maanantai 7. lokakuuta 2013

Raunioruntti

Ihan teidän kiusaksenne laitan otsakkeeksi erään pikkulinnun nimen savolaisittain äännettynä. Iisalmenmummini sitä kutsui noin ja nyt Aho romaanissaan. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen pohjoissavon oma sana sievälle pikkulinnulle, joka paremmin tunnetaan nimellä kivitasku.

Tänään lueskelin jälleen Amppareita (netin paras uutissivu, jos ette tiedä) ja sieltä menin jotain kautta lukemaan Metro-lehden kolumnin. Se oli minusta jokseenkin hyvä, vaikken edelleenkään ymmärrä ihmisen viiden perustunteen olevan pelko, suru, viha, ilo ja inho. Melko negatiivista vai? Mutta eniveis piti kertoa anekdootti viime syyslomalta. Olimme Lontoon kaupungissa ja siinä maailman maineikkaimmassa tavaratalossa eli Harrodsilla. Käppäilimme jouluosastolla, sehän on siellä aina paikoillaan ja katselimme mitä löytyy. Pienin katseli lasipalloja ja tietysti tipautti yhden, joka meni tuhannen säleiksi lattialle. Menin hakemaan myyjän ollen melko varma, että pääsen maksamaan tästäkin huvista, mutta myyjä vain lakaisi tyynesti ja hymyillen(!) sälät pois lattialta pienimmän ulvoessa vieressä. Olin hämmentynyt, mutta en nolo saati että olisin hävennyt. Olen nimittäin huomannut, etten nolostu tai häpeä enää juuri mitään. Kaikkein vähiten siitä, jos lapsen kanssa sattuu jotain pöljää.

Tässä töistä ja luennolta saavuttuani pikaisesti vilkaisin uutisotsikoita ja totesin, että onpa onni, etten ole Helsingin Pelastuslaitoksella töissä. Siellä on pitänyt kiirettä. Sörkassa joku jäi metron alle (oli tajuissaan kun viety amppariin :/), joku tippunut mereen Kaivarissa ja asunto palanut Töölössä. Ihan noin kaiken muun kivan lisäksi. Juu, ei käy kateeksi oikeasti. Poikaparat.

Siitä piti vielä mainita, että pienimmällä oli tänään ensi kertaa luokkakaveri  vieraana. Minusta oikein kiva juttu. Kotiin tultuani kysyin pienimmältä, mitä olivat tehneet. Tuo vastasi 'pelasimme shakkia'. Voi elämä.. lapseni eivät todellakaan ole minun. 

Nyt taidan mennä koisimaan. Viime yön viisi tuntia kaipaavat jo seuraa. Loppuun suosikkini Bunny Movies-klipeistä. Arvatkaa vain miksi (vihaan kys. leffaa) :P


6 kommenttia:

  1. Minäkin välillä ihmettelen mitä avaruusolentoja kasvatan. Savolaisjuurtesi kunniaksi kerron, että kun eilen koitimme saada dvd:tä pyörimään ja vanha laitteemme jurnuttu ja jurnutti eikä meinannut lukea. Kuopus tuhahti siihen, että "tässähän menee aikaa kuin keskikokoisen kalakukon teossa!"

    Multa loksahti leuka, mutta kuulin sitten, että Jukka Parkkisen Karhukirjeitä oli sielläkin takana ;-)

    VastaaPoista
  2. Itse olen kerran Harrodsilla lentänyt päistikkaa naamalleni, kun lattiassa oli matonreuna kääntyneenä ylös. Paikalle saapui välittömästi kolme kappaletta myyjiä ja yksi ensiapulaukun kanssa. Minulle ei käynyt kuinkaan(joku mustelma), mutta sain heiltä aidot brittiläiset pahoittelut ja kutsun leivoskahville. Niinpä söin heidän kahvilassaan upean leivoksen kahvin kera ja hymyilin tyytyväisenä;)

    VastaaPoista
  3. Maailmalla on toinen meno kuin täällä kotosuomessa missä kohta veloitetaan pelkästä katselemisestakin. Muutenkin suomalaisessa asiakaspalvelussa olisi paljon parantamisen varaa ja tuollaisella hymyllä on uskomaton voima, sellainen johon ei mikään mainoslause kykene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Joskus täällä kotimaassa on kyllä niin venäläinen asiakaspalveluhenki, että sitä aivan pöyristyy (varsinkin itsekin as.palvelijana).

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)