sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Hyppäys

Ajattelin ottaa mallia ystävästäni Laiskasta vaimosta ja julkaista pöytälaatikkoni pölyisiä arkistoja. Lukemaan pääsee tuosta yläpalkista, jos kiinnostaa. Melkoista chick-littiä on luvassa.. Jostain syystä en juuri lue sitä, mutta useimmat tarinani kääntyvät siihen suuntaan ennemmin tai myöhemmin :P

Chick-litistä puheenollen olen koko viikonlopun kuunnellut erästä hyvin kevyttä äänikirjaa, jonka toinen lukija on Richard. Huhhuh.. Voisin sanoa, että onneksi joka toinen luku on naisen lukema, muuten voisi aivot sulaa (tai pitäisi ostaa lisää pikkuhousuja) .

Eilen imuroin kämpän tanssahdellen Fall Out Boyn kanssa ja pesin pyykkiä, myös uimapukukankaat, piirsin kaavat ja katselin Broadchurchin kolmoskautta, joka on todella hyvä. Sirius oli koko päivän ulkona vaanimassa paksua hiirtä, joka asuu kuistimme alla. Näin hiiren aamulla ja jestas se oli paksu.




Tänään leikkasin osan kankaista ja leivoin unelmatortun, lisäksi tein lakritsimanteleita. Mies paistoi pihvit ja sitten olikin taas aika esikoisen lähteä kasarmille.


Loppuun vielä vähän discoa.


10 kommenttia:

  1. Se on hyvä, että Siriuksella on kunnon töitä!!
    Muistathan sitten vihkiä Siriuksen "kissan virkaan", kun tämä tuo ensimmäisen saaliinsa näytille. :)

    VastaaPoista
  2. Sirius!!! Vai ekaa hiirtä jahtaa, loistavaa! Timo, mitä on kissan virkaan vihkiminen, nevö höörd:O

    VastaaPoista
  3. Eikö tuo laps lähde karkuun?

    Nam, lakritsimanteleita. Arvaa rupesko tekemään mieli...kuola valuu...slurps!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisu on vapaa, ei se kauaksi mene tästä pihapiriistä ja panta on kaulassa, jos aikoo hävitä. Tähän asti on ruokakupin kutsu ollut vahva kotiinveto :)

      Poista
    2. Meillä raksupaketin ravistelu ovensuussa. :D

      Poista
  4. Ihana nimi kissalla!
    Miten teet lakumantelit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirius oli valmiiksi nimetty eli päätimme haluavamme mustan kissan ja Katsoessamme Harry Potter-elokuvia nuorimman kanssa ajattelimme, että Sirius olisi kiva nimi kissalle :) Tuo on kyllä Sirius melkein-Musta, pari valkoista laikkua on vatsapuolella.

      Resepti oli alunperin Marjaanan blogissa, mutta tässä se on suoraan Hesarista kopioituna. Tein tuplamäärän ja laitoin tuplamäärän lakritsijauhetta ;)

      Lakritsimantelit

      1½ tl vettä

      ½ tl suolaa
      1 tl sokeria
      3 tl lakritsijauhetta
      100 g kuorellisia manteleita

      Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Mittaa kulhoon vesi, suola, sokeri ja noin puolet lakritsijauheesta. Sekoita hyvin.
      Lisää mantelit seoksen joukkoon, sekoita.
      Laita leivinpaperi pellin päälle. Levitä mantelit leivinpaperille yhteen kerrokseen. Nosta pelti varovasti kuumaan uuniin 7 minuutiksi.
      Nosta pelti uunista, sekoittele mantelit irtonaisiksi.
      Sekoita loput lakritsijauheesta manteleiden joukkoon. Maista manteleita, ja laita jauhetta oman maun mukaan.
      Vinkki: Lakritsijauhetta löytyy kaupoista yleensä muiden mausteiden läheltä.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)