lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lavvantai

Eilen meni tuskassa. Joku pöpö iski, luultavasti sama joka on kiusaanut keskimmäistä koko viikon.

Torstai-iltana kävin keskimmäisen ja pienimmän kera katsomassa Kaupunginteatterin Tarzan-musikaalin ja täytyy sanoa, että se onnistui yllättämään iloisesti. Näyttelijät osasivat laulaa, äänet kestivät ja he olivat jopa erinomaisen uskottavia isoina apinoina. Erityisesti pidin isä-gorillasta ja Tarzanina meidän näytöksessä ollut Saska Pulkkinen oli syötävän söpö (surffarinvartaloineen). Hupaisaa oli, että kaikilla apinoilla + Tarzanilla oli samanlaiset Vibramin 5-finger-tossut, kuin miehellä ja isommilla pojilla ja jotka on erinomaisen mukavat jalassa (varsinkin jos niittää kaisloja järvestä).


Eilen tosiaan oli heikko olo, imuroidessa taloa mietin hetken pökertymistä mutta se meni ohitse. Illalla mittasin kuumeen, mutta olikin vain alilämpöä. Se on mulla ihan normaali ilmiö varsinkin jos yritän sairastua. Siinä kun muille nousee kuume, mulla laskee alle 36:n asteen. Oireet on samat.

Tänään olo on ollut parempi. Luin Tuntemattoman loppuun ja olen saanut toisesta sukasta kantapään valmiiksi. Luultavasti saan huomenna sukan valmiiksi ja pääsen lähettämään tuon parin jonnekin.

Huomenna aion selättää Saarikosken, siis kirjan. Luultavasti pitäisi lukea vielä tiistain luentoa varten Märta Tikkasen 'Vuosisadan rakkaustarina'kin. Jos vain jaksan.

Laitankin tähän Saarikosken kauneimman runon, siis minun mielestäni kauneimman. Tämä on se, johon aina palaan. Yllättäen se on juurikin tuossa tenttikirjassa :P

minä rakastan sinua
niinkuin vierasta maata
kallioita ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua

(Pentti Saarikosken kokoelmasta Mitä tapahtuu todella?)
 
 
Allaoleva piisi Tarzanista on soinut nyt pari päivää päässä.
 
 

2 kommenttia:

  1. "....sukan valmiiksi ja pääsen lähettämään tuon parin jonnekin."
    Sä olet ihan ykkönen! <3
    Koitahan parannella itseäsi ja ota muutenkin rennosti kun on kesä tulossa ja kaikkea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan saanut valmiiksi vielä, mutta ei siinä enää kauaa mene.
      Huomenna pääsen vihdoin taas uimaan.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)