lauantai 13. tammikuuta 2018

Uudistettua elämää

Nyt on sitten läppäri telakassaan ja uusi näppis, jossa on jopa vielä kirjaimet näkyvissä näppylöissä. Pöytäkin on siisti, ainakin hetken aikaa. lattialalla on järkyttävä kasa paperinkeräykseen menevää paperia.

Sudelle mielenpiristykseksi Fingerpori, joka sattui vastaan.


Yritän tässä totutella outoon näppikseen. Sirius nukkui päiväunensa esikoisen farkuissa tänään, lähetin kuvan WAssa lapselle inttiin.


Eilen kävin töissä kokouksessa ja sen jälkeen tapasin erään ystävän lounaalla samalla onnistuen tekemään miehelle oharit. Olimme jossain vaiheessa sopineet, että jos hän menee töihin, niin soitan kokouksen jälkeen lounassuunnitelmista ja kuinka ollakaan unohdin ihan täysin. Vähän harmitti, molempia.

Eräs Richard-fandomin pitkäaikainen ihana ihminen kerää joka viikko eräänlaisen uutispläjäyksen kys. henkilöstä ja jakaa linkit blogissaan. Tämän viikon 'kansikuva' Twitterissä on varsin kuolattava, en pysty katsomaan sitä kyllikseni ja samalla saan siitä liikaakin feelsejä. En tiedä tajuaako tätä kukaan muu kuin toinen fani. Katsoessani kuvaa ajattelin, että siinä voisi hyvin olla Salien John (todella yllättävää eikö, koska erääseen Richardin hahmoon olen perustanut hänet).

Annoin blogin osoitteen eräälle työkaverille, joka seurasi aiempaa blogiani ja olemme fasekavereita. Hän sanoi, ettei ymmärrä miten teen koko ajan kaikenlaista ja on fasessa ihmetellyt, miten ehdin. samaa muistaakseni rakas Pastori ihmetteli joskus ja itse ihmettelen sitä, että mistä kummasta tällaiset käsitykset ovat saaneet alkunsa. Minähän lähinnä istun kotona :D

Loppuun hiukan hupaisaa Musaa Flight of the Conchordsilta. Viimeksi Jermaine esiintyi 'Legion'-sarjassa ja Brethän on Hobitissa ja Tarussa tehnyt vissiinkin isoimmat roolinsa :D





16 kommenttia:

  1. Tiesitkö että olen liki kaksimetriä pitkä, tumma, ja komea?
    Ai niin Sus' siunaa! Siriuksen kuva oli silti parempi piristys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niille jotka jotain ovat vailla, kaikkea. Ne jotka jotain jotain haluavat, jotain. Siriukselle kaikki vaikka ei pyydä. Kummisusi

      Poista
    2. Minua himoitaan taajaan, kaikille alle kaksimetrisille liikaa. Sitäpaitsi Sirius on ainoa joka tietää/saa kaiken tunteen. mä oen pihtari, paitsi jos annan. Kurrrrr..

      Poista
  2. Voi Sirius <3 on se makuupussin itelleen löytäny :) Makuufarkut...

    Uskomatonta kyllä, minuaki on joskus väitetty puuhakkaaksi - kai se kuulostaa siltä, kun parin päivän touhut kirjottaa ylös. En kyllä ymmärrä. Mie en käy ees töissä.

    VastaaPoista
  3. Ihana sirius!!
    Mistä moinen nimi kissalle??

    Su'elle: Olin ennen 180cm pitkä, nyt selän romahduksen jälkeen 5cm lyhyempi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siriuksen nimi päätettiin jo ennen kissaa, tulee Harry Potter-kirjojen Sirius Mustasta :)

      Poista
    2. :D
      Ois mun ehkä tarttennu tuo muistaa muta un pätkii, niin pätkii. :DDD

      Poista
    3. Eipä hätää :)

      Toinen vaihtoehto olisi ollut Kasimir, mutta silloin kissan pitäisi olla ehdottomasti kolli. Sirius menee myös tytölle.

      Poista
  4. Ei oo menny pupu pöksyyn, vaan kissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvan miekkonen näyttää jotenkin vähän meidän kunnanjohtajalta ;-)

      Poista
    2. Mä en kyllä silti taida muuttaa sinne teidän kylälle :D

      Poista
  5. Olinpas kujalla viime yönä;D Kashmir olisi hieno nimi kissalle!

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)