maanantai 27. toukokuuta 2019

Fingerporin nimipäivä

Aamulla reviskelin seinäkalenterista kuluneita päiviä pois ja tsekkasin, että tänään vietetään Ritvan ja Fingerporin nimipäivää. Juu ei, kyllä siinä sittenkin luki Ingeborg, mutta olen koko päivän naureskellut tuolle mokalle.

Perjantaina tyhyilin yksikkömme kera. Olin jopa mukana suunnitteluryhmässä ja vastuualueenani oli aamiaisbuffan varaaminen lähikahvilasta. Olin paikalla jo varttia ennen, mutta yllätyksekseni paikka olikin kovin suljetun näköinen vaikka sen piti olla ollut jo tovin verran aukikin. Siihen saapui sitten pari muutakin työkaveria ihmettelemään asiaa ja hetken kuluttua eräs nuori nainen fillarilla.

Saimme kuulla, että yöllä oli keittiössä iskenyt vesivahinko plus siitä johtuva sähkökatko eli harmillisesti aamiaisbuffa siirtyisi... No vaelsimme sitten parijonossa pitkin Kalliota etsimässä sen verran isoa kahvilaa, johon mahtuisi noin 15 henkeä aamiaiselle ja vihdoin löysimmekin itsemme Tannerista entisen HOK Elannon tiloista. Saimme lämmitellä ja nauttia vihdoin aamukahvia ja kelvollista aamupalaa. 

Tannerin granola oli kunnollisen kokoinen

Upeat syreenit

Tannerista siirryimme Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa oli mukavasti lämmin ja opastetun kierroksen jälkeen teimme vielä pienen ryhmätyön. Sitten siirryimme keittolounaalle Violaan puutarhan toiseen reunaan.

Jättilumme

Sininen jokin, en muista enää mikä

Neito naavan takana

Banaanin kukka

Violan neilikat. Tuoksuvat edelleen hautajaisille.

 Täytyy sanoa, että oli aika kiva tyhypäivä. Ensinnäkin suunnitellessamme aktiviteetteja olimme varautuneet keväiseen säähän eli räntäsadevaraukseen ja toisekseen suht kevyt ohjelma plus syömiset ja vapaa seurustelu oli oikein kivaa. (Varsinkin kun yksi energiasyöppö oli estynyt osallistumasta, niin oli ehkä siksikin todella kiva päivä.)

Viikonloppuna kävimme juhlistamassa kummipojan 8v-synttäreitä ja sekin oli ihan kiva juttu nyt, kun lapsi osaa hieman käyttäytyä paremmin. Esikoinen lähti sieltä suoraan vielä kaverinsa synttäreille Kiloon ja saimme hyvän syyn liueta, kun hänet piti heittää junalle.

Oman pihan lemmikit, naapurin karkulaiset

Päivänliljakin kukkii jo

Sunnuntai kului vesisadetta katsellessa ja ommellessa, sain uuden kesämekon melkein valmiiksi, siitä puuttuu enää kaarrokkeet ja kädentiet sekä helmakäänne. Tankini-toppi pitää vielä ommella kasaan torstai-perjantai-akselilla ja sitten olenkin valmis lomalle.

Niin ja tänään kävimme Uutelan niemessä grillaamassa makkaraa nuorimmaisen entisten luokkalaisten ja heidän vanhempiensa sekä entisen opettajan kanssa. Meitä ei ollut monta, mutta mukavaa oli  :)
Näyttää kivan kesäiseltä, mutta tuuli oli jäätävä

torstai 23. toukokuuta 2019

Ahistus

Eilen, juuri ollessani lähdössä töistä, soitti pääluottamusmies ja kyseli, josko voisin mennä yhteen parin henkilön YT-tilaisuuteen ja tietysti sanoin joo. Ikinä en ole moisessa ollut (siis noin pienessä) ja olin lievässä paniikissa. Illalla kielsin itseäni ajattelemasta koko juttua ja yllättäen sainkin nukuttua jopa ihan hyvin sen ansiosta.

