torstai 7. maaliskuuta 2019

Pihalla

Olen aika usein pihalla erilaisten asioiden suhteen, mutta onneksi osaan käyttää kuukkelia ja siten selviydyn tällaisista tilanteista suht helposti.

Juuri äsken oli pakko katsoa mikä on matcha latte. Se on tullut sen verran usein vastaan ja ajattelin, että sivistänpä itseäni taas. Kyseessä on siis vihreä juoma, näyttää vähän hernekeitolta ja koska en tiedä miten tuo nimi lausutaan, niin ajattelin ristiä sen matkalatteksi. Mmh. En usko koskaan moista hernekeittojuomaa maistavani, mutta ainakin nyt tiedän mistä on kyse.

Pihalla tuntuu olevan myös eräs asiakkaamme, jota kutsumme lempinimellä Mörkö. Ikävä kyllä Möröllä on neurooseja ja niinpä hän ennen poistumistaan aina kopauttaa tietyn määrän kertoja kengällään kynnykseen, molemmilla jaloilla peräkkäin. On muuten oikeasti aika helvetin tylsää paukutusta. Tämä toistuu kaikilla kynnyksillä, jatkuva pauke kuuluu Mörön reitillä. Hänen on myös kierrettävä talossa sijaitsevat patsaat yms kapineet ja sekös tuottaa hiukan ongelmia, kun yleensä nuo tuppaavat olemaan aika likellä seinää. Nyt Mörön meno on hieman hilliintynyt, kun häntä erikseen joku aina seurasi ja keskusteli tästä hänen kanssaan, sillä taideteokset eivät oikein pitäneet siitä nuohoamisesta.

 Saa nähdä kuinka pihalla olen huomenna. Menen aamun kokouksen jälkeen Kamppiin purentalihashierontaan (!). Jännää.


6 kommenttia:

  1. Kerro sit milliasta oli purentalihashieronta! Ota matkalatte mukaan niin jaksat paremmin ;-)

    VastaaPoista
  2. Purentalihashieronta kuulostaa hyvältä, saako siinä natustella hierovaa kättä ;) heh! Mielenkiinnolla odotan postausta kyseisestä aiheesta. Mukavaa naistenpäivää :)

    VastaaPoista
  3. Höö-ö, mie oon saanu vaan purentalihasjumppaohjeita! Aina pitää kaikki tehä ite...
    Tuleekohan mejän kuopuksestakin ajan oloon Mörkö, sillä on kans noita pakko-oireita. Ei tosin noin huomiotaherättäviä, mutta esim. jos se astuu jonkun kuivan lehden päälle jalkakäytävällä, sen täytyy astua siihen toisellakin jalalla. Sitä oon koittanu kysellä, että mistä alunperin tulee se ajatus, että jotain on pakko tehdä. Jos sitä ei tulis aatelleeksi, niin eihän siitä tulis pakko-oiretta.

    Mieki googletin matchan, nimi oli outo mutta asia tuttu. Teenlehdet siis jauhetaan ja juodaan. Yh. Yksi kysymys: miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä usko, et siitä tulee Mörkö. Mörkö on ihan mörön näköinenkin.

      Niin, miksi tosiaan?

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)