keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Päivän polttava

tai ehkä eilisen asia jo, mutta silti palaan siihen eli Arstilan kolumni ET-lehdessä. Oli sikäli mielenkiintoinen se kirjoitelma, että edes muutaman vuoden Pirkkoa vanhempi äitini ajatteli asioista aivan eri tavalla. Äitini ei todellakaan pukeutunut kauppareissuille mahdollisia miesten katseita varten ja onneksi opetti tämän itsenäisen naisen näkökulman minullekin (samoin kuin isoäitini).

Tässä on hyvä kaavio, jos joku kokee tarvitsevansa.

Olin eilen taas kotona pienimmän kanssa, sillä olin itse taas kerran alilämpöinen (35,4) enkä jaksanut lähteä töihin. Tänään pienin lähti kouluun ja puoli yksitoista tapasin hänet hammastarkastuksessa. Lapsiraukka oli aivan piipussa ja valkoinen kuin lakana, joten laitoin opelle wilmaviestin ja lähetin lapsen kotiin. Itse jatkoin töihin iltavuoroon, mikä olikin ihan ookoo.

Katselin aamusella viimeisimmän jakson Lucifer-sarjasta, lopussa oli sellainen kohtaus, joka olisi aiheuttanut mahtavan Ugly crying-kohtauksen, jos en olisi jo maalannut työnaamaa valmiiksi.

Tällaisen Drachenfels-huivin neuloin ja lähetin ystävälle, oli kuulemma mieluinen.



10 kommenttia:

  1. Kylläpäs nyt pienintä riepottelee, kovin on hukka huolestunut. Kun ei ole omia ja sudet kantaa huolta lauman muistakin pennuista, mitä harva eläin muuten tekee, ihminenkään.... .
    Tuolla tunnisteissa on vaakakapina? liittyykö se näihin ulkonäköpaineisiin? Olen kyllä aina ollut kahtomatta peiliin eli en ole miettinyt ehken koskaan. Sen verran tarkkailen, kun mutsi opetti, että värit ei vaatteissa riitele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kovin on veto pois poikasesta.

      Vaakakapina on Ylen kehopositiivisuus-juttu, siihen kuuluu vertaisryhmiä ja kolumneja sekä tv-ohjelmia. Ihan järkevää asiaa.

      Poista
  2. Mitähän me kummasteltiin ja ihmeteltiin kaiken aikaa ennen internettiä ja näitä klikkikohuotsikoita? Mä oon hirveän huono seuraamaan ja olemaan kiinnostunut kenenkään arvioista toisten ulkonäöstä, mielipiteistä tms. Sillä lailla rajoittunut ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, silloin piti odottaa iltapäivälehtiä :)

      Poista
    2. Täytyy nyt tunnustaa, että sen jälkeen kun täältä viimeksi lähdin, piti kaivaa jo poistettu ET-lehden kolumni netin syövereistä, josta tietenkään asiat ei oikeasti poistu.

      Olen sun - ja tuon kehopositiivisuusohjeen - kanssa tasan samaa mieltä että toisen ulkonäköä ei vaan kannattaisi arvostella ilman pyyntöä, jos silloinkaan!

      Poista
  3. Joo se kolumni alkoi elää ihan omaa elämäänsä kaikenlaisten kommentoijien parissa... vanhat muorit on _aina_ paheksuneet nuorten naisten pukeutumista. Arstilan nuoruudessakin muorit paheksui juuri niitä leyhähteleviä helmoja. Ja tosiaan - kaikki ei jaksa, halua tai viitsi laittautua "miehiä" (lue: arstiloita) varten joka kauppareissulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä kyllä. Eniten tökkäsi se, että Pirkko sanoi HS:n haastattelussa ".. kaikilla on vapaus myös arvostella, jos näkee näitä hurjia takapuolia." Mun mielestä ei saa eikä voi kommentoida toisen ihmisen olemusta.

      Poista
    2. Oho. Onneks en nähny sitä haastattelua.

      Poista
  4. Ei muuten olisi noussut mitään kohua jos olisi arvostellut Kardashianeita tms rikkaita julkkuja jotak tän muodin on aloittaneet... . Mikä siinä kun ennen oli Olavi Virta, Tauno Palo, AIVirtanen ym julkisuuden hlöitä jotka oikeasti teki jotain arvostamisen arvoista ja nyt on vaan näitä BB, ym realityjulkkiksia jotka vaan on...eikä muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei varmasti olisikaan. Mun mielestä kaikki tosi tv-jutu on ihan jostain syvältä, en ymmärrä niitä enkä niitä katso.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)