lauantai 23. kesäkuuta 2012

Mansikoita ja kermaa

Juhannusta vaan täältä maapallon toiselta puolen Tyynen Valtameren rannalta. Katselen 36:nnen kerroksen parvekkeeltamme valkoisia purjeita Waikikin rannan tuntumassa liitelemässä turkoosin veden päällä. Kaunista.

Kaunista oli myös sademetsässä, jossa kävimme katsomassa paikallista vesiputousta. Se oli varsinainen kurakävely, mutta aurinko kuivaa.

Mies laittaa juuri mansikoita meille, niiden seuraksi on kermaa. Huolehdin kurveistani :)




lauantai 2. kesäkuuta 2012

Silitystä

Pidän vaatteiden silittämisestä. Silittämisestä syntyvä tuoksu on aivan ihana, samalla voi rentoutua ja keskittyä omiin ajatuksiinsa tai vaikka pohtia erilaisia juonikuvioita ficceihin. Jos haluaa voi kuunnella musiikkiakin, minulla on vanha mankka ja C-kasettivarasto tähän tarkoitukseen kodinhoitohuoneessa. Tällä hetkellä koneessa odottaa Freddie Mercuryn sooloalbumi.

Joskus silitin lakanatkin, mutta nykyään minulla on mankeli niitä varten. Mikään ei ole ihanampaa, kuin pujahtaa sileiden mankeloitujen lanaknoiden väliin :)

Parasta silittämisessä on se, että perhe ei tule kovin helposti häiritsemään.

Nyt on pakko Freddien asemesta laittaa tähän viikolla näkemäni leffan teemapiisi, se saa tanssijalan vipattamaan mukavasti.