torstai 23. huhtikuuta 2015

T niinkuin torstai

Hieman kalevalaista poljentoa:

Tuuli tujakasti työnsi, taputteli takalistoa, tukkahiusta tempoeli.
Tanteretta taputtelin, töistä tupaan taivalsin.
Tekstejä tuokion tavasin, tekniikkaa tutkaelin.
Taas tasolle tyynnyn, tutkaimet tiukkaan telkeän.

***

Kävimme kolleegan kanssa kuntatalolla lounastamassa. Samassa pöydässä istunut herra alkoi tukehtua hernekeittoonsa ja katsoimme, että pitääkö alkaa ensiapuhommiin. Hänen seurueeseensa kuulunut toinen mies huomasi, että tarkkalin tilannetta ja alkoi jutella meidän kanssa kaikenlaista. Minusta se tuntui hiukan hassulta, mutta onneksi tilanne meni ohi ja kaikki jatkoimme ruokailua rauhassa.

Pienin meni pahoilla mielin nukkumaan. Hän olisi halunnut MineCraftiin jonkin lisäosan, mutta mies kieltäytyi sitä hankkimasta (ihan hyvällä syyllä) ja nyt isi on kuulemma tyhmä. Huhhuh..

Nyt jatkan hetken aikaa yhden vanhan silkkileningin purkamista, jotta saan jakkukankaat viikonlopuksi. Nähdään.

Allaoleva piisi on valittu siksi, että keskimmäinen valitti Vicky Rostin jääneen päähän soimaan ja sitten oli pakko soittaa tämä 'täydellinen euroviisu' :)

2 kommenttia:

  1. Teilläkin pelataan Minecraftia! Mä ostin just jonkun kirjan, josta voi saada ideoita ja vinkkejä, kuopukselle synttäripakettiin. T niin kuin toukokuu lähestyy.

    Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua sinnepäin maailmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä! Pienin on siitä kovin innostunut ja onpa saanut kaverin Filippiineiltä asti.

      Kiitos samoin :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)