maanantai 15. syyskuuta 2014

Vesiterapia

Aloitin päivän pulahtamlla altaaseen ja ilokseni huomasin, että huolimatta kesän kevyemmästä uimisesta pääsin peruskilometrini 32 minuutissa. Hallissa oli aika tyhjää ja sain koko radan itselleni kolmen kierroksen jälkeen. Naapuriradalla uiva vanhempi herra tervehti, olemme jo pari talvea uineet naapuriradoilla.

Uinnin jälkeen käväisin kysymässä kirjastosta olisiko kolmaskin tenttikirja jo ilmiintynyt sinne ja olihan se. Nyt pääsenkin lukemaan ihan urakalla! Jee!


Töihinkin ehdin ja istuin jopa iltakasiin asti. Onneksi oli suht hiljaista ja ehdin tehdä ensimmäisen osion tiedonhakutehtävistä suurin piiretin. Pitää vielä kirjoittaa se puhtaaksi ja selvitellä hiukan sitä, miten löysin vastaukset.

Tilasin luuriini hienot kuoret eräältä RArmyn jäseneltä, nyt voin jo julkisesti tunnustaa olevani RA-fani :P Jostain syystä olen tämä vuonna ollut erityisen ihastunut sekä hotpinkkiin että fuksiaan. En tiedä yhtään, miksi. Kummallista.

Päivän kuvahaaste oli 'Remember' ja koska en millään keksinyt mitään, niin tässäpä kuva viimeisltä aamulta Oahulla juuri auringon noustessa, kun käppäilimme kohti lentokonetta. Minusta aika onnistunut kuva ollakseen luurin kameralla otettu.


Loppuun vielä joku piisi. Vähän aikaa ajattelin laittavani päivän korvamadon, mutta kun sain sen juuri pois.. Onneksenne en löytänyt sitä tähän hätään, joten saatte Alkaline trion piisin (joka on varmaan ollut täällä ennenkin). Tämä on minulla luurisa soittoäänenä, että jos kuulette jossain metroasemalla tjsp niin tiedätte..


4 kommenttia:

  1. Vesiterapia perustuu siihen, että vedessä keho joutuu puristuksiin, täten ylimääräinen paine purkautuu korvien kautta hiljalleen ympäröivään ilmatilaan. Samaan aikaan kuuluu pieni piiiiiih. Puolessa tunnissa ihmisestä tulee kuin uusi.

    VastaaPoista
  2. Hesus sentään. Mun oli pakko kuukkeloida tuo RArmy mutta olisihan se pitänyt arvata :D
    Kävin oikein tumbrl:n sivustolla katsomassa sitä kuvien paljoutta...ei hyvä päivää :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeeöööhh.. mä olen vähän huolestunut, et mitähän kuveja sä olet löytänyt :D

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)