keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Puoli viikkoa

Puoli viikkoa on taas vilahtanut. En ole jaksanut iltaisin juuri kirjoittaa tänne, varhaiset aamut tappavat minut. Tarkoitan siis sitä, että pojat ovat menneet kasiin koko viikon ja koska lähden yhtämatkaa pienimmän kanssa, joudun heräämään aikaisin ja niin edelleen. Pidän työssäni nimenomaan tästä kaksivuorosta, jota teen/olen tehnyt yli 20 vuotta. Olen kokeillut tarpeeksi normaalia työpäivää, jotta tiedän sen olevan minulle sopimaton pitemmän päälle.

Kävin tänään lounaalla työpaikkasuhteeni kanssa ja meillä oli oikein rattoisaa. Hänen onnekseen ja minun epäonnekseni hän ilmoitti saaneensa opiskelupaikan ja suorittaa siis ensi talven kuluessa opettajan pätevyyden muiden tutkintojensa jatkeeksi. Toki olen hyvin tyytyväinen hänen puolestaan, mutta samalla hiukan mietin miten selviän ensi talvesta ilman häntä. On ollut ilo silloin tällöin poiketa vaihtamaan muutama sana mistä milloinkin, nyt en voi sitä tehdä enää.

Toinenkin asia, josta tulin todella iloiseksi tänään; nimittäin kolleegani meitä pienemmästä organisaatiosta oli Tukholman Kulturhusetissa kuuntelemassa Neil Gaimanin haastattelua. Olisin niin halunnut itse päästä sinne, sillä Gaiman on suosikkikirjailijoitani, mutta tajusin asian liian myöhään enkä siten siis päässyt Tukholmaan nyt. Mutta on melkein kuin olisin itse ollut paikalla, kun tuttava oli :)

Fairy tales are more than true:
 Not because they tell us that dragon exist,
but because they tell us that dragons can be beaten" 
 Neil Gaiman  (Kulturhuset, Stockholm, 28.5.2014)

Kävellessäni kotia kohti tuulessa ja tuiskussa ja sateessa totesin näppieni olevan niin kylmät, että koko vasen käsi särki. Varsinkin kun pääsin sisälle, auts.

Valitin eräälle tutulle ainaista palelua jne ja hän kysyi onko minulta tutkittu kilpirauhasen vajaatoimintaa. Eipä ole, oireet sopisivat kyllä. Aion syksyllä ottaa asian esille työterveydessä, en viitsi nyt kolme viikkoa ennen lomaa alkaa siihen ruljanssiin.

Löysin erästä linkkiä seurattuani erinomaisen mielenkiintoisia palapelejä.. taidan paneutua niihin loppuviikon :P Loppuun vielä piisi, joka silloin tällöin soi päässä. Varmaan ne lohikäärmeet.




2 kommenttia:

  1. Mä taidan arvata mitä ne palapelit on... :D
    Kylmyys ei todellakaan naurata ja jos ei ois pakko, niin en liikkuis pirtistä ennen kuin mittari on päälle +20 asteen. Nih.

    Koitahan jaksaa ♥

    VastaaPoista
  2. Uskon, että arvaat :D

    Joo, Suomen kesä. Lyhyt mutta vähäluminen, kuten appiukko sanoo.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)