Eilen aamulla menin poikien huoneeseen katsomaan, ovatko jo hereillä, kun oli kummallisen hiljaista. Meillä siis Pienin ja Keskimmäinen nukkuvat samassa huoneessa. Keskimmäinen luki ja Pienin siivoili kirjahyllyään. Innostuneena selitti mitkä tavarat ovat 'säästetään' kasassa ja mitkä 'pois heitettävissä'. Meinasin suorastaan pökertyä moisen innon edessä.
Siivoilimme sitten yhdessä Pienimmän kera hyllyn loppuun ja aloitimme toista hyllyä. Asettelimme Aku Ankan taskukirjat numerojärjestykseen ja sepä näyttikin hauskalta. Jätimme lopulta pikkuautolaatikot ja junaratalaatikot tälle päivälle. Nekin hoituivat nopsaan loppujen lopuksi, kun kippasimme kaikki nurin lattialle ja heitimme risat roskikseen ja osan 'muualle meneviin'.
Loppujen lopuksi hieman kyllä kimpaannuin Keskimmäisen ja Esikoisen pelaamisaddiktioon ja keuhkosin hetken tiskikoneesta. Kaikki tuli hoidetuksi :)
Olemme ristineet Miehen työkaverin Herra Palaveriksi. Kuulemma hän saattaa osallistua kolmeenkin palaveriin yhtäaikaisesti. Tiistaina Mies jo huokaisi aamusta surkeana, että Herra Palaveri on lomalla ja tullee töihin palaveeraamaan.
Tiistai-iltana Mies palasi töistä. Kysyimme miten palaveri oli mennyt. Kuulemma Herra Palaverista ei ollut kuulunut pihaustakaan. Hän oli ilmeisesti joutunut luonnon armoille ja sähkö- sekä puhelinmottiin :P Mies oli kovin tyytyväinen työpäiväänsä, oli ehtinyt tehdä ihan oikeitakin töitä kun ei tarvinnut palaveerata turhista.
Puolipakosti olen alkanut seurata Aatamin ja Saulin rakkaustarinaa erään ystävän hurahdettua heihin täysin. Ovathan pojat kumpikin söpöjä, mutta eipä minulla ollut aavistustakaan Saulista ennen tätä, kun en ole koskaan BBtä seurannut. Aatamin sentään tiesin jotenkuten, koska tuppaan lukemaan Yahoon uutisten otsikoita odotellessani postilootan aukeamista.
Jokatapauksessa olin iloissani Saulin perheen puolesta heidän saadessaan vävypojan tänne viettämään joulua ja sitten aamulla luin otsakkeet. Voi venäjä, että otti pannuun. Eikö pojat nyt olisi voineet nujakoida jossain muualla kun keskustassa? Vaikka Saulin kototalon takapihalla, vaikka sielläkin olisi varmaan joku paparazzi väijynyt. Tonttupipo päässä.
No, ehkä se siitä ja asia on selvitetty. Sen verran tiedän noista piireistä, että tuppaavat olemaan kovin mustat sukat jalassa nuo. Ehkäpä kaikki menee hyvin sittenkin. Eikä ystävänikään tarvitse pelätä :P
Tosin itse jetlagissä kävelin lasiseinää päin, niin että sälähti. Onneksi ei mennyt rikki.
Olin alakoulun joulujuhlassa pienimmän kanssa, katselimme kun keskimmäinen lauloi luokkansa kera 'Kolme yötä jouluun'. Juhla oli perinteinen Tiernapoikineen ja Evakeliumeineen.
Paitsi, että enkeli repesi totaalisesti jännityksen takia kun piti kertoa ilosanoma. Varsin iloinenhan se sitten oli, kun kaikki alkoivat nauraa. Ensin toiset enkelit ja sitten paimenet ja lopuksi yleisö. Tavallaan oli kamalaa, kun nauratti vaikka samalla oli myötätuntoinen sen enkeliparan takia :)
Loppujen lopuksi enkeli pääsi repliikkinsä loppuun, lammas kaiveli nenäänsä ja paimen huusi: 'Aplodeja!' poistuessaan.
Voin kuvitella enkelin kuulevan tästä loppuikänsä :P
Lähetin joulukortit ajoissa, jopa päivää ennen. Kuten aina, laitoin nytkin jokaiseen korttiin poikien yhteiskuvan (vaikka esikoinen onkin jo muutaman vuoden murissut). Kirjoitin omin pikku kätösin joka korttiin joulutervehdyksen.
Tänään sain tekstarin miehen sedän vaimolta. Siinä kerrottiin suoraan, mitä mieltä hän on moisesta kortista ja kaiveltiin vielä vanhoja (joista minulla eikä miehellä ollut aavistustakaan, mitä mahtoi tarkoittaa). Myönnän, etten ehtinyt ajatella ennen kuvan liimaamista. Olen pahoillani, että heidän tyttärensä kuoli marraskuussa.
Siltikin ajattelin, että edes se tervehdysosio olisi ilahduttanut heitä, että joku ajattelee heitä. Näköjään ajattelin väärin.
Heidän ei tarvitse pelätä enää ensi jouluna tai sitä seuraavina joulukorttiamme. He eivät sitä tule saamaan. Pitäkööt tunkkinsa.
On kyllä aivan pakko vielä kirjoittaa eilisestä keikasta Tavastialla. Siis Siekkarien keikasta, jota olin katsomassa.
Se oli SÄKENÖIVÄ. Ismo lauloi niin kauniisti ja Orman kitara räytyi. On upeaa seurata ihmisiä, joilla on suuri lahja, kuinka he käyttävät lahjaansa oikein iloksi ja voimaksi kaikille. Sitä eivät sanat riitä kertomaan.
Taas yksi teini-iän trauma purettu. En nimittäin päässyt koskaan minkäänlaisille keikoille, en edes Kaivariin :P
Hyvä idea näin väsyneenä, eikös? En muutenkaan ihan hirveästi jaksa radiota kuunnella, joten nyt varsinkin tuntuu ne mainoslöpinät tökkivän ihan urakalla. Aikoinaan (ennen nettiä) kuuntelin radiota suht paljonkin. Esim. aamulla ennen töihinlähtöä kuuntelin uutisia, sillä lehteä meille ei ole tullut noin 20:een vuoteen. Sitten se vain jäi, osittain silloisen työpaikan vuoksi, kun koko päivän kuunteli tauotonta taustameteliä niin ei enää jaksanut kuunnella yhtään mitään kotona.
Aina välillä kokeilen, jos sittenkin jaksaisin... Mutta ei, radio ei enää ole minua varten. Mieluummin kuuntelen omia levyjäni tai hiljaisuutta tai Juutuubin piisejä.
Paras keino tappaa päänsärky on syödä Turkinpippureita ja kuunnella Rammsteinia täysillä. Nam.
Luulin tehneeni riittävästi tunteja sisään ensi viikon kahta plussavapaata varten, mutta en ollutkaan. Kuten tavallista, olin laskenut väärin. Siitä johtuen istuin eilen puoli yhdeksästä seitsemään töissä. Eikä edes ollut mitään järkevää tekemistä vaan ensin kirjoitin omat joulukortit valmiiksi ja sitten surffailin ympäriinsä saadakseni tunnit täyteen. No, eipä se vielä loppunut, vaan jotta ei tulisi aika pitkäksi tai muita vapaa-ajankäytön ongelmia, on tänään viimeinen vesijumppakerta. Sinne on melkolailla pakko mennä, sillä edelliskerralla olimme partion lupauksenannossa ja viime tiistaina tuijottelin Haloskaa töllöstä.
Huomenna olen menossa kahden nuoremman pojan kera katsomaan Pähkinänsärkijää (juu, ajattelin sivistää lapsiani) ja torstaina on vihdoin Ismo... eikun Siekkarit Tavalla. Jos perjantaiaamun näen, niin hyvä on. Siitäkin päivästä pitäisi varmaan selvitä jokseenkin kuosissa jos töihin raahaudun.
Jotenkin mulle käy yleensä näin; ensin kalenteri on aivan typöyhjä ja sitten se yhtäkkiä täyttyy kaikenlaisesta menosta yms. Eihän tässäkään varsinaisesti olisi mitään ongelmaa, jos tuo halvatun joulu ei olisi tulossa jo ensi viikolla, mistä syystä pitää saada joulukortit vielä kuoriin ja postiinkin. Voi elämä.
Onneksi kohta on lauantai ja sunnuntaikin. Voisin saada viimeiset lahjat valmiiksi. Tip Tap.
Suurin lahja olisi ystävän miehen tervehtyminen.
Olemme lähdössä Tukholmaan laivalla ja sää saattaa olla tuulinen. Saa nähdä. Minä voin pahoin joka tapauksessa, kuten aina laivalla.
Matkapahoinvointitaipumukseni aiheuttaa lievää huvittuneisuutta ympäristössä, minusta ei ole ollenkaan hauska vihertää oli kyseessä lentokone, bussi tai laiva (soutuvenettä suurempi). Autossakin tulen helposti pahoinvoivaksi, jos joudun vaikka lukemaan karttaa liikkuvassa autossa. Onneksi on navigaattorit ja tomtomit. Autossa minun on pakko nähdä tie, samoin kuin aikoinaan Iisalmenmummini. Bussissa ja ratikassa en pysty istumaan selkä menosuuntaan päin, sen sijaan metrossa sillä ei ole vaikutusta.
Nyt olen varautunut akupunktiorannekkeilla, kuten jo muutaman vuoden ajan lentomatkaillessa. Ne toimivat minulla, vaikka moni väittää pelkäksi placebovaikutukseksi moisia. En halua syödä apteekin pahoinvointilääkkeitä, sillä niiden vaikutusaikana ja pari päivää vielä jälkeenpäin olen aivan valmis tappamaan kenet tahansa paljain käsin jos vain nenän asento vaikuttaa siltä, että niin pitäisi tehdä. Akurannekkeet siis säästävät sekä perhettä että minua :P
Viimeksi tullessamme Helsinkiin sekä minä että ystävätär ja lisäksi pienin kävimme kesken aamiaisen yökkäämässä. Finnjetillä puolestaan syöskyin suoraan ruokapöydästä hyttiin oksentamaan, mutta se laiva olikin varsin keinuvainen muutenkin.
Eräs veljistäni toimi aikoinaan merimiehenä Effoalla, tosin meillä on eri isät...
Olisikohan mukavaa, jos kaulan keskellä olisi timantti? Luulen, että minua ainakin se saattaisi häiritä. Mokoma terävä kivi raastaisi esimerkiksi aina nukkuessa tyynyyn. Paidankaulukset jäisivät siihen kiinni, puhumattakaan kaulahuiveista. Aika ikävä olisi moinen.
Johanna Tukiaisella on sellainen. Ainakin hänen uusimman blogikirjoituksensa mukaan. En kyllä ymmärrä, millä lihaksilla kys. henkilö on joskus voinut saada ylioppilaspapereihinsa L:n keskiarvon (jos muistan oikein). Toisaalta eipä ihan hirveästi jaksa kiinnostaa.
Sitäkin tässä joutessani pohdin, tietääkö Tuksu GOOMin olevan yksi pahimmista ryyppäjäisjuhlista Yliopistoissa. Ainakin GOOM-risteily on kuulemma sellainen, että laivasiivojatkin oksentavat sen jälkiä korjatessaan. Luulisi heidänkin olevan kumminkin aika kovettunutta porukkaa.
No jaa, hällä väli. Enää puolitoista tuntia kotiinpääsyyn. Tuskin maltan odottaa.
