maanantai 31. lokakuuta 2016

Kurpitsaista

Kirjamessut olivat ja menivät. Ostin kaksi kirjaa, joista toinen on erään seuraamani blogistin tuotos ja toinen amerikkalaisen (suomeen muuttaneen) opettajan kirjoitelmia hänen ajatuksistaan kotimaastamme ja sen kummallisuuksista. Sen olen jo melkein lukenut. Yli tuhatsivuisen fantasiakirjan luku samaan aikaan hieman häiritsee muiden kirjojen lukemista, mutta kyllä se tästä. Kunhan saan tuon fantasian loppuun ennen tenttikirjojen aloittamista, muuten ei onnistu tentti :P

Tapasin Kirjamessuilla myös opiskelukaverini, joka työskentelee Riihimäen kirjastossa. Puhuimme alasta ja sisäilmaongelmista ja lapsista jne. On mukava tavata näin vähintään kerran vuodessa, kun oli aikoja ettemme ehtineet nähdä ollenkaan vuosiin.

Tietysti kävimme myös Ruoka- ja viinimessuilla saman katon alla, mutta sieltä en viitsinyt ostaa kuin karjalanpiirakoita. Mieli olisi tietysti tehnyt vaikka mitä, mutta se kantaminen ei houkutellut.

Perjantaina oli myös esikoisen kutsunnat. Paikka Santikseen on joka tapauksessa varattuna, jos ei jostain syystä pääse laskuvarjojääkäreihin. Sinne pitää muistaa laittaa hakemus ajoissa, lenkillä tuo on nyt käynyt melkein joka ilta. 

Lauantaina minä ja pienin kävimme sitten Lakritsi ja salmiakkimessuilla Wanhassa satamassa. Se oli hieman pettymys, sillä näytteilleasettajia oli tosi vähän. Maistiaisia oli, niistä paras oli Jymy-luomujäätelö. Ostin toki tuomisia kotiinkin, mango-salmiakkikaramellit ovat myös yllättävän hyviä.

Pienin oli erityisen tyytyväinen messureissuun, koska sai monta harvinaista Monnia pyydystettyä ja karkkeja sun muita ropisi laariin myös. Kävimme myös ostamassa hänelle uudet lenkkarit Kluuvin XXL-liikkeestä, jossa myyjätyttö olikin meidän viimetalvinen työharjoittelija ja kenkien sovitus menikin paljon mukavemmin senkin vuoksi.



Katsoimme molemmat myös Liisa-elokuvat perjantain ja lauantain kuluessa. Pidän niistä siitä huolimatta, että Richard on viimevuotisessa mukana :P

Eilen tein kurpitsapiirakan ja annoin kuoren pienimmälle, että hän sai tehdä siitä lyhdyn. Ainoa myönnytys Halloweenia kohtaan nyt, kun esikoinen ei enää vietä kaverisynttäreitä näihin aikoihin.



Tänään oli ihan normityöpäivä töissä. Aamulla kävin vanhassa työpaikassa sopimassa ystävän kanssa helmikuussa tehtävästä teatterireissusta Göteborgiin. Eräs ruotsalainen toimittaja-näyttelijä-jne henkilö kutsui hänet erityisesti ja ystävä oli sanonut, että tulee jos saa jonkun seurakseen. Minä sitten lupauduin vastineeksi Lontoon teatterimatkasta pari vuotta sitten. Saa nähdä kuinka käy, pitää ruveta lukemaan kirjoja ruotsiksi etten ihan nolaa itseäni unohdetulla sanavarastollani.

Piti vielä kertoa, että torstaina Oopperassa sain aika pahat altistusoireet. Ääni meni melkolailla kokonaan ja kurkku oli kuin tulessa. En tiedä johtuiko se siitä, että kolmannella parvella istuimme katonrajan tuulettimien lähellä, mutta ei ollut kivaa. Varsinkin kun unohdin kurkkupastillit ja avaavan lääkkeen.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Keskiviikkoa

Palautuminen laivalta ja flunssa eivät ole ihan paras yhdistelmä. Olen ollut aika huonossa hapessa, eilen piti lähteä töistä kesken päivän pois. Olo on kuin migreenissä, viikon mittaisena alkaa jo riittää tässä vaiheessa. Toivon vain jossain kohti parantuvani.

Ilmoittauduin Viestinnän kakkoskurssille (Viestinnän analyysi), tentti on marraskuun lopussa. Kirjatentti, johon pitää lukea kaksi paksua enkunkielistä opusta ja yksi suomenkielinen. Tiedänpähän, mitä teen vapaa-aikana. No, jos vain pääsen läpi niin olen tyytyväinen.

Huomenna menen pienimmän kanssa katsomaan 'Liisa Ihmemaassa'-balettia. Toivon, että se on kiva. Tosin meidän tiedottaja kertoi, että hänen poikansa oli pitänyt osaa tansseista hiukan liian pitkinä. Poika on muistaakseni noin 12-v.