Puoliltapäivin vaelsin sitten kohti Roihikkaa ja ilokseni näinkin toisen ammattiyhdistyksen pääluottiksen odottelemassa siellä. Hän on oikein mukava ihminen ja niinpä olin ns. kuunteluoppilaana ja kaikki meni hyvin. Hyvä paniikki olisi mennyt aika lailla hukkaan, jos olisin sellaista kehitellyt yhtään enempää. Yritin kyllä aamusella, mutta sitten päätin etteivät ne muut ainakaan purematta niele.

Lisäksi tilaisuudessa oli yksi ihminen, jota olen nähnyt johtoryhmän ja henkilöstötoimikunnan kokouksissa, joten sekin oli ihan hyvä juttu, vaikka hän onkin työnantajaleirissä.

Olen todennut, että joskus on ihan hyvä mennä kohti pelkojaan ja huomata, ettei niihin kuole (aina) eivätkä ne aina ole ihan niin järkyttävän kamalia kuin olen etukäteen ajatellut.

Pari kuvaa matkan varrelta.


Mielestäni nämä kuvat kuuluvat yhteen
mutta eivät ne nyt halua enää mennä rinnakkain

Lisäksi jouduin eilen illalla yllättäen työillalliselle, kun erään tiimin palkintoillalliselle ilmoittautunut henkilö olikin estynyt osallistumasta. Ihan mukavaa oli, mutta aikaa meni yli kolme tuntia ruuhkan vuoksi. Omalla rahalla en välttämättä olisi vieläkään mennyt Farangiin, vaikka se onkin kuulemma yksi Helsingin parhaista ruokapaikoista Michelintähtineen.


Loppuun vielä yksi suosikkibiisini Ismolta.


tiistai 21. toukokuuta 2019

Täällä ollaan edelleen

Ajattelin vain ilmoitella olevani hengissä edelleen. En vain ole ehtinyt/jaksanut päivitellä ja päivät vilahtavat ohi kovin nopeasti. Tosin nyt ne tuntuvat hidastuvan, kun on enää vajaa kaksi viikkoa jäljellä ennen kesälomaa.

Viime viikolla kävin katsomassa Ateneumissa Frantisek Kupkan näyttelyn, tykkäsin tosi paljon.

Taulun nimi Bibliofiili oli minusta hupaisa

Valo on upea





Kahta viimeistä olisin voinut tuijotella tuntikausia, samoin punaista. Kuvasta ei oikein näy punaisen eri sävyjen syvyys.

Tänään kävin ystäväni kanssa katsomassa Kansalliskirjastossa ex-työkaverimme kokoaman pelinäyttelyn. Näimme 1800-luvun lautapelejä ja siitä siirryttiin Nintendoon ja SuperMarioon. Oli kiva ja mielenkiintoinen sekin.

Kävimme myös Redissä syömässä, kiva näkymä keskustaan.

Vänrikki Stool haluaa olla väärinpäin.
50-luvun lapsia


Ainakin kolmen kirkon tornit tms erottuivat kivasti.
Lisäksi olen kuunnellut Ismon uutta levyä, se on todella hyvä!


maanantai 13. toukokuuta 2019

Hyytelö

Otsikko kuvaa meikämandariinia juuri nyt. Aloitin pyöräilykauden ja sen lisäksi, että oli helkkarin kylmä aamu enkä ottanut hanskoja, niin meinasin suoraan sanottuna kuolla jo pitkälti ennen puoltaväliä. Sisulla mentiin.

Tämä on eiliseltä, esikoisen kimppakämpän vierestä.

Takaisinpäin oli ehkä aavistuksen helpompi tulla, mutta nyt on polvet kipeät. Kyllä se tästä taas, ehkä. Kuvissa näyttää kovin tyyneltä, mutta kyllä siellä tuuli.

Vanhankaupunginlahden koski oli kaunis.


Kalasataman korkeat rumilukset eivät ihan näy puiden takaa. 
Entinen työkaveri tuli käymään Tampesterista asti ja kävimme yhdessä syömässä lähikahvilan jättilounassalaatin.

