Kotona töissä

Luulin aiemmin, etten olisi voinut tehdä etätöitä, mutta onneksi esimies olikin keksinyt homman, jota voisin tehdä kotoa ja niinpä hain maanantaina töistä läppärin. Mies oli ihana ja vei ja haki mut koneineni, ei tarvinnut mennä metrolla vaikka olisin kyllä oamsta mielestäni voinutkin.

Kotona säädin hommaa, en päässyt/pääse edelleenkään vpn-yhteyteen, mutta saan homman toimimaan muuten oikein hyvin. Alkuun hieman mietintää tuotti se, että työsähköposti toimi vain puhelimessa ja teams taas vain läppärillä. Onneksi työkaverin vinkistä sainkin myös työsähköpostin läppärille auki, helpotti jonkin verran elämää.

Voisi taas sanoa, että joka päivä oppii jotain uutta. Toisaalta on kiva olla kotona töissä, mutta toisaalta taas ei, koska se hämärtää työajan ja vapaa-ajan rajat mistä en todellakaan pidä. Lisäksi työmatkaliikunta on jäänyt oikeastaan kokonaan pois, joten olen pari kertaa tehnyt kauppareissun pitemmän kävelymatkan kautta. Tänään liikuin jo olkkarissa pilateksen, kuminauhan ja hulavanteen kera (vasen olkapää on jumissa).

Koululainen tekee omia kouluhommiaan itsekseen ja kavereiden kanssa ihan hyvin. Tosin nyt, kun saa rauhassa tehdä niitä, niin selviytyy ihan ennätysajassa. Paitsi siten kun joku unohtuu, kuten eilen liikkatunnin hommat. Tehtävänanto oli tullut jo torstaiana ja eilen viiden maissa ope laittoi wilmaviestin unohtuneesta suorituksesta, jonka seiskaluokkalainen kävi sitten samantien hoitamassa (pienen mutinan saattelemana). Köksän kotitehtävä on vielä tekemättä: pitää pestä käsin joku vaate. Aika vähän tulee meillä enää käsinpesua vaativia tekstiileitä, joten pesköön lapsi mun hanskat (tosin tämä muistuu aina siinä vaiheessa mieleen, kun vedän niitä hanskoja käteeni.)

Mies on omalla koneellaan alakerran varastossa ja abi on töissä iltapäivästä iltaan.  Abi on nyt huolestunut yo-juhlista, että tuleeko niitä ollenkaan ja sanoin, että ne järjestetään sitten vaikka juhannuksena. Hänellä osuu aina isommat juhlat jonkun kriisin jälkeiseen aikaan, viimeksi rippijuhlat olivat äitini kuoleman jälkeisenä loppukesänä ja toki se verotti vierasmäärää ja loi oman varjonsa juhliinkin.

Eilen tuli neljä vuotta äidin poismenosta ja tänään kolme vuotta Sysikin nukahtamisesta ikiuneen, kun nyt tuli puheeksi.

Onneksi on viikonloppu. 

Keväisiä kävelyretkiä

Olen ollut parempivointinen tällä viikolla ja jaksanut tehdä parikin pitempää kävelyretkeä lähiympäristöön.

Maanantaina kävin Jakomäen hiekkakuopilla. Vaikka olen asunut niiden läheisyydessä yli 30 vuotta, en ole koskaan aiemmin päässyt itse kuopille asti. Joitain vuosia sitten Helsinki ja Vantaa päättivät yhdessä kunnostaa alueen virkistyskäyttöön ja esim. viime kesänä ranta oli tupaten täynnä porukkaa, joten tarpeeseen tulivat. Sinne pääsee oiekastaan vain bussilla tai kävellen/filalroiden, koska muutaman autopaikat ovat yritysten käytössä. Hiekkakuoppia on neljä, joista yksi on varattu koirien uittamiseen. Lisäksi rannalla on nuotiopaikkoja makkaranpaistoa varten.

Käppäilin ensin pari kilometriä kuopille ja siitä sitten Slåttmossenin luonnonsuojelualueen läpi Fasun taakse, josta pääsin kätevästi kotiin. Yhteensä noin tunnin ulkoilu puita halaillen.

Tänään tein kävelylenkin Länsimäen vallituksille eli ensimmäistä maailmansotaa varten rakennettuja vallituksia, joiat ei sitten tarvittukaan Suomen puolustamiseen. Täällä lisää asiasta, jos kiinnostaa. Kiva oli kävellä yli tunnin lenkki kivassa kevätsäässä, joka onneksi pilvistyi vasta päästyäni kotiin.

Tämä on melkein naapurissa, poikien koulumatkan varrella

Länsimäen muraaleja

Tämä näkyy nuorimmaisen koululle hyvin

Terve

Tai ainakin melkein. Kävin nimittäin maanataina Jorvissa leikattavana, kilpirauhanen otettiin kokonaan pois.

Viime torstaina menin työterveyslääkäriin sovitulle käynnille valittamaan nivelrikkovarpaistani ja samalla juttelimme koholla olevista kolesteroleista ja leposokereista. Oli oikein kiva lääkärirouva, sanoi vain että pudota painoa ja katsotaan veriarvot syksyllä uudestaan. Hän tutki jalat tosi hyvin ja arveli, että on plantaarifaskiittia nivelrikon lisäksi. Verenpaineetkin ovat olleet oudot, joten pääsen vuorokausiseurantaan sen suhteen. Olin juuri käynyt labrassa sopimassa tuon verenpaineseurannan ja menin töhin, niin soittivat HUSista että olisi peruutusaika leikkaukseen ja tulenko. Sanoin tietysti heti kyllä, vaikka en ollut edes neuvotellut työparin kanssa. Onneksi kaikki kuitenkin järjestyi puolikkaan miekkosemme avulla ja esimiehen luvalla ja työparikin oli ihan ookoo asian kanssa.

Perjantaina kävin verikokeissa Kampin labrassa, menin ystävälle kylään ja vietin mukavan viikonlopun. Maanantaina tapoin aikaa siihen asti, että mies tuli kuskaamaan minut Jorviin ja sielläpä meni sitten tiistaihin saakka.

Heräämössä makoillessani hoitaja kertoi, että kirurgi oli kommentoinut kilpirauhastani aikamoisen kokoiseksi, joten oli varmaankin ihan oikea päätös saada se pois painamasta. Itsestä ainakin tuntuu nyt, kuin henki kulkisi paremmin eikä ahdista makuuasennossa.

Töissä naureskelin, että jään kahdeksi viikoksi koronakaranteeniin. Enpä olisi arvannut, kuinka läheltä menee - suorastaan jopa osui ihan kymppiin. Ylioppilaan kirjoitukset jatkuvat, ainakin nyt on äidinkieli suoritettu. Ensi viikolla olisi matematiikka, fysiikka ja ehkä englanti, jos menee korottamaan kuten aikoi.

Nuorin on ollut kotosalla koko alkuviikon kurkkukipuisena ja päänsärkyisenä. Saa nähdä, meneekö huomennakaan kouluun.

Mies jää etätöihin työnantajan suosituksesta.

Onneksi on kirjoja, tv, elokuvia ja Sirius sohvakaveriksi. Kyllä se tästä.