perjantai 30. tammikuuta 2015

Pikapäivitys

Kävin tänään Espoossa. Voin kertoa, että edellisestä kerrast aon aikaa aika helkkaristi ja nyt oli kyseessä työpaikan virkistysretki Emma-museoon.

Museo oli ihan mielenkiintoinen ja seura oli mukavaa, mutta Espoo.. anteeksi nyt, mutta kyllä Espoo on mielentila, josta en tykkää.

Itse näyttely (Saastamoisen säätiön kokoelmat) oli mielenkiintoinen ja kerrankin jopa nautittavaa nykytaidetta. Otin pari kuvaakin, vaikken tiedä olisinko saanut (tosin otti siellä yksi koululuokkakin kuvia).



Aina silloin tällöin taide (kuvataide, baletti, elokuva jne.) saavat minut hurmioitumaan ja liikutun. Tällä kertaa sen aiheutti yksi taulu, joka ei vaikuta kovin kummoiselta näin, mutta läheltä katsottuna se oli juuri minuun iskevä. Taitelijan nimeä en tietenkään muista enää ja taulunkin nimestä vain osan. Sen tärkeimmän osan.


I'm still here
Lähtiessäni Tapiolasta kohti sivistystä jouduin kääntymään takaisin ensimmäisestä bussista, sillä matkakortin arvo ei riittänyt (enkä koskaan pidä käteistä mukanani). Kävelin sitten yhden pysäkinvälin löytääkseni R-kioskin ja sain lipun ladattua ja vihdoin pääsin jollain kaikki maitolaiturit kiertävällä bussilla takaisin Kamppiin, jossa hyppäsin metroon ja menin peräti Kaisaniemeen saakka.

Menin nimittäin vielä elokuviin ystäväni Kristiinan kanssa. Kävimme katsomassa 'Birdman'-leffan, joka olikin varsin hyvä. En tiennyt siitä paljaokaan etukäteen, tarina oli outo ja erinomainen ja aivan mahdottoman upea. Liikutuin siitäkin ja jossain vaiheessa naurattikin. Kannattaa mennä katsomaan, muodostakaa oma mielipide. Minä pidin sen surrealismista.

Nyt menen nukkumaan, sillä lupasin pienimmälle huomenna elokuvareissun. Pä on halkeamaisillaan.



8 kommenttia:

  1. Sä olet sitten nauttinut kulttuuria oikein kunnolla.
    Mä en edes muista koska mä olisin viimeksi käynyt museossa. Taisi olla iloisella 80 - luvulla kun ravasin venäjällä about 4 - 5 kertaa vuodessa. Siellä on hemmetin hienoja museoita ja ennenkaikkea ne esillä olevat jutut ovat jotain mihin sanat eivät riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu.. mä kayn aika paljon ulkomailla museoissa, ne on kivoja. Täällä ei tule käytyä ihan samassa mittakaavassa, mutta sentään joskus.

      Poista
  2. Emma on ihan lempi. Mä kävisin useamminkin. Mun tämän hetken lemppari taulu on juuri saastamoisen säätiön kokoelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mielenkiintoisia töitä esillä nyt. Paljon hienoja ja oivalluksia synnyttäviä teoksia.

      Poista
  3. Tuota leffaa mainostettiin kovasti Espanjan TV:ssä, mutta harmi, sitä ei näytetä (ainakaan vielä) Lahdessa. Suunnittelen leffakäyntiä teinin kanssa ensi viikoksi, kun mies on Turkin ihmeitä ihmettelemässä.
    Toinen kovasti mainostettu leffa on "Into The Woods", mutta eipä näy sitäkään. Mä olisin halunnut nähdä Johnny Deppin sutena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Into the woods tulee vasta helmikuun loppupuolella, jos muistan oikein. Itsekin haluan nähdä sen. Samoin haluan nähdä Mortdecain, vaikka sitäkin on moitittu kovasti.

      Poista
    2. Mordecaita mäkin ensin mietin, mutta ESS:n antama yksi tähti sai mut toisiin ajatuksiin.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)