keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kepeästi keskiviikkona

Taas yksi päivä lähempänä joulua ja Hobittia. Tuskin maltan odottaa!

Maanantai-ilta tein oikealle ranteelle jotain. Tarkoitus oli siis hieroa sitä, mutta se jotenkin 'sävähti' ja siitä lähtien sitä on särkenyt. Nyt kipu on sen verran jatkuva, että otan huomenna mukaan tukirannekkeen, jonka hankin jännetupentulehduksen aikoihin monta vuotta sitten. Jos tämä jatkuu vielä ensi viikolla, menen työpaikkalääkäriin. Naapuritaloon. Liian pitkä matka :P

Nyt illalla tein Rocky Road-suklaata, yhtäkkiä päivällä ajattelin ilahduttaa kotiväkeä sillä. Ihan hyväähän se on, mutta järjettömän makeaa. Meinasi iskeä paha olo, kun sokerit nousi niin nopsaan. Oli pakko syödä pari juusto-metwursti-ruikkaria. Vähän helpotti.



Väkersin myös eläkkeellejäävälle työkaverille kortin, kahvitilaisuus on huomenna. Vaikein osuus on keksiä sopiva aforismi. Lopulta löysin tämän vanhan Minna Canthin sanonnan:

Hullu työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin. Mutta työ se sentään on hauskinta elämässä – ei siitä mihinkään pääse. 

Loppuun piisi, joka soi erään kuppilan tupakkaterassin kajareista ravatessani metrolle. Tiesittekö muuten, että yhtyeen nimi tulee soittajapoikien liikkaopettajan nimestä? Tämän kertoi veljeni joskus, hän näitä enemmän kuunteli :)


12 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä nameja, oih! Hyvä biisi, nam!

    VastaaPoista
  2. Helvetin hyvä biisi ja muutenkin tykkään bändistä mutta noiden Rocky Road -suklaapalojen esittely oli sellainen rikos että siitä on jopa maininta Geneven sopimuksessa. Älä siis ihmettele jos aamulla on nenän jälkiä huushollin joka ikkunassa - se olen minä ja pahat mielessä!
    Oikeesti, arvaa rupesiko tekemään mieli kun nämä Lyricat pistää muutenkin ravaamaan jääkaapilla vähän väliä. Argh. Nainen, tulen ja annan sulle isän kädestä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi... ja nyt on se postin lakkokin, ei auta laittaa tulemaan. Anna pois ;)

      Poista
    2. No joo, yö meni fantasioiden sun suklaista mutta arvaas mitä?
      Sinä kun olet kiinnostunut eräästä aiheesta ja matkustamisesta, niin ajattelin tuoda sulle tälläisen linkin ikään kuin aamun lahjaksi. Käy tsekkaamassa niin ties vaikka polkusi veisi sut Berliiiniin ja näkisit ennakkoon jotain mukavaa (vähän kiire mutta huomasin tän vasta aamulla):

      http://www.kilpailumaailma.com/2013/11/voita-matka-uuden-hobitti-elokuvan-naytokseen-berliiniin/

      Poista
    3. Voi kiitos, kulta. Valitettavasti mulla on tentti just 9s päivä, en näe armasta.. Ystävän kanssa tästä jo puhuttiin, hän kun on Smaugin (ääni)näyttelijään kovin ihastunut, mutta hänkään ei pääse tuonne. Elämä on :/

      Poista
  3. Kiitos mainoksesta ja kuvahan sut paljasti. Mä en vaan ole oikein perillä noista jutuista enkä tiennyt että kuka puhui ja tarkotti ketäkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on sellaista, kun tunnetaan pitkältä ajalta osan kanssa ja puhutaan yhdestä, joka oli aiemmin ihan kiva, mutta nykyään vain loukkaa toisia palstailijoita naapuripalstalla.

      Ja pitäähän sua mainostaa, varsinkin kun Legis on kans Hiljaisten salien naisia :D

      Poista
    2. Niin, kait se on aika paljon sisäpiirin asioita joista ei äkkinäinen tajua mitään. Kiitosta vielä kerran ja täytyyköhän sitä Legistä ruveta vakoilemaan niin näkee mikä se on naisiaan :D

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)