sunnuntai 12. elokuuta 2012

Viinissä

Join eilen illalla leffaa katsoessa kolme lasillista viiniä, punaviiniä. Valkoista en enää juokaan, vaikka aikoinaan pidin siitä huomattavasti enemmän. Minulla on erittäin huono viinapää, ollut aina, ja viimeksi olen juonut mitään holillista jouluna. Enkä ole edes absintti - ei kun absolutisti.

Turha varmaan mainitakaan, että olin aivan tillintallin.  Onnistuin lukemaan pienimmälle iltasadun suht hyvin, mutat sen jälkeen viini alkoi pyrkiä takaisin valoa kohti (minkä aikeen sentään onnistuin estämään) ja sitten nukahdin kirjastohuoneen/esikoisen huoneen sohvalle. Noloa.

Muistin ennen nukkumaanmenoa (sitä varsinaista) ottaa muutaman särkylääkkeen ja join rutkasti vettä, myös yöllä. Aamulla olikin kamala nälkä eikä yhtään huono olo. Mutta kylläpä pääsikin yllättämään tuollatavalla takavasemmalta!


2 kommenttia:

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)