tiistai 30. tammikuuta 2018

Ystävä

Eilen, palauttaessani kirjoja uimareissun jälkeen entiselle työpaikalleni, sovin pikaisesti ystäväni kanssa tälle illalle ruokatapaamisen. Hänellä oli synttärit eilen, enkä keksinyt muutakaan lahjaa. Tämä on se ystävä, jonka kanssa olimme Richardia tapaamassa muutama vuosi sitten :P

Tänään menimme sitten Neroneen syömään. Ystävä halusi pizaa ja minä jotain hyvää ja kuumaa ruokaa :P (Kuvan lisäys ei onnistunut..)

Juttelimme kaikenlaista. Ystävä haki talon sisäiseen työpaikkaan (hankintaan) ja pääsi haastatteluun. Uusi homma alkaisi maaliskuussa ja toivon, että hän saa sen paikan. Juttelimme myös hänen äidistään, joka on saanut hiukan lisää painoa. Alzheimerin vuoksi äiti painoi vuosi sitten 37 kiloa, mutta nyt vähän päälle 40 sentään.

Tämä ystävien ja heidän vanhojen vanhempiensa seuraaminen vierestä on aika raskasta tavallaan. Samalla olen jollain lailla tyytyväinen siitä, että oma äiti sai nukkua pois, vaikkakin yllättäen, eikä hänen tarvinnut kärsiä eikä meidän riidellä hoitovuoroista tai hoitopaikan saamisesta.


***

Sunnuntaina leivoin banaanileipää mustista banaaneista. Se oli oikein hyvää.


***
Hassuja kysymyksiä on asiakkailta tullut näinä kahtena päivänä, ilmeisesti johtuu kuun asennosta, sillä ystävällä oli ollut samanlaisia kysymyksiä.

  • Eräs vanhempi rouva kyseli, mistä voisi hankkia kirjastokärryt, kun hän haluaa laittaa lastenlasten kirjat siihen.

  • Toinen (vakimummo) kyseli, miten hän saa pankin sijoitustilin lopetettua, kun pankkivirkailija pelkää häntä eikä palvele. 
***
Eilen otin osaa työsuojelukokoukseen. Vasta siellä minulle selvisi, että yksi työpaikan tiloista (samassa talossa) suljettiin puolitoista vuotta sitten ts-valtuutetun toimesta, koska hän katsoi tilan olevan hengenvaarallinen. Ilmanko saan oireita sillä käytävällä.

Tänään on ollut taas huonohko olo. Päänsärky alkoi yöllä ja jatkui koko päivän, jyllää edelleen. Olen myös palellut nämä kaksi päivää ja tuntuu kuumeiselta. Saattaa olla, että jään huomenna suosiolla kotiin.



6 kommenttia:

  1. Voi sua <3
    Parempaa oloa toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kotona, luultavasti loppuviikon. Varmaan ihan hyvä levätäkin välillä, ollut aika kiireinen kuukausi.

      Poista
    2. Toivotaan parempaa tätä kuukautta <3

      Poista
  2. Huh, mahtaa olla tiukka mummo, jos pankkivirkailijakin noin kovasti pelkää. :-D

    Toivottavasti et sairastu kovin pahasti. Pistä hanttiin, jospa se ymmärtää vielä pyörtää ovelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vain vähän höperö eikä aina ymmärrä ekalla selityksellä asioita :)

      Tuntuu, että lepo on auttanut. Olisin varmasti sairastunut pahemmin, jos olisin mennyt eilen (ja tänään) töihin. Joskus on hyvä kuunnella itseään.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)