Perjantaina menen Kirjamessuille, tapaan Riihimäellä työskentelevän ja asuvan entisen opiskelukaverini siellä. Se on meillä jo perinne.

Lauantaina on Lakritsi- ja salmiakkimessut Vanhassa satamassa, sinne menen pienimmän kanssa. Pyysin serkkuani mukaan, kunnes muistin ettei hän voi infektiovaaran vuoksi tulla. Vauvan sydänvika on korjattu, se olikin ilmeisesti helpompi nakki kuin kuviteltiin, mutta nyt on todettu vakava maksavaurio. Serkku sanoi, että hän ja vauva saattavat olla jouluun asti täällä. Toivon vain, että pieni selviää, tämä vuosi on ollut jo niin kovin raskas.





maanantai 24. lokakuuta 2016

Tervepä terve

Taas on vierähtänyt viikko päivittelystä. Töissä en viitsi enää päivittää, kun W10 vakoilee kaikki näppäinpainallukset jenkeille ja iltaisin olen ollut aika poikki flunssan vuoksi.

Torstaina lähdimme Mansikki-laivalla kääntymään Tukholmassa ja olikin ihan mukava reissu, vaikka lauantai-aamuna keinuttikin niin että oli hyvä ettei oltu aamiaista ostettu. Minä voin nimittäin melkolailla aina huonosti laivalla, asia joka suuresti huvittaa miestä.




 Kävimme Nobel-museossa ja joimme kahvit, pienimmän jäätelöannoksesta tuli annoskateus.

Nähdään taas.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Aina paranee

Viikonloppu kului sairastaessa. Lauantain makasin sohvalla kuumeessa ja katselin Poldarkin kakkoskauden kuusi ensimmäistä jaksoa, myöhemmin siirryin Sleepy hollow'n seuraan. Sunnuntai kului sekin aika ankeasti, olo ei ollut ollenkaan hyvä.

Tänään menin kuitenkin töihin. Kävin (pitkähköllä) lounaalla työpaikkasuhteen kanssa, joka tuli ihan vartavasten Itiksestä saakka. Meillä oli oikein mukavaa ja ehdimmekin jutella monenlaisista asioista, sekä perheitä että työtä koskevista.

Tullessani kotiin viiden aikoihin alkoivat Aleppon muistokellot juuri soida Kontulassa ja voi, miten tulikin suru. Pitkin kotimatkaa itkeskelin äidin muistolle ja kotona vedin oikein kunnon parut, mutta sitten helpotti.

Nyt illalla olen katsonut nuorimmaisen kanssa monta jaksoa 'Sabrina, teininoitaa', onneksi muistin sen. Pienin tykkäsi siitä kovasti enkä itsekään oikein muistanut, miten hauska se olikaan silloin aikoinaan :)

Huomenna taas töihin, sen jälkeen leffaan. Keskiviikkona vien keskimmäisen meille taksvärkkiin ja torstai onkin jo vapaa :) Kyllä se tästä.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Halvat huvit?

Eilen autoin kurssikaveria asentamaan Instan puhelimeensa ja siitähän seurasi ratkiriemukasta menoa, kun on tarpeeksi väsynyttä porukkaa. Nimittäin hän ihmetteli ääneen, että miten jonkun käyttäjänimi voi olla 'peralapia', kunnes samantien tajusi sen olevan meidän kouluttajamme. Ään pilkkujen lisääminen aiheutti hysteerisiä tyrskähdyksiä, repeilin vielä pilatestunnilla sekä tänään kävellessäni metrolta kotiin. Joku varmaan piti hulluna, kun itsekseni hihitin :D

Kävin eilen pilateksen jälkeen vielä Juttutuvassa ..ööh.. suunnittelemassa vuosikelloa kurssikavereiden kanssa..


maanantai 10. lokakuuta 2016

Yhteistoimintaa

Olen koko viikon yhteistoiminnan peruskurssilla JHL-opistolla. Olin hiukan epäluuloinen vielä aamulla, mutta kaikki olivat oikein mukavia ihmisiä eri puolilta maata. Helsingin virastoista meitä oli vain kolme ja Espoosta ja Kirkkonummelta lisäksi pari.

Pitäisi vielä tehdä jonkinlaista oppimispäiväkirjaa, mutta pystyn luultavasti säveltämään jotain aamulla. Nyt en nimittäin jaksa. Kävin kurssin jälkeen katsomassa NTlive-taltioinnin "Deep Blue Sea"-teatterikappaleesta Kinopalatsissa, se oli oikein hyvä.

