Sain hienon idean pestä ikkunat. Ehdinkin pestä melkein kaikki keittiön ikkunat ennen sadetta, joka hyydytti innostuksen niin että pesin sitten vain sen viimesenkin keittiön ikkunan sateen jälkeen. Jos huomenna ei sataisi, niin voisi pestä jopa olkkarin ikkunat. Koko viime talven nyppi, kun en jaksanut/viitsinyt/ehtinyt niitä pestä syksyllä. Enkä pessyt keväälläkään. Keväällä ei kyllä muutenkaan ehdi ikinä mitään.
Jääkaapin ja pakastimen takia piti siivota keittiön kaappejakin, sillä miehen piti siivuttaa työtasosta 5 mm pois jääkaapin mahtumisongelman vuoksi. Jatkamme huomenna kippotuhoa, alkoi väsy painaa sen verran ruoan jäljiltä, ettei enää jaksanut.
Ehdin siinä sateenpitotauolla jo tuhlaamaankin, ostin netitse pienimmälle 2-osaisen talviasun Ticketiltä Tanskanmaalta. Tuovat kotiovelle, mikä autuus!
Uuden jääkaapin ja pakastimen pitäisi saapua ennen klo 10:ntä, saapa nähdä. Jotenkin en ihan luota, että tässä 70 minuutissa enää mitään tulee. Onneksi laitoimme vanhan jääkaapin vielä seinään, että pysyy maidot hempeinä.
Oikeasti olen todella hämmästynyt jos nuo tulevat kohta. Pitäisi saada lapset petiin.
EDIT Soittivat tulevansa lähempänä puoltayötä... Ovat vielä Espossa ja sit olsi Helsinkiin pari vietävää. Voi elämä.
Olemme miehen kanssa ihmetelleet täkäläistä tapaa asunnonhankinnassa eli tätä, että ensin ostetaan kaksio, sitten kolmio jne kunnes taas lasten lennettyä pesästä aletaan siirtyä pienempiin yksiköihin. Mehän teimme tämänkin nurinpäin eli rakensimme vuoden seurusteltuamme isohkon omakotitalon, jossa aiomme asua siihen asti kun pystymme.
Tämän aasinsillan kautta pääsen ihmettelemään veljeni exää, joka on myymässä lukaaliaan. Itse asiassa ihmettelen kyllä veljeänikin ja nyxää. Aikoinaan kun esikoistrytär täytti 17v veljeni ja nyxä muuttivat esikoistyttären huoneen toimistoksi, kun 'eihän tytär enää tule viikoiksi isälleen'. Nyt sitten esikoistytär muutti itsenäiseen elämään eli kaksioon jonnekin melkein-jumalan-selän-taakse ja exä alkoi heti myydä asuntoaan, koska 'se on liian iso hänelle ja nuoremmalle tyttärelle'. Jos olisin esikoistytär tuntisin itseni varsin ei-toivotuksi henkilöksi. Mitäs jos yksinasuminen ei sujukaan hyvin ja pitäisi muuttaa takaisin äiskän ja pikkusiskon luo?
Oikeastaan en enää ihmettele, että esikoistytär haluaa yliopistoon lukemaan Psykologiaa.
Sekä minulla että 'vapaa-aikasuuntautuneilla henkilöillä', kuten naapurimaassamme Ruotsissa asia ilmaistaan. Ihmettelin nimittäin hetken iltavuoroon tullessani, miten metrossa ja ratikassa olikin taas kaivautuneet rakkaat haisulimme esille jostain sienen alta sadetta pitämästä kaikki möykkäävimmät olennot. Yksi Haisuli istuksii tuossa melkein nenäni alla nytkin. Onneksi se on sentään kiltti ja hiljainen, henk.koht. mielipieteeni on myös lievä kehitysvamma. Mutta erinomaisen ystävällinen sielu, mitä ei kaikista haisuleista voi sanoa.
Naapurimaastahan voisi lohkoa vitsin poikineen, mutta menköön nyt tällä vanhalla eli
-Mitä sellaista on Ruotsilla mitä ei ole Suomella eikä Norjalla?
-Hyvät naapurit.
HAAH.
Otsikko ei kuvasta sen kummempaa kuin, että olen viime aikoina pannut merkille huokailevani jatkuvasti. Ärsyttää moinen ihan helkkaristi ja yritän olla huokailematta vain huomatakseni hetken päästä taas hohhoijaavani joo. TODELLA rasittavaa. Kohta varmaan joku muukin ärsyyntyy :P
Olin elämäni eka kertaa tänään syvänveden jumpassa. Löytyi ihan uusia persuslihaksiakin. Auh.
Eka seiskaluokan vanhempainilta. Opettaja oli ihana, tyttömäisen innostunut mutta ammattimainen ote. Paikalla olevat oppilaat vaikuttivat mukavilta. Samoin vanhemmat. Rehtori hurmaava vanhempi herra. Erinomaista!
Lapsi on ensimmäinen eri kunnan alueelta tuleva luma-luokkalainen. Byrokratiaa.
Tänään meinasi olla Erittäin Huono Päivä. Syitä on monia, yhtenä niistä naapurin tädin syöpä, mutta suurin osa johtui ihan omasta korvienvälitilanteesta. Eli eniten vitutti kaikki. Kunnes kontattuani omenat pihalta säkkeihin ja saatuani hillokattilan porisemaan aloin vääntää omenapiirakkaa muistin, ettei sellaista vaivaa olekaan mihin ei leipominen auttaisi. Siis henk.koht-terapiamuotona. Muutama päivä sitten mietin, miten selvisin järjissäni kotiäitivuosista mutta minähän leivoin, melkein päivittäin.
Kävin ystäväni kanssa Kädentaito-messuilla Wanhassa satamassa ja meillä oli oikein mukava iltapäivä. Jopa niin mukava, että meni sekä omat että toisten rahat. Tuli kumminkin täydennettyä askartelutarvikekokoelmaa ja ostinpa talviviimoja varten Minna Suuroselta huopahatun, oikein kivan.
Nyt on kyllä koivet sitä mieltä, että sopisi nostaa vähitellen vaakatasoon koko muija.
