maanantai 29. kesäkuuta 2020

Lähimatkailua

Tänään oli hieman vähemmän kuuma istua autossa (vaikka autossa onkin ilmastointi), joten päätimme lähteä katsomaan Strömforsin ruukkia Ruotsinpyhtäälle. Olemme ehkä kerran käyneet siellä meihen ja esikoisen kanssa, kun esikoinen oli alle vuoden ikäinen ja silloin oli talviaika, joten kaikki oli kiinni.

Olikin ihan mukava retkeilykohde. Kävimme parissa paikallista käsityötä myyvässä pienessä liikkeessä, joista toisesta ostin kierrätyslasisen korun itselleni.

Kirkko oli ikävä kyllä kiinni, joten Shjerfbeckin alttaritaulua pitää käydä katsomassa joku toinen kerta. Kirkon vieressä oli pari jännää kuusta, jotka yritin saada kuvaan mukaan.

Vanhan tallin ylisillä oli useamman taiteilijan taidenäyttely, mikä oli ihan kiva katsella läpi. Muutama taulu oli sellainen, jonka olisin voinut ostaakin jos olisi se lottovoitto osunut kohdalle.

Tallin lähettyvillä oli jättiläis-koronapeli, jota mies ja nuorimmainen kokeilivat. Se oli aika raskas pelattava, mutta ihan hauska.

Sen jälkeen kävimme lounaalla Ruukinmyllyssä, kiva pieni paikka ja mukava henkilökunta, ruokakin oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Sen jälkeen olikin mukava istahtaa autoon ja ajella kotiinpäin. Matkan varrella kävimme Fazerin tehtaanmyymälässä juuri ennen kotiin kääntymistä. Saaliista en sano mitään..








Bonuskuva Siriuksesta hankkimassa eilen elävää ravintoa lounaaksi.


Loppuun vielä hauska biisi Yellolta. Joku saattaa muistaa sedät 80-luvulta.



sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Talviturkki

Huomenna on ensimmäinen virallinen lomapäivä, mutta otin jo torstain vapaaksi ja nyt tuntuu, kuin olisin ollut jo pitempäänkin pois töistä kuin vain muutaman päivän.

On ollut ihana lämmin juhannussää ja olenkin nauttinut siitä suuresti mm. lukemalla pihalla. Rusketusraidat alkaa olla jo ihan kivat ja loma on vasta alussaan :)

Kävimme juhannusaattona katsomassa Kallvikin rantaa, mutta silloin oli niin paljon ihmisiä liikkeellä jo iltapäivällä, ettei autoa saanut parkkiin. Eilen kokeilimme uudestaan ja nyt olikin tilaa rannan parkkipaikalla. Ihmisiä oli vähän vähemmän paikalla ja uimaan mahtui hyvin. Merivesi oli ihanan lämmintä jo nyt, olisin voinut vaikka jäädä sinne koko iltapäiväksi :)  Mies ei ui 'kylmässä' vedessä ja nuorimmainen on siinä iässä, ettei varmasti mene julkisella uimarannalla uimaan. Ainakaan vielä. Hän heitteli leipiä rantaveteen sillä aikaa, kun uin.

Keskimmäinen on ollut ties missä koko juhannuksen ajan, käynyt vain välillä kotona vaihtamassa vaatteita ja näyttämässä naamaa. Tukkakin siltä lähti; torstaina oli vielä hiuket olkapäille saakka, sitten ne lyhenivät järkyttävksi takatukaksi ja tänään  huomeesta ilmestyi iltapäivällä nuori mies millin siilissä. (Äitiä alkaa tässä vähän liikuttaa *niisk*.) Parin viikon päästä hän lähtee kohti Jyväskylää.

Olen ehtinyt pari kirjaakin lukea viikonlopun aikana, toinen oli Pasi Ilmari Jääskeläisen 'Väärän kissan päivä' ja toinen Emily St. John Mandelin 'Last night in Montreal'. Molemmat oikein hyviä kirjoja, tykkäsin. Aloitin myös Areenasta uuden tv-sarjan Dublinin murhat (ehkä on tällä nimellä suomeksi), vaikuttaa hyvältä.









tiistai 16. kesäkuuta 2020

Juhlat on juhlittu

Lauantaina meillä juhlittiin herra ylioppilasta ja olipa oikeasti tosi mukavat juhlat. Monikin sanoi, että oli kiva kun päätimme pitää juhlat nyt eikä vasta elokuussa ja samaa mieltä olen/olemme.

Meillä oli lähinnä ystäväperheitä vieraana, vain siskoni poikansa kera ja serkkuni miehensä kanssa edustivat sukua. Tosin veljeni Kimmo kävi jo torstaina, mökkiviikonloppua ei voinut uhrata juhlille enkä siitä kaunaa kanna.

Ylioppilaan kummitkin olivat edustettuina 50%, yksi puolisko oli töissä ja toinen pkummipari on eronnut, joten heiltä tuli vain 'läheisempi' ystävä edustamaan. Yhteensä vieraita oli noin kolmisenkymmentä kaikki lapsivieraatkin mukaanluettuna.

Siriuskin oli viihtynyt pihalla vieraiden jaloissa, vieraat levittäytyivät ympäri lukaalia ja juhlateltassammekin olivat loppuneet istuimet kesken.

Sunnuntai kului toipuessa eli pesin kolme koneellista pyykkiä, luin yhden kirjan loppuun, hoidin puutarhakasveja ja vaihdoimme lakanat. Ehkä tein vielä jotain muutakin, mutta laiskahan se töitään luettelee.

Töissä alkaa olla loppu käsillä, huomenna minulla on viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kaikenlaista on mahtunutkin taas näihin päiviin. Eilen tuli kalusteita kolmella autolla yhtäaikaa ja silti meiltä puuttuu esim. työtuolit. Se ei sinällään haittaa, koska akustinen paperikuitumatto pestään ennen uusien kalusteiden asentamista ja nyt meidän uudet nostettavat työpöydät muun muassa ovat edelleen kirjaston aulassa.

Tänään kävin Onnistumiskeskustelun tiimpsissä esimieheni kanssa ja se meni oikein mukavasti. Alustavasti sovimme siitä, että voisin jatkossa tehdä etätöitä perjantaisin kotoakäsin, se olisi aika kivaa kyllä.
 
Alla pari kuvaa viikonlopulta. Herra ylioppilas teki itse pullat ja ruisleivät, joista tehtiin nuo lohi- ja mozzarellaleivät. Karjalanpiirakat teki leipomo, samoin kuin pasteijat, muut ovat allekirjoittaneen tekosia.
Tarjoiluja. Lohi- ja mozzarellaleipiä, karjalanpiirakoita, pasteijoita, salaattia, korvapuusteja, heikkakakkua, herrasväen pikkuleipiä ja raparperi-mansikkakakkua.

Sunnuntain aamukahvit

Pioneja tuli riemastuttava määrä, nyt niitä on seitsemän.

Kotieläin-terapiayksikkö
Ainiin, mies sai uuden työpaikan. Kävi laittamassa nimen sopimukseenkin jo viikkos itten, uudet hommat alkavat elokuussa.