Syysasetelma
Ainiin. Sain ekasta tentistä kakkosen. En vieläkään ymmärrä, miten.

torstai 6. lokakuuta 2016

Töttöröö

Olen aivan poikki, sekä henkisesti että fyysisesti. Fyysisesti altistumisoireiden vuoksi, nytkin olen nukahtaa pystyyn. Henkisesti siksi, että kävin syömässä serkkuni kanssa ja hän odottaa viimeisillään vauvaa. Vauvalla on todettu paha sydänvika ja jos synnytys ei käynnisty itsestään nyt viikonlopun aikana, niin maanantaina aloitetaan käynnistys. Sitten vauvan synnyttyä katsotaan aloitetaanko saattohoito vai sydänleikkaus. Että joo.

En jaksa nyt siitä tässä sen enempää, koska alan vain itkeä. Itkimme jo molemmat ruokapöydässä, naapuripöydästä vähän tuijotettiin.

Menen katsomaan Hannibalia. Richard auttaa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Päivän opetus

Älä yritä ottaa kiveä kiinni ilmasta, jos alla on toinen kivi. Jälki on rumaa, vaikkei murtunutkaan.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Obsessed much?

Niin.. Kissamusikaali ja Richard, voiko sen mukavammin ilta kulua uuniomenoita ja jäätelöä mutustaen?


R on tuossa se ihan ensimmäinen mustavalkoraidallinen poikakissa. Hmm..

maanantai 3. lokakuuta 2016

Asiakaspalvelussa

Tänään olin iskeä luurin asiakkaan korvaan. Rouva selitti ummet ja lammet ja lisäksi oli pari asiakasta tiskin edessä livenä. Kysyin sitten rouvan nimeä ajanvarausta varten, niin hän kehtasi sanoa: 'Minä esittelin itseni puhelun alussa, pitäisi kuunnella tarkemmin'. Luulen, että katsoin luuria 'kuulinko oikein?'-ilmeen kera.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Sunnuntai

Aika lentää. Perjantaina vanhenin taas vuodella. Juhlistin sitä käymällä kissakahvilassa kahden ystäväni kanssa ja lauantaina kävimme koko perheen voimin Kakkugallerian kakkubuffetissa (esikoinen söi 9 kakkupalaa..). Mies ja isommat menivät edeltä kotiin, me jäimme pienimmän kera vielä Ruttopuistoon keräämään monneja. Sain lahjaksi mieheltä komean valkoisen orkidean ja esikoinen oli imuroinut koko talon, koska oli koeviikon vuoksi kotona useamman päivän. Kahdella nuoremmalla taas oli koulua eilen, tekivät syyslomaa varten päiviä sisään.

Synttärikukka

Kakkubuffetissa unohdin ottaa kuvan ensimmäisestä kolmesta palasta, tässä mustaherukka-suklaa

Häät Ruttopuistossa
Olin koko viikon vähän allapäin ja pelkäsin, että perjantaista tulee tosi vaikea päivä äidin kuoleman takia, mutta itse asiassa selvisin aika hyvin. Tiistainahan oli äidin kuoleman puolivuotispäivä samoin kuin Estonian uppoamisen 22-vuotispäivä. Senkin muistan (liiankin) hyvin.

Töissä asiat etenevät ja aion aloittaa lyhennetyn työviikon tekemisen lokakuun puolivälistä. Pitää varmaan ilmoitella työterveyteenkin siitä. 

Tänään ajelimme Malmin hautausmaan kautta, halusin nähdä pitääkö isän haudalle tehdä jotain syyshuoltoa, mutta ilmeisesti Johanna olikin käynyt jo siellä. 



Huomenna on uusi viikko taas. Tiistaina olen menossa heti aamusta silmälääkärille näöntarkastukseen, koska tarvitsen uudet lasit ja niistäkin pitäisi varmaan puhua työterveyden kanssa.

Koko viikonlopun oikea käsivarsi aina hartiasta/lapaluusta asti on särkenyt aivan törkeästi enkä ole saanut nukuttua kovin hyvin. Nyt jumi alkaa olla parempi, joten katson aamulla menenkö uimaan. Söin eilen niin paljon särkylääkkeitä, että tänään olen yrittänyt pärjätä pelkän kaurakissan kanssa. Ehkä voin nukkumaanmennessä ottaa pari tabua.

Nyt menen katsomaan Hannibalia. Tässä jaksossa pitäisi tulla Richardin hahmo jo mukaan tarinaan.


Kannattaa muuten avata telkkari tiistaina, sillä Poldarkin ensimmäinen kausi alkaa Yleltä! Itse odottelen saavani näkyviin Richardin uuden vakoojajännärin Berlin Station, se vaikutti lupaavalta kahden ensimmäisen jakson perusteella (jotka olivat vapaasti katsottavissa kuunvaihteeseen asti). BS-sarjassa esiintyvä Leland Orser-niminen näyttelijäherra on ruvennut seuraamaan minua twitterissä, samoin kuin muutamaa muuta Richardin fania. Se on hieman huvittavaa ja jännää minusta :P