Joskus ihmettelen ihmisten tyhmyyttä. Enkä ihan joskus, vaan aika useinkin. Tänään tämä Ritva Puolakan blogikirjoitus ylitti sietokyvyn. En pysty käsittämään. Epäilin, että hän yrittää vetää huumoria peliin, mutta ei siltä näytä kun lukee kommentit. Voi hyvät hyssykät... No, ei voi kauhalla ammentaa jos on lusikalla annettu.
Onneksi tässä maassa sentään jonkinlaista aivotoimintaa havaitsee useimmilla ihmisillä. En tiedä, kuinka moni suomalainen oikeasti uskoo esim. zombeihin tai merenneitoihin.Ameriikassahan jouduttiin valtamedioissa äskettäin kertomaan, että ihan oikeasti merenneitoja ei olekaan olemassa vaikka niistä oli esitetty dokumentti televisiossa. Kaikkihan on totta, mitä televiisiossa tai Intternetissä kerrotaan!
Jääkausileffassa oli hyvä selitys mannerten eriytymisestä, käykääpä katsomassa.
Sen lisäksi, että työskentelen kirjastossa, ostan paljon kirjoja. Tai paljon ja paljon, mutta varmaankin enemmän kuin joku muu.
Toin matkalta vain kymmenkunta kirjaa. Enempää ei mahtunut matkalaukkuihin painorajojen vuoksi. Nytkin piti jo siirrellä kirjoja laukusta toiseen, jotta mahtuivat painorajoihin ilman lisämaksuja. Matkalta ostetut olen jo yhtä lukuunottamatta lukenut. Piti aloittaa kauan hilloamani varakirjat, ne joita luetaan sitten, kun kaikki muut on luettu. Säästökirjat.
Tänään tilasin jo lisää luettavaa Amazonvirran kautta, saanen ne ennen mökkikeikkaa. Yhden kirjan ostin käydessäni paitakaupoilla kahden nuoremman pojan kera. Eilen kävin kirjastossa, sain kaksi kirjaa ja yhden tilasin. Nämä saattavat juuri ja juuri riittää kahdeksi viikoksi mökille. Lisäksi on kesken Pohjois-Amerikan intiaaneista kertova historiantutkimus.
Olisi mukavaa, jos pitäisin e-kirjojen lukulaitteesta. Valitettavasti en pidä. Siinä on liian pieni ruutu ja lisäksi haluan pitää kirjaa kädessäni. Kuten eräs luennoitsija sanoi: 'kirja on ylivoimainen käyttöliittymä.'
Paluumatka puolen maapallon takaa kesti melkolailla 24 tuntia. Ensin 8 tuntia Honolulusta Chicagoon, jossa vietimme 8 tuntia maissa ja sieltä toiset 8 tuntia koneessa Helsinkiin.
Chicagossa käväisimme metroajelulla ja kävelyllä, eli tutustuimme Willis Toweriin. Se on Pohjois-Amerikan korkein rakennus, jonka 103:nnesta kerroksesta on mukavat näköalat. Sinne on tehty myös lasiset katselukopit, joihin voi mennä kokeilemaan kuinka korkealla onkaan. Hiukan alkoi huimata.
Voisin sanoa vielä sanansen Chicagon liikennelaitoksen henkilöstöstä eli kahdesta miekkosesta, jotka erittäin ystävällisesti neuvoivat meidät oikeaan metroon ja kadulle ja opastivat kädestäpitäen lippuasioinnissa. En usko, että olemme koskaan saaneet yhtä hyvää palvelua missään kaupungissa julkisen liikenteen osalta tai sen edustajilta.
Juhannusta vaan täältä maapallon toiselta puolen Tyynen Valtameren rannalta. Katselen 36:nnen kerroksen parvekkeeltamme valkoisia purjeita Waikikin rannan tuntumassa liitelemässä turkoosin veden päällä. Kaunista.
Kaunista oli myös sademetsässä, jossa kävimme katsomassa paikallista vesiputousta. Se oli varsinainen kurakävely, mutta aurinko kuivaa.
Mies laittaa juuri mansikoita meille, niiden seuraksi on kermaa. Huolehdin kurveistani :)
Pidän vaatteiden silittämisestä. Silittämisestä syntyvä tuoksu on aivan ihana, samalla voi rentoutua ja keskittyä omiin ajatuksiinsa tai vaikka pohtia erilaisia juonikuvioita ficceihin. Jos haluaa voi kuunnella musiikkiakin, minulla on vanha mankka ja C-kasettivarasto tähän tarkoitukseen kodinhoitohuoneessa. Tällä hetkellä koneessa odottaa Freddie Mercuryn sooloalbumi.
Joskus silitin lakanatkin, mutta nykyään minulla on mankeli niitä varten. Mikään ei ole ihanampaa, kuin pujahtaa sileiden mankeloitujen lanaknoiden väliin :)
Parasta silittämisessä on se, että perhe ei tule kovin helposti häiritsemään.
Nyt on pakko Freddien asemesta laittaa tähän viikolla näkemäni leffan teemapiisi, se saa tanssijalan vipattamaan mukavasti.
Eräs asiakkaamme on nainen, joka yleensä valittaa aina jostakin. Milloin word ei toimi, kuten sen pitäisi tai netti on hidas jne. Joka tapauksessa useimmiten vika on kyllä tuolin ja näppiksen välissä, mutta sehän ei koske häntä.
Tänään jouduin opastamaan erästä mukavaa ihmistä cd:n polttamisessa. Koska ohjelma oli hieman outo meille kummallekin, jouduimme juttelemaan. Ohjelmia on hankala opettaa toiselle viittomin. Tämä valittajanainen istuksi läheisellä koneella tehden ties mitä omia juttujaan (lukien ip-lehtiä) ja alkoi sitten marista siitä, kuinka kauan olemme puhuneet. Hänen mielestään vartin, minun mielestäni viitisen minuuttia. Ehdotin hänelle kuulokkeiden hakemista, ne saattaisivat ehkäistä melusaastetta. Se ei käynyt. Loppujen lopuksi sanoin hänelle, että rouva on hyvä ja menee sitten pois hetkeksi, jos häiritsemme niin kovasti.
Mielestäni vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja. Siihen nähden, mitä kaikkea pitäisi ehtiä tehdä nukkumisen ja muun pakollisen homman lisäksi tunteja uupuu aika monta.
Yksi pahimmista aikasyöpöistä on työssäkäynti! Ja toinen siihen liittyvä matkustelu pitkin ja poikin pääkaupunkiseutua. Törkeää.
Harrastin aiemmin kirjeenvaihtoa muutaman ihmisen kanssa. Useimmat asuivat ulkomailla ja vain yksi on suomalainen syntyjään. Jotkut olen tavannut ihan livenäkin ja olimme mm. erään ihanan pariskunnan häissä Genovassa. Nykyään lähettelemme lähinnä joulukortteja, sillä elämäntilanteet vaihtuvat ja aika on välillä kortilla myös.
Euroviisujen myötä sain päähäni etsiä erään kirjekaverini FBstä ja löysinkin. Ilokseni hänkin muisti minut ja vaihdoimme kuulumisia. Hän oli vaihtanut miestä ja saanut uuden lapsen näiden muutaman vuoden kuluessa, jolloin emme ole olleet yhteyksissä.
Täytyy sanoa, että joissain suhteissa tämä nettiaikakausi on kyllä mieleeni.