Nyt siirryn neuleosastolle. Nähdään.


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Äitienpäivän iltana

Saunan jälkeen, jos nyt ehtisin hetken istahtaa ja koota ajatuksia.

Olemme tänään muuttaneet esikoisen takaisin tänne kimppakämpän putkiremontin alta. On outoa ja ihan kivaakin, että hän on taas täällä. Toisaalta saattaa olla, että tulee joskus sanomistakin, mutta toisaalta sekin on elämää.

Muuten tämä viikko on mennyt suht kivasti, olen vain ollut aivan hurjan väsynyt. Ensimmäinen täys työviikko siis ja epäilen, että esim keskiviikon kaksi pitkää kokousta altistavassa paikassa ei ole kauhean hyvä juttu. Onneksi enää kolme viikkoa jäljellä ennen lomaa.

Hammaslääkärikin oli tosi mukava, kaikki on kunnossa ja torstaina menen hammaskiven poistoon. Hän ilahtui huomatessaan mun pinkit converset ja mietti, mistä saisi 5-vuotiaalle tyttärelle samanlaiset ja sanoin, että voisin katsoa, jos reissusta tarttuisi mukaan :)

Lisään pari kuvaa vielä näin Äitienpäivän kunniaksi. Olette ehkä nähneet ne joskus aiemminkin.



maanantai 6. toukokuuta 2019

Hammaslankavekotin

Tiedättehän ne sellaiset hammaslankavekottimet, joissa on valmiina lanka kahden 'piikin' välissä? Sellainen lojui kadulla aamupäivällä, kun kävelin metrolle. Ihmettelin itsekseni, onko joku ehkä langannut hampaitaan siinä kävellessään tai ehkä hän on etsinyt kassistaan/kosmetiikkapussista jotain ja vekotin on tippunut maahan. Mielenkiintoisia asioita näkee kadulla.

Kävin perjantaina pienimmän ja ystäväni kanssa katsomassa "Tolkien"-elokuvan, pidimme siitä kaikki. Se oli kauniisti kuvattu ja jos rakastaa kieltä, niin sanoisin sen olevan ehdoton katsottava.
Katsoin viikonloppuna myös Netflixin "Yksisarviskauppa"-elokuvan, joka oli aika hauska, vaikkakin hidas.


Lauantaina kävimme myös keskimmäisen koululla katsomassa "Hairspray"-musikaalin, joka oli taas todella hyvin toteutettu ja erinomaisen hauska. Jopa pienin tykkäsi, vaikka vähän väkipakolla patistimme hänet mukaan.

Lisäksi olen katsonut loppuun Ylen Areenasta "Invisible heroes"-sarjan, joka oli mielenkiintoinen. Pidin sekä suomalaisnäyttelijöistä että chileläisistä ja Mikael Persbrandt tietysti tuo oman ammattilaisuutensa myös mukanaan.

Eilen teimme miehen kanssa pienen hautausmaakierroksen eli kävimme Honkiksella ja Malmilla katsomassa, miltä näyttää. Veimme muutamia kevätkaihon pätkiä Honkanummelle, en ole vielä päättänyt haluanko laittaa isän haudalle Malmille vielä jotain, vaikka luovumme siitä vuodenvaihteessa. Voisihan siihen pari orvokkia lykätä.


Tulimme kotiin keskimmäisen kanssa yhtäaikaa ja lähdimme vielä rundille puutarhakauppaan. Sain uuden New Dawn-ruusun <3 ja kukkapenkkiin perennoja ja keskimmäinen sai tomaatin ja kurkun taimet, joita on himoinnut. Saa nähdä, miten kurkku pärjää; laitamme sen ensin parvekkeelle ja myöhemmin pihalle eteläseinustalle, jossa on ehkä suojaisin kohta.

Leivoin mutakakkua ja mies teki siihen eilen kuorrutuksen. Siitä tuli aika syntisen hyvää.


Huomenna menen kesken työpäivää hammastarkastukseen. Vähän jänskättää nähdä hammaslääkärini <3 IIH.