lauantai 8. joulukuuta 2012

Piukka perjantai

Harvoin osuu tällaisia päiviä kohdalle, mutta tänään oli sen verran hommia, että hyvin olisivat riittäneet parillekin päivälle.

Aamusta imuroitsin talon, koska ystävä oli tulossa visiitille. Hän on sen verran alkeerinen kissoille, että alkaa muutaman tunnin päästä tulla hengitysvaikeuksia ja ajattelin, että liikojen karvastojen poisto talon sisäpuolelta auttaisi. No, juttelimme ystävän kanssa kolmisen tuntia ja hänen lähdettyään väänsin parit makaroonilaatikot.

Taloutemme nuoret miehet nauttivat toisen laatikon kokonaan (minä ja mies saimme pienet annokset) ja sitten aloitimme piparisavotan. Kolme tuntia siinä meni, mutta minä ja pienin urheina jatkoimme hamaan loppuun saakka. Isoveljet hyytyivät jo ennen puoltaväliä.

Vähän alkoi jo väsyttää saadessani keittön kasattua, mutta veljeni kilautti tonttujen logistiikkaongelman jatkuneen tänäkin vuonna ja ajelimme sitten hakemaan pienimmän joulupaketin, veljeni on hänen kummisetänsä. Veljeni nimittäin lähtee ensi viikolla vaimonsa kera Meksikoon, kuten jo kymmenisen vuoden ajan ovat joulua viettäneet. Me puolestamme toimitimme veljeni syyskuisen 50-vuotislahjan eli viskipullon hänelle.

Samalla tapasimme ihanan kisuvauvan. Hän oli vain viisi viikkoa vanha suloinen pieni abessinialaistyttö. Veljeni vaimolla on nuita ja myös singapura-kissoja. Niistä en niin välitä, mutta abessinialaiset ovat kauniita ja tämä olio oli vielä niin ihanan vauvanpullero. Kaksi nuorinta poikaa leikitti raukan ihan väsyksi, esikoinen ei jaksanut lähteä kisulia katsomaan. Kotimatkallamme esikoinen jo soitteli, että mihin jäimme. Onneksi olimme jo melkein kotona, oma katti kaipasi ruokaa ja olimme sitä poikenneet hakemaan.

Kotosalla joimme vielä iltakahvit, hyvin myöhäiset sillä kello oli jo yli kymmenen. Onneksi huomenna on lauantai. Nyt menen vielä pakkaamaan piparit talteen tai niistä ei ole mitään jäljellä huomisaamuna.

Nukkukaa kauniisti.




3 kommenttia:

  1. No sulla on ollut todella tehokas perjantai, onneksi tänään on lauantai. Mun on kyllä pakko mennä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä leivällä pitää olla muutakin kuin ylähuuli. Minä vaihdoin muutama vuosi sitten työpaikkaa siksi, että halusin olla viikonloppuisin perheen kanssa.

      Poista
    2. Se on ollut hieno veto, kaikkea kun ei voi mitata rahassa.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)