P

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)