lauantai 17. helmikuuta 2018

Musta pantteri

Kotoinen musta pantterimme luonnollisessa ympäristössään:

Kääntäkää päätänne ihan itse, blogger temppuilee taas

Kävin torstaina kesken työpäivän esittelemässä hammaskalustoa taas hammalääkärilleni, joka kuvasi äksyilevän hampaan ja arveli, että kyseessä (vihlonta) on yliherkkä hermo, joka jostain syystä silloin tällöin hermostuu. Eräällä toisella asiakkaalla on samat oireet. Sain mukaani ruiskun, jossa on tököttiä ja sitä pitää illalla viimeiseksi ruutata ikeneen, joka on alentunut ja sekin saattaa ärsyttää hermoa. Kuun viimeisenä päivänä katsomme ikenen tilannetta.

Pilateksessa meillä oli muutama vierailija, sillä samaan aikaan oleva nykytanssikurssin ohjaaja oli sairastunut ja paikalle tulleet kurssilaiset halusivat tulla sitten meidän tunnille. Oli sikäli hauskaa, että he eivät olleet aiemmin tehneet pilatesta ja me 'konkarit' pääsimme esittelemään taitojamme :P

Eilen pienin oli lähdössä kouluun, mutta soitti matkan varrelta olon huonontuneen ja käskin sitten kotiin. Ajattelin, että ehkä on parempi vähän levätä ennen lomaviikon rientoja, kun oli jo torstainakin kotona.

Kävimme elokuvissa katsomassa Marvelin uuden Black panther-leffan, joka oli varsin hauska. Ystäväni sanoi lukeneensa jostain, että leffan ainoat valkoiset näyttelijät olivat Klonkku ja Bilbo (sekä Stan Leen cameo) :D Erityisesti pidimme nörttityttö-prinsessasta sekä kuninkaan henkivartijasta. Kuningataräitinä oli upea Angela Bassett <3


Kohta lähdemme lillumaan kohti Tukholmaa, esikoine vie meidät jopa metroasemalle. Alunperin piti päästä keskustaan asti kyydillä, mutta hänelle tulikin menoja ja ehtii juuri viedä meidät tuonne. Eipä haittaa.

6 kommenttia:

  1. Leffaa on kehuttu taajaan, voisin harkita teatterikokemusta, tosin itseni tuntien siihen menee sen varran aikaa että ehtii jo poistua ohjelmistosta. TS tosin pyörii vielä ja kai se on annettava periksi jos vielä ens kuun alussa on näytäntöjä.
    Ikkunakissalle naukaisuja. Niin ja hyvää risteilyä, kuukauden päästä itsekin taas, laivalla on rentoa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän nuo pysy molemmat vielä hetken ohjelmistossa ja sitten saa vuokrattua /lainattua :)

      Mä en ole kovin laiva-orientoitunut, lähinnä istun hytissä lukemassa :D

      Poista
  2. Ai niin, teillä alkoi loma <3
    Nauttikaa!

    VastaaPoista
  3. Katsoin nopeella vilkaisulla kuvaa, että onko teillä noin hieno kattoikkuna, mutta kuva olikin kyljellään... Onhan pantterit hyviä kiipeilijöitä, mutta ei nekään ehkä pystysuoralla pinnalla rennosti pysyis.
    Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!

      Rajansa on pantterienkin kyvyillä :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)