Kävin tänään Espoossa. Voin kertoa, että edellisestä kerrast aon aikaa aika helkkaristi ja nyt oli kyseessä työpaikan virkistysretki Emma-museoon.
Museo oli ihan mielenkiintoinen ja seura oli mukavaa, mutta Espoo.. anteeksi nyt, mutta kyllä Espoo on mielentila, josta en tykkää.
Itse näyttely (Saastamoisen säätiön kokoelmat) oli mielenkiintoinen ja kerrankin jopa nautittavaa nykytaidetta. Otin pari kuvaakin, vaikken tiedä olisinko saanut (tosin otti siellä yksi koululuokkakin kuvia).
Aina silloin tällöin taide (kuvataide, baletti, elokuva jne.) saavat minut hurmioitumaan ja liikutun. Tällä kertaa sen aiheutti yksi taulu, joka ei vaikuta kovin kummoiselta näin, mutta läheltä katsottuna se oli juuri minuun iskevä. Taitelijan nimeä en tietenkään muista enää ja taulunkin nimestä vain osan. Sen tärkeimmän osan.
I'm still here
Lähtiessäni Tapiolasta kohti sivistystä jouduin kääntymään takaisin ensimmäisestä bussista, sillä matkakortin arvo ei riittänyt (enkä koskaan pidä käteistä mukanani). Kävelin sitten yhden pysäkinvälin löytääkseni R-kioskin ja sain lipun ladattua ja vihdoin pääsin jollain kaikki maitolaiturit kiertävällä bussilla takaisin Kamppiin, jossa hyppäsin metroon ja menin peräti Kaisaniemeen saakka.
Menin nimittäin vielä elokuviin ystäväni Kristiinan kanssa. Kävimme katsomassa 'Birdman'-leffan, joka olikin varsin hyvä. En tiennyt siitä paljaokaan etukäteen, tarina oli outo ja erinomainen ja aivan mahdottoman upea. Liikutuin siitäkin ja jossain vaiheessa naurattikin. Kannattaa mennä katsomaan, muodostakaa oma mielipide. Minä pidin sen surrealismista.
Nyt menen nukkumaan, sillä lupasin pienimmälle huomenna elokuvareissun. Pä on halkeamaisillaan.
Eilen olin tosiaan kotona pienimmän kanssa ja illalla käväisin kääntymässä hammaslääkärissä. Kruuunu on taas paikoillaan ja tarkistuskerta sovittu parin viikon päähän.
Tänään menin töihin ja oli jotenkin hankala päivä. Onneksi ihana (työ)kaveri kävi sopivasti lounasaikaan, joten juttelimme samalla kun söimme. Muuten päivä matoi kuin jäätynyt lapamato eteenpäin.
Huomennakin pitää kiirettä. Aamulla menen kampaajalle, sitten Tapiolaan WeeGee-museoon (meinaan aina kirjoittaa WeeCee..) työkavereitten kanssa ja sen jälkeen vielä leffaan ystäväni kanssa katsomaan 'Birdman'ia. Huhhuh.
Tänään twitterissä joku arabisysteemi alkoi seuraamaan minua, mutta blokkasin sen heti. Ihan siksi, etten kaipaa mitään epäilyjä jostain kannatusjäsenyydestä, kun menemme seuraavan kerran Amerikanmaalle. Jenkit ovat kovin vainoharhaisia tällaisista.
Kävin töissä kääntymässä. Pienin on sairas ja lisäksi olin pyörtyä päästessäni vihdoin työpaikalle. Sama tietysti kotiin tullessa. Joku pöpö tämä nyt on, enkä yhtään tykkää.
Ostin kaupasta HopeaToffee-patukoita, ne näyttivat aika samanlaisilta kuin silloin kauan sitten. Ikävä kyllä ne myös käyttäytyivät samoin. Amalgaamin sijasta irtosi vain kruunu, joten pääsen huomenna moikkaamaan hammaslääkäriäni. Toivottavasti ainakin.. Huokaus.
Nyt aion vetäytyä hetkeksi sohvalle juomaan teetä ja neulomaan. Voisin samalla katsoa jotakin metkaa. Allaoleva piisi kuuluu samaan ikäluokkaan kuin BlackPete ja oikeat merkkarit. Voi niitä aikoja.
Ainiin, sain tämän vuoden ekasta tentistä kakkosen. Olen erittäin tyytyväinen.
Sain opiskeluhomman valmiiksi lauantaina, mutta yrittäessäni ladata sitä palautuskansioon tuli virusilmoitus. Muunsin tiedoston toiseksi ja sama juttu. Ajelin virusskannauksen omalla koneella yötä myöten (kaikki mahdolliset) ja yritin sunnuntaina uudestaan. No ei mitään. Tässä vaiheessa pari opiskelukaveria kyseli keskustelualueella saavatko muut palautettua ja sanoin, etten saanut. Tänään sitten ohjaava henkilö sanoi, että hän oli testimielessä kokeillut toisen kurssin palautusta eikä se onnistunut eli siellä pääässä oli jokin ongelma. Lähetimme tehtävän hänelle sitten s-postitse. Huhhuh.
Katsoin lauantai-iltana kahden pojan kanssa elokuvan 'Into the storm' (=Myrskyn silmässä). Voi hyvänen aika, että se on huono :/ Tai siis ainut hyvä asia siinä on WetHotDad.. eli Richard, muta ei hänkään ihan yksinään pysty elokuvaa pelastamaan :D
Eilen alkoi vatsassa kiertää mukavasti ja juoksinkin sitten vessassa koko päivän. Tänään olen ollut kotona, hiukan heikko olo vielä, mutta kyllä se tästä. Nyt vain pienin valitti vatsaansa.. En voi huomenna jääd kotiin ja mies menee Tapiolaan asti, onneksi esikoisella on koeviikko ja tulee siis puoliltapäivin luultavasti kotiin. Minäkin luultavasti voin lähteä hiukan aiemmin töistä. Jee.
Olen viettänyt tätä sairaspäivää katsomalla telkkaria ja neulomalla. Aloitin aamun Royal Shakespeare Companyn Macbethin tv-versiolla eeh.. erään ylläolevan henkilön vuoksi. Yllätyinkin iloisesti vilkaistessani imdb:tä, sillä Macbethin näyttelijä onkin näytellyt Hobitissa Throria eli Thorinin iskää. Hupaisa sattuma. Jatkoin klassikon jälkeen True detectivellä, joka on ärsyttävästi Areenassa aina kaksi uutta jaksoa kerrallaan. Räyh. Tämä on se syy miksi katson sarjat yleensä kokonaisina, ne nimittäin tuppaavat jäämään kesken muuten.
Äitini on ilmeisesti tervehtymässä, yritän huomenna soittaa jos olisi jo päässyt kotiin. Eilen kovasti toivoi sitä, sillä oli jo kovin kyllästynyt sairaalaelämään ja kaikki turvotuksetkin olivat hellittäneet uudella lääkityksellä.
Kissakin alkaa hieman piristyä. Eilen syötin sille katkarapuja ja tänään se jo hiukan pesi korviaan. Ehkä se ei vielä kuole. Olen varautunut pahimpaan kyllä.
Pojat rakensivat tällaisen häkkyrän miehen avustamina ja kauhean tappelun säestäessä (esikoinen nalkutti jatkuvasti jostain pikkuveljilleen).
Loppuun vielä jokin kiva piisi.. mitähän keksisi.. Aah. Ystävä laittoi tämän feissariss akiertävään piisihaasteeseen. Voi niitä muistoja, mitä tähän liittyy :)
Mietiskelen tässä oliko tänään perjantai kolmastoista päivä, mutta eipä taida olla. Vaikka hyvin voisi.
Ensinnäkin Sysi on sairas. En tiedä onko kyseessä ihan vain flunssa tai karvapallo, mutta kissa ei syö. Eilen illalla se ei syönyt edes katkarapuja kuin ihan muutaman. Tosin tänään söi hiukan, kun pienin houkutteli sitä ja istui sitten vieressä harjaamassa kun toinen söi. Sen jälkeen kissa kävi vessassakin onneksi. Se ei myöskään välittänyt pölynimurista juuri ollenkaan, kun imuroin sen vieressä. Yleensä juoksee häntä suorana karkuun vähintään toiseen kerrokseen.
Toisekseen minulla on julmettu migreeni. Söin taas D-vitamiineja maksimimäärät enkä saisi sitä tehdä. Mitäpä siitä, jos luut hajoavat. Migreenin vuoksi kirjoittamisvauhti on hieman hiipunut, olen saanut nyt seitsemäsäs tunnissa vasta kolmisen sivua tekstiä valmiiksi. Onneksi palautuspäivä on vasta maanataina.
Äitini soitteli sairaalasta, hän on siellä nyt sitten viikonlopun yli seurattavana kun sydän vähän reistailee. Eli aina liikkellelähtiessä on tuntunut vasemmalla puolella kivuliaasti, mutta vasta pari viikkoa, että nou hätä. Enpä nyt sitten huolehdi..
Laitoin ruokaa ja iskin jäiset kanankoivet riisin päälle lasiseen vuokaan ja uuniin. Hetken päästä tiskikoneen kimpussa ollut keskimmäinen sanoo, että vuoka taisi haljeta kun vedet valuvat uunin pohjalle. Onneksi tässä vaiheessa mies oli jo kotona, sillä minä en enää jaksanut vaan aloin itkeä. Mies kuivasi uunin ja laittoi uuden ruoan, onneksi koivet oli sentään pelastettavissa. Riisin vaihdoimme uusiin kaiken varalta.
Pienin käväisi kaverisynttäreillä Hoplopissa ja sain hetken kirjoitusrauhan, kunnes tuo palasi ihan märkäpäänä kun oli riekkunut niin kovasti.
Menen lukemaan Soturikissoja pienimmälle, jos sitten vielä hetken jaksaisi kirjoitella (jos silmät toimii).
Tänään menen keskimmäisen kanssa teatteriin katsomaan 'Kiviä taskussa' jo kolmatta kertaa. Minä siis, keskimmäinen ensimmäistä. Jotenkin se on sellainen näytelmä/tarina, joka kestää aikaa ja katsomiskertoja. Aina löytyy uusia asioita.
Mies lupasi viedä meidät ihan perille asti, hän nimittäin menee ostoksille Verkkokauppaan. Hänen kotikoneestaan hajosi kovalevy sen sähkö-onnettomuuden myötä. jei.
Kävin töiden jälkeen seikkailemassa Kaisa-talossa ja ihme kyllä löysin etsimäni hetken sekoiltuani hyllyjen välissä. Mikä parasta löysin toisenkin kirjan samasta aiheesta, joka saattaa olla vielä sopivampi lähde. Hyvä minä.
Metrossa istuin vastapäätä kahta nuorta miestä.. tai toinen oli arvioni mukaan noin 16 ja toinen ehkä kymmenen. He olivat tulossa tänne meillepäin skeittamaan halliin ja puhuivat koko matkan ajan kovaäänisesti erilaisista flipeistä sun muista. Metkaa.
Nyt menen vaihtamaan teatterikuteet. No ei kun villatakin ja siistin puseron.
Ke niin kuin keskiviikko siis. Vihdoinkin. Eilen luulin jatkuvasti eläväni jo keskiviikkoa, vaikka oli vasta tiistai, minkä muistin kun päivän oikea karva alkoi paljastua.
Tänään töissä eräs mies katseli asiakaskoneella työpaikkani uudistuneita nettisivuja ja kuinka ollakaan törmäsi meikäläisen kuvaan niillä kirjastosta kertovilla sivuilla. Sanoi, että oli kaunis kuva ja vastasin, että oli hyvä kuvaaja :D No kiitin kyllä lopuksi. Tuntuuhan se mukavalta. (Nyt näytin kuvan miehelle ja se sanoi, että onpa onnistunut otos.. samoin kuin kaverikin, kummallista. )
Piti sanoa jo aiemmin (eilen), että ihan vähän ärsyttää.. Eräs ihminen on nyt mummoutunut eli saanut ensimmäisen tyttärenlapsensa ja mä en ihan vaan kestä. Siis sitä ihanaa vauvahehkutusta. Mulla on joku vika päässä varmaan. Ajattelen vain, että voi kuinka ihanaa että se ei ole mun ja että pojat ei vielä ole aikeissa lisääntyä ainakaan hetkeen. On ihan riittävästi vauvaa, kun kummipoika alle-4-v käy välillä kylässä. Huoh.
Tänään olin aikeissa mennä töiden jälkeen katsomaan yhtä mahdollista lähdekirjaa Kaisa-talosta ja onneksionneksi satuin katsomaan sen aukioloajat nettisivuilta. Nimittäin se olikin mennyt kiinni jo klo 12 jonkun 375-vuotisjuhlien vuoksi. Pitää käydä huomenna.. ja nyt voin tähän vielä valittaa siitä, että metroaseman nimi muutettiin Kaisaniemestä Helsingin yliopistoksi. Voi venäjä sentään.. Yliopiston laitokset on hajallaan pitkin Helsinkiä, kun taas rouva Kajsa Niemi oli erinomaisen tärkeä aikanaan tärkeä henkilö ylioppilaiden keskuudessa pitäessään ravintolansa tarjonnalla heidät hyvin .. ööh.. juotettuina. Mistä syystä esim Säästöpankinranta on saanut nimensä, eli rouva Kaisa antoi ylioppilaiden juoda luotolla ravintolassaan. Onneksi edes rouvan ravintola on säilynyt Kaisaniemen puistossa, tosin en ole ihan varma onko se juuri sama vai onko se uudistettu jossain vaiheessa. Mutta näin hävisi jälleen pala Helsingin historiaa.
Loppuun videopätkä, joka oli meidän (minun ja pienimmän) mielestä ihan kiva. Tosin minä itkin.. mutta ei välitetä siitä.
Aamu alkoi nuottien muovittamisella. Voin kertoa, että kirosin kuin tukkijätkä sillä nuotit eivät halunneet mukautua muovikuoriinsa. Kolme ensimmäistä meni niinsanotusti savolaisen supermiehen mukaan, mutta onneksi seuraavat kolme sentään käyttäytyivät. Ehkä ne pelästyivät.
Lisäsin tämän ihan Paimenelle. Kuvassa siis Vituiksmän.
Ollessani hyllyttämässä vanhempi asiakas kysyi: "Onko teillä täällä mitään muuta kuin kirjoja?" Vastasin, että eipä oikeastaan, muutamia äänikirjoja on ja kielikurssien cd:itä mutta muuten eipä juuri. Sitten sama asiakas tiedusteli elokuvia ja vastasin, että niitäkään meillä ole (meillä on tasan kaksi, toinen lotista ja toinen suojeluskuntajärjestöstä) ja asiakas poistui. Tajusin olevani ihan tyytyväinen tähän asiantilaan. Muistan kuinka riepoi aina tarkistaa joka ikinen levy ja liite ja muu sälä ja kaiken lisäksi vielä suojata ne kaikki.
Kotimatkalla kävin hakemassa uuden iltalukukirjan pienimmälle ja minulle. Valitsin 'Soturikissat 1':n, koska se on aina hieman kiinnostanut minua ja pienin on vielä siinä iässä, että voin lukea melkein mitä vain. Ainakin alku vaikutti ihan hyvältä.
Kotona mies alkoi jossain vaiheessa ihmetellä, kun varaston valot vilkkuivat ja ups piti kummaa ääntä. Pienen salapoliisituokion jälkeen hän totesi, että sähkökaapissa oli syttymässä tulipalo sillä alkuperäisten rakennusaikaisten 'ammattimiesten' jäljiltä pari ruuvia oli melkein irti ja niiden väliin oli muodostumassa valokaari. Onneksi mies on kätevä ja sai sen estettyä. Olisi ollut ihan mukava ylläri uusia koko sähkökaappi yms pikkuvaivat, mitä siitä olisi seurannut.
Luulen loukanneeni erästä ulkosuomalaista henkilöä keskustelupalstalla. Hän ja miehensä asuvat Espanjassa ja etsivät parhaillaan miehen kadonnutta isää, tämä on siis lähtenyt lätkimään ennen pojan syntymää(?) Suomesta, jonne oli paennut äitinsä kanssa Francon hirmuvaltaa nuorena. Tämä naisihminen oli kovasti innoissaan siitä, että ovat vihdoin saaneet miehen isästä virallista tietoa, vaikka muutaman vuoden vanhaa ja kysyin sitten, että olettavatko he tämän etsityn henkilön ilahtuvan heidän soittaessaan ovikelloa? En kysynyt sitä ilkeyttäni vaan ihan uteliaisuudesta, sillä veljeni isä ei halunnut koskaan tavata poikaansa ja joskus mietin sitäkin, syitä ja sensellaisia. Jos olisin tuossa tilanteessa, niin luulen, että odotukseni olisivat aika alamaissa. Kun nimittäin ajattelee, että tällä ihmisellä on ollut kuitenkin rutkasti aikaa ottaa itse yhteyttä poikaansa eikä ole sitä tehnyt.. No, ehkä olen vain tylsä ihminen.
Taidan hetken vielä kirjoittaa opiskelupaperia (niin! Se iski yllättäen. Into nimittäin!) ja sitten kellistyn petiin.
-large-picture.jpg